maanantai 25. elokuuta 2014

Max mökkeilee

Max: Minäkin pääsin tänä kesänä mökille. Emännän mukaan nyt alkoi olemaan viimeiset mahdollisuudet. En ole niin innokas reissaaja kuin Pepsi, mutta koska Tammereen reissu sujui niin hyvin, niin sain luvan lähteä mökkeilemään.
Ulkomaailma ulkona on tosi iso ja pelottavakin. Sitä oli turvallista seurata emännän jalkojen välistä.
Metsässä alkoi näyttämään jo vähän syksyiselle.
Ranta. Se oli pelottava, mutta kiehtova. Pakkohan sitä oli vähän tutkailla varovasti.
Kivillä oli hauska kiipeillä. Tosin enemmän tykkäsin pusikoissa juoksentelusta, mutta emäntä ei tykänny kapeista puiden ja risujen väleistä eikä hämäkinseiteistä - vein siis kiusallani sitä niihin :-D
Parasta oli kuitenkin sisällä oleminen. Paikkojen koluaminen, varsinkin vintissä, oli tosi hauskaa. Tässä otin makoisat nokoset. Että sellainen oli minun kesämökkeily reissuni.

Emännän jälkikirjoitus: Max oli niin ihana sylissä. Tämän ihmeen sain kokea kahdesti mökkeilyn aikana. Ihme se on siksi, että Max ei usein tule syliin; vain muutaman kerran vuodessa. Ja nyt se tuli jopa kahdesti ♥

20 kommenttia:

  1. Nemo: Hyvä Max, ihmisille on hyvä opettaa aina jotain uutta ;)

    Syliin nukkumaan käpertyvä kissa on ihan parasta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Saipahan emäntä kunnon jumppaa oksien alta ja ympäri kulkiessaan :-D
      Emäntä: Kunpa Max olisi useammin sylikissa..

      Poista
  2. Hieno Max ♥ Ja voisit sinä sylitellä säännöllisesti, se on ihan kivaa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Sylittely on kyllä kivaa, mutta jos Pepsi suuttuu?

      Poista
  3. Sulla on ollut jännää! Ei ihme että sellaisen päivän jälkeen tekee mieli sylitelläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Tosi jännää ja pelottavaa. Onneksi sisällä oli turvallista.

      Poista
  4. Max, mä oon sitä mieltä, että sulla on just oikea asenne - syliin vaan harvoin ja valituilla hetkillä, ei sillain jatkuvasti (niinku meidän rääpäle tekee). -Kajsa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Kiitos Kajsa! Ihanaa että joku ymmärtää minua! Meilläkin Pepsi käy melkein joka päivä sylissä..

      Poista
  5. Nokoset on aina hyvä juttu, semmoinen kissan juttu <3!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
  6. Jännittävissä paikoissa on syli paras paikka.

    VastaaPoista
  7. Ihanan reipas ja touhukas Max! <3 Ja oi, kaksi sylispesiaalielämystä! Ne ovat meilläkin niin harvinaista herkkua, että silloin ei voi muuta kuin nautiskella ja jättää kaikki muu puuhailu sikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: Ei voinut nousta eikä vaihtaa asentoa, ettei vaan Max lähtisi pois :-)

      Poista
  8. Te olette nyt päässeet kunnolla retkeilyn makuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Koko kesän olen saanut olla kotona ja nyt matkaa matkan päälle. Nyt olen vuorokauden kohta vain nukkunut. Raskasta tuo matkaaminen.

      Poista
  9. Ai kun oli taas tosi kivannäköinen reissu!

    VastaaPoista
  10. Kivaa mökkeilyö ja ulkoilua Maxilla. Jänniä nuo kissat jotka joskus harvoin päättävät tulla syliin mutta useimmiten ei. Tuollaisesta sylittelystä ei ihminenkään voi olla nauttimatta täysin siemauksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: Täysin siemauksin - juuri niin, sinä sen puit sanoiksi!

      Poista