tiistai 19. elokuuta 2014

Pepsi oikeissa töissä

Pepsi kertoo:

Minä olin tänään oikeissa töissä emännän työpaikalla, kun se halusi mut kaverikseen, kun on koko päivän yksin toimistolla. Menimme autolla töihin. Kun pääsin häkistä lähdin heti tutkimaan toimiston muutoksia. Olenhan täällä ollut aiemminkin, mutta viime kerta oli ennen kuin ruoho alkoi vihertämään. Tässä tarkastan, onko kukkia hoidettu hyvin. No enpä tiedä.
Emäntä liikkui paljon ympäri toimistoa. Välillä kopiokoneella ja välillä siellä tai täällä. Juoksin sen perässä joka paikkaan koko aamupäivän ja tutkin kaiken mahdollisen.
Tiedättekö, yhden pöydän alta löytyi juuri sopiva laatikko minulle. Pyysin että otetaan tämä kotiin, mutta sinne se jäi pöydän alle..
Lounasaikaan emäntä sanoi että nyt lähdetään kahvihuoneeseen syömään. Tässä kysyn emännältä onko tämä minun lounas?
No ei se kuulemma ollut. Itse se meinasi kesäkurpitsaveneensä syödä. Minun kuulemma oli herkkutikku lattialla lautasella. Itse söi pöydässä ja minun piti syödä lattialla, voitteko kuvitella!
No sain minä kyllä raksujakin, mutta nekin oli lautasella lattialla..

No lounaan jälkeen tuli päikkäreiden aika. Nukuin päikkärit emännän edessä olevan mappihyllyn päällä, josta pystyin koko ajan tarkkailemaan tarvitseeko se apua nauhalaskimellaan naputeltaessa. Hyvin se selvisi unieni ajan ilman minuakin.
Siis kyllä voi olla pitkä tuo työpäivä. Kidutusta! Tässä kyselen emännältä, eikö me vain voitaisi jo lähteä kotiin ulkoilemaan tai jotain.
Mutta loppui se päivä vihdoin. Voitteko uskoa että siellä meni 8 tuntia! Tosi piiiiitkä päivä. Tästä hyvästä olen kyllä ansainnut itselleni herkkupaloja ja nami ruokaa kaupasta. Onneksi mun ei tartte joka päivä mennä töihin!

28 kommenttia:

  1. Ooh, sullahan on ollut mielenkiintoinen päivä! Ei se lopulta niin kamalaa ole jos ihminen joutuu toimistolla olemaan 8 tuntia päivässä - siitä saa sitä juttua millä voi kaupasta sitten ostella niitä herkkuja kissoille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Niinhän se aina aamuisin sanoo että lähtee töihin, että minä saan herkkutikkuja. Ne mahtaa olla kalliita ne tikut, kun niin usein pitää olla siellä töissä.

      Poista
  2. Mutta lattialta?! Me on opittu tänä kesänä, että kissalle pitää olla oma tuoli saman pöydän ääressä - Tirrellä on. Me vasta opetellaan, ei osata vaatia tuolia, mutta on haluttu raksukippo pöydälle. Edistystä sekin. Pepsi, ole vaan henkilökunnalle lujana!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ne ihmisetkään syö lattialta.. Joo, pitää ottaa uusi komento tästä asiasta.

      Poista
  3. Panee sut töihin ja ruokkii sitten lattialla??? Se on kyllä RIKE, iso RIKE!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Rike, ehdottomasti! Jos olen kerran töissä, niin pitää minunkin saada syödä kuten muutkin työntekijät.

      Poista
  4. Toimistolla?! Meidänkin ihminen käy toimistolla, mutta sinne ei kuulemma saa viedä kissoja. Oliko jännä paikka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: On jännä paikka; siellä on tosi pitkät käytävät ja niitä on hauska juoskennella ympäri. Koneet pitää erilaisia ääniä. Puhelin soi ja ikkunoista on erilaiset maisemat kuin kotona. Ja ne hyllyt; niitä on jokapuolella ja niiden päälle on kiva keksiä reittejä. Olen päässyt sinne toimistolle vain "salaa" silloin kun emäntä on ollut yksin töissä.

      Poista
  5. Kai sait palkkaa kun olit töissä koko päivän? Seuralaisena olo kuuluu olevan hyvin palkattua hommaa... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Olen minä vaatinut, että hyvästä minulle on annettava extra herkkutikkuja ja mun lemppariruokia.

      Poista
  6. WAU! Leevi täällä kateellisena kuunteli työpäiväsi kulkua, mutta kun ehdotin sille omalleni lähtöä, hän sanoi kiitos ei. Johtui siitä, että Leevi ei tykkää olla autossa ja matkaa on 60 kilsaa suuntaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Minä tykkään olla autossa ja matkaa oli vain 2,5 km. Se on kyllä Leevi hauska kokemus, mutta joka päivä ei kyllä jaksaisi töihin. Kivempi nukkua kotona.

      Poista
  7. Voi noita Pepsin silmiä :) taisi olla aika jännä päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Juu oli jännä päivä, piti olla silmät auki koko ajan.

      Poista
  8. Tuo ruokapöytäkuva on huippu :D Pepsillä oli varmasti jännittävä ja työntäyteinen päivä! :)

    (Tuo yhdennäköisyys meidän adelan kanssa on aika huimaava kyllä edelleen ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Oli jännä päivä ja tein tosi paaalljon töitä emännän apuna. Terkut Adelalle, mun siskolle :-)

      Poista
  9. Kaheksan tuntia? Paljoks sait palkkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Joo, kahdeksan tuntia. Ei näkynyt palkkaa vielä eilen, mutta emäntä sanoi ettei senkään palkkapäivä ole jokaisen työpäivän jälkeen. Ehkä se palkkapäivä tulee..

      Poista
  10. Ottaisin tuollaisen uteliaan työkaverin niiin kovin mielelläniä! <3 Olisihan noita toimistomaskotteja parikin tarjolla: istuvat aamulla meidän eteisessä ja katsovat vetoavasti, mutta meidän isoon viidensadan hengen toimistoon mahtuu niin monta allergikkoa, että ei onnistu. :-/ Allergiat ovat inha juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Allergiat ovat tosi mälsiä.. 500 rapsuttajaa kuulostaa kyllä hyvältä!

      Poista
  11. Kissa työkaverina, hiukkasen hieno ja makea juttu! Luuletko että työpanokseesi oltiin tyytyväisiä, pääsetkö vielä töihin joskus toistekin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Joo, tottakai! Pölyjen pölytys hyllyjen päältä oli esimerkiksi työtä, jota ei oltu tehty aikoihin.

      Poista
  12. Oho, toi vaikuttaa siistille jutulle! Varsinkin kaikki kiipeilypaikat, vaikken mä kyllä mistään työpaikoista tiiä, Mami ja Iskä menee aina jonnekin yliopiskeluun. Ehkä mä pääsisin joskus niiden mukaan sinne? -Devi-

    Sun silmistä Pepsi tosiaan näkee, että oli hurja päivä :) -Mirene-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa Devi pyytää niiden mukaan! Oli niin hurja päivä, että mua nukutti illan ja yön ihan kauheasti. Rankkaa hommaa nuo työt.

      Poista
  13. Oho. Palkkapäivää kannattaa odotella!

    VastaaPoista
  14. Harvinaista että kissa joutuu töihin. Kuuleeko herra HARMAA? Jotkut kissat ne käy TÖISSÄ!

    No eiku hyvähän se on käydä kattomassa, mistä niitä raksuja oikein tulee. Töistähän niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi: Hih hih. Joo, mäkin tajusin että kovaa hommaa se on että saan raksuja ja muuta hyvää.

      Poista