lauantai 17. tammikuuta 2015

Salaisuuksia

Pepsi ja Max: 

Hupsu ja tosi höpsö blogin Nuppu ja Juju haastoivat meidät salaisuushaasteeseen. Meidän pitäisi siis paljastaa joku salaisuutemme. No ensimmäinen salaisuus on yhteinen, me tykätään ihan toisistamme, vaikka yleensä näyttelemmekin aivan muuta ihmisten silmissä; tapellaan, kinataan ja ollaan mukamas pakotettuja huonekaveruuteen.
 Me ei nukuta yhdessä, pussailla tai olla läheisiä yhdessä jos joku ihminen näkee.
Joskus ihmiset ovat vain niin ovelia ja pääsevät yllättämään... Mutta ei se niiltäkään se yllättäminen onnistu montaa kertaa vuodessa, kun me ollaan tarkkoja niiden ollessa kotona.

Max: Mun oma salaisuus on se, että käyn joskus salaa ulkohäkissä pissillä lumihangessa mökin nurkalla. Älkää kertoko tätä eteenpäin, kun ihmiset ei tykkää että lautojen päälle pissitään. Mutta enhän minä pissi laudoille vaan lumeen! Sehän on ihan eri asia eikö olekin?
 (tässä kuvassa ei nyt ole lunta, kun emäntä teki suojakelillä tänään lumityöt häkissä)

Pepsi: Minun salaisuus. Ei, en minä voi kertoa. Kuningattaren oikeudella kieltäydyn kertomasta yksityisiä salaisuuksiani.
Ai pitää kertoa vai? No tämän kerran. Minulle kävi tässä yksi päivä kerran vahinko kun hyppäsin takanani näkyvän takan päälle. Meni ponnistus arvio vähän pieleen ja en päässytkään päälle.. että olin nolona.. Pliis, älkää levitelkö eteenpäin ettei kuningattaruuttani epäillä.

Mitäs salaisuuksia teillä on? Me kuullaan niitä mielellämme eikä naureta (ainakaan pitkään).

27 kommenttia:

  1. Aikamoisia salaisuuksia! Ihanaa tuo, että tulette hyvin toimeen. Ja että siitä onnistutaan nappaamaan noin ihania kuviakin kerran vuodessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän me tullaan toimeen, vaikka kyllä me tapellaankin. Mutta jos kamera on lähestyy mennään toisistamme kauemmaksi :-D

      Poista
  2. Me kyllä ymmärretään toi teidän yhteinen salaisuus! Meilläkin taitaa olla sama... Ihmisten edessä esitetään kovia poikia ja tapellaan, mutta sitten kahdestaan ollessa päästetään se sisäinen pehmotiikeri esiin. Eikä ole Pepsi yhtään paha toi sun oma salaisuuskaan. Välillä käy kissoillakin laskentavirheitä. Meillekin... - Hannibal & Myrsky

    Juu, meidän kissat on tällä viikolla esim pudottanut modeemin seinästä kun meni vähän hypyn mitoitus pieleen. Jompi kumpi yritti yöllä hypätä modeemin päällä olevalle hyllylle ja jäi vähän vajaaksi. Herättiin siihen kolinaan kun modeemi putosi yöpöydälle. :D Onneksi kissa säilyi vahingoitta! En tosin edes tiedä kumpi kissa oli, kun tosissaan nukuttiin... - Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teillä on sama salaisuus Hannibal & Myrsky. Mutta ei saa näyttää kaikille miten pehmo on! Ai teillekin tulee mitoitusvihreitä, no ei kai se sitten ole niin kamalaa.

      Poista
  3. Voi miten söpö yhteinen salaisuus! <3 Onneksi laitettiin haaste liikkeelle, niin saatiin nähdä tuo ja kuulla meheviä juttuja. Vähän vain hymyiltiin lumipisuille ja tyngäksi jääneelle takkaloikalle - naurettu ei, koska tekevälle sattuu väkisinkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: Niistä lumipisuista ei sitten saa kertoa meidän ihmisille, muuten minua ei pian päästetä häkkiin!

      Poista
  4. Cocokin on vähän nolo kun se hyppäää kiipeilypuun tolppaan eikä enää jaksa nostaa itseään korkeammalle ja tipahtaakin takaisin lattialle. Ihan normaalia toi tommonen ettei välillä pomput onnistu. :---) Hempeilykin on ihan normaalia meillä vaikka välillä Ruffe esittääkin kovista eikä välitä Cocosta ollenkaan. Ihanat kuvat ootte söpöjä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos söpöistä sanoista! Meidän mieli parani, kun olitte niin ymmärtäväisiä ja teilläkin on samoja kokemuksia.

      Poista
  5. Oi miten herttainen tuo teidän yhteinen salaisuus! :) Ootte te niin sööttejä molemmat, että tekis mieli rutistaa ja rapsuttaa oikein kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, sun pitää tulla rapsuttamaan meitä! Sun sanasi saivat meidät tosi onnellisiksi!

      Poista
  6. Suloisia olette salaisesti yhdessä ;) Meillä yhdessäolo, kasailu, on ihan avointa ja päivittäistä. Gebsu ei tahdo kertoa salaisuuttaan, ettei luultaisi kömpelöksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei Gebsu ole kömpelö! Ei me niin luultaisi! Sehän on nokkela kaveri. Ai että avoimesti voisi olla yhdessä, hmm..

      Poista
  7. Te ootte siis niitä kuuluisia salarakkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, mutta sen pitäisi pysyä salaisena että se olisi edelleen salarakkautta :-D

      Poista
  8. Aika kiva salaisuus teillä kyllä<3

    VastaaPoista
  9. Me oikeestaan julkaistiinkin jo meijän salaisuus, ja se on Mimmin olinpaikka. Haha! Ihminen ei tiiä! Ei kyllä muisteta itekään. ERITTÄIN solidi salaisuus siis se!
    terveissi
    Harmaa ja Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se aikas hyvässä salaisessa piilossa, kun teidän ihminen ei sitä heti löytänyt. Mutta Ilonapa löysi! Pidä salaisuuspaikka omana tietonasi ettei Zepa löydä teidän laulukirjoja.

      Poista
  10. Meillä on ihan sama salaisuus! Siis toi, ettei oltais muka kavereita. Oikeesti ollaan vähän. D&K

    P.S Ei kerrota kellekään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai teilläkin on sama salaisuus! Ollaan joo hiljaa, ettei tieto leviä!

      Poista
  11. Ihan mahtava tuo viimeinen kuva! Ihan kuin Max nauraisi räkäisesti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max: No mua jo naurattaa kun mietin mitä Leijona paljastaa :-D

      Poista
  12. Hei meillä on niin hieno salaisuus, että toivottavasti joku haastaa meidät.... Tuskin maltamme pidätellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertokaa Karamellit heti teidän salaisuus!! Me haastettiin huom kaikki!

      Poista
    2. Juu seuraava postaus sitten ;)

      Poista