sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Pepsin metsästyskausi avattu

Ennen Pepsin mökkeilyretkeä, mainos:

Lauantaina 18.7. 2015 bloggareilla on mahdollisuus tutustua uuteen Helsingin kissakahvilaan, sen toimintaan ja asukkeihin klo 10 - 12 järjestettävässä yksityistilaisuudessa. Tilaisuuden hinta on 5 euroa ja tämä raha menee kahvilan kissanhoitorahastoon. Mukaan mahtuu 25 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautumiset sähköpostiosoitteeseen naukulankerho(at)gmail.com 30.6.2015 mennessä (tai niin kauan kuin paikkoja riittää)!

Nyt vuoro Pepsille:

Minä pääsin tänä viikonloppuna ekaa kertaa tänä kesänä mökkeilemään Savoon.
Tässä olen mökin vintin rappusilla, josta on hyvä tarkkailla niin mökkiin kuin ikkunoista pihallekin.
Mökkeilyyni kuuluu metsästys. Joten pääsin avaamaan samalla tämän kesän metsästyskauteni:
 Tässä sain saaliiksi kivan päästäisen, jolla oli kiva leikkiä.




 Minun metsästäessä emäntä kävi nappaamassa pari kuvaa lintujen pesimätouhuista.
Emännän mukaan tuo ylempi on mustarastas hautomassa ja alimmainen rantasipin pesä polun vieressä (minä en saanut kulkea sitä polkua - höh!).


Luonnollisesti mökkeilyyn kuuluu myös kylpeminen:
 
Jotkut tykkäävät myös uida mökillä, mutta minä tyydyin veden maisteluun

ja maisemien ihailuun.
 
Toki mökillä myös syödään. Että kalkkuna maistuikin paljon paremmalta kuin kotona (ps uusi ruokakuppi, jonka saa siististi painettua kasaan):
Paluumatkalla olin onnellinen, mutta väsynyt (pääsin matkustamaan turvavyövaljaissa pidennettynä jatkokappaleella):
Kunpa seuraava mökkireissu tulisi pian!

32 kommenttia:

  1. Selvästi ollut mahtava mökkireissu. Ja hieno metsästyssaalis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eikö ollutkin komea saalis! Sain vielä toisenkin! - Pepsi

      Poista
  2. Näyttää siltä, että oli varmasti todella mukavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi tosi kivaa! Voisin jäädä mökille vaikka kuinka pitkäksi aikaa asustelemaan! - Pepsi

      Poista
  3. Ihana mökkireisu ja vielä savossa, onneks mekin päästään savoon mökeilemään!! Miten sitä malttaa muka oottaa perjantaihin HMH :((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savossa on kiva mökkeillä :) Pian se perjantai tulee!! - Pepsi

      Poista
  4. Olipa tapahtumarikas mökkireissu. Miten päästäisen kävi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päästäinen.. se ei kestänyt mun leikkejä.. Taisin olla vähän liian raju ;) - Pepsi

      Poista
    2. En siis syönyt sitä, vaan jätin sen sitten siihen nurmikolle ja lähdin etsimään elävää uutta lelua.

      Poista
  5. Oi Pepsi, on sulla ollut maailman paras reissu! <3

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Krhm liikaa kirjoitusvirhei yllä.
    No, kehuin vaan neidin ihailtavaa ahkeruutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä mä olen ahkera ja toimelias, kun pääsen mökille. Kotona ei aina jaksa.. - Pepsi

      Poista
  8. Voi Pepsi sulla on ollut mahtireissu, päästäiset ja kaikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtireissu, metsäreissu, metsästysreissu.. Mahtavaa! - Pepsi

      Poista
  9. Hyvänen aika, valjaissako sait saaliin? Taitava olet, extrataitava! Aikas makeen tuntuinen reissu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valjaissa tietty, kun ei mua päästetä irti.. Emäntä meinaa aina sotkea mun metsästyksen, mutta jos se malttaa jättää mut rauhaan niin varmana tulee saalista! - Pepsi

      Poista
  10. Näyttää siltä että sulla on ollut tosi kivaa! Ja oot päässy saalistaa ihan kunnon juttujakin! Vautsi... oot kyllä upea Pepsi. <3

    -Pojat

    VastaaPoista
  11. Onneksi päästäiset eivät metsästäneet sua, vaan sä niitä. :) Aikamoisen rennolta reissaajalta vaikutat! Nupulla ja Jujulla olisi vielä sillä saralla opittavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä niin tykkään reissata! Max on sellainen kotihiiri (hih). - Pepsi

      Poista
  12. Upeaa, mahtavaa! Onnittelut saalista! Ja pääsit kunnon kylpyynkin, niinhän se täytyy mökillä tehdäkin. Kylpeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Kylpy on kaiken A ja O! Kun sen saa tehdä niinkuin itse haluaa! - Pepsi

      Poista
  13. Vau, päästäinen kiinni valjaissa! :) Taitavaa! Meidän mökillä on paljon hiiriä, mutta ne ilmeisesti ymmärtävät pysyä pois kissojen läheltä. :D Olikohan vuonna 2013 kun Haiku onnistui kuitenkin saamaan saaliiksi pari sudenkorentoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole mulle eka kerta. Tänne vaan hiiret, päästäiset, myyrät.. ei ne valjaat häiritse!! - Pepsi

      Poista
  14. Onnea Pepsi, niin sitä pitää tehdä mökkeilystä mieleisenä eli pepsimäinen juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, taisi tulla emännän mökkeilystäkin aika pepsimäinen, kun en antanut sille paljoa omaa aikaa ;) - Pepsi

      Poista
  15. Sulla on <3 i-h-a-n-a <3 kylpypaikka! Ymmärtääkö sun emäntä tuon hyvyyden? Meidän narisee, että tulee hiekkaa sisälle - ja vaikka nimenomaan on _pesusta_ kyse. Ihmiset, höh!
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ne ihmiset oikein tajua että kylpeä pitää. Eikä se vesi ole se kissojen juttu! Tuolloin kyllä emäntä antoi mun kylpeä ihan rauhassa. Ehkä se oli keskittynyt niin kameraansa? - Pepsi

      Poista
  16. Tosi kivan näköistä touhua sulla Pepsi! Mä oon kolmatta viikkoa kesäleirillä ja kivaa on ollut täälläkin. Oon saanut olla paljon ulkona, narussa tietty, ja suulissa. Ruska joskus pyydystää jotain mutta mä en oo saanut mitään kiinni. Ei mun tarvi kun täällä on muuten niin hyvä ruokatarjoilu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme viikkoa lomalla olisi niin unelmaa.. Kunpa minäkin pääsisin mökille kesäleirille. Kivaa leiriä sulle Naava! - Pepsi

      Poista