lauantai 15. elokuuta 2015

Kotieläinpiha Yläpään Karvakorva

Aurinkoisena lauantaipäivänä ajelin puolisen tuntia kotoa Kannonkoskelle Kotieläinpiha Yläpään Karvakorvan pihaan.
Viisi kuukautta vanha Roki (leonberginkoira) oli innokkaasti toivottamassa tervetulleeksi. Vastassa oli myös kotieläinpihan pitäjät Noora ja Antti sekä Nooran pikkusisarukset Milla ja Roni, jotka innokkaasti esittelivät pihan eläimiä.
Koska minun tiedettiin tulevan kissablogista, sain ensimmäiseksi tutustua norjalaisiin metsäkissa veljeksiin Unniin (yllä) ja Rolloon (alla Nooran sylissä). Pojat ovat 1,5 vuoden ikäisiä ja isoja omiin kissoihini verrattuna. Rollo painaa 9 kg.
Millan sylissä oleva leijonaharjaspoika Pätkis on suloinen.
Kääpiölupat Kuurankukka ja Kismet ovat uteliaita ja kauniita kaneja.
Mukanamme pihalla seurasi ulkokissa Mortti. Tilalla on yhteensä neljä ulkokissaa, joista kaksi tuli minua tervehtimään. Alla seurallinen Pörri.
Kääpiöhamsteri Zorro taitaa olla pihan pienin eläin.

Alla minipossu Sulo sekä kaksi tavallista possua, jotka pääsivät ruokailemaan.
Kuka sanoi mää? Vastaus kuului kolmesta suusta: määäää - määä -määää.

Alpakoita tilalla on kaksi. Elina ja Joonatan, joka tuli syömään kädestäni.
Simmental lehmät ovat kauniita ja halusivat myös tulla poseeraamaan kameran eteen. 
Hauskoilla ankoilla on oma pihalampi ja heillä tuntui olevan yhdessä mukavaa.
Pihapiiri on hyvin hoidettu ja monenlaista nähtävää riittää. Lapsille on myös reilusti leikkipaikkoja, joten he varmasti nauttisivat kiireettömästä oleilusta eläimiin tutustuen ja erilaisissa leikkipaikoissa touhuten. Myös kukkia pihalta löytyy ihailtavaksi.
Eläimet ovat ystävällisiä niin ihmisille kuin toisilleen. Eläimet selvästi nauttivat omasta kodistaan.
Pörri-kissa kävi moikkaamassa ulkotarhassa olleita Unnia ja Rolloa.
Tämä on ehdottomasti sellainen paikka, jossa kannattaa käydä. Kotieläinpiha on auki ympäri vuoden ja lisätietoa tilasta, aukiolosta ja eläimistä löydät intenetsivulta ja facebook sivulta.
 Kuvia tuli otettua hurjasti, joten tässä vain pieni ripaus teille keskisuomalaisen kotieläinpihan kavereista. Mortin kanssa heilutan ja toivotan ihanien kesäpäivien jatkoa!

16 kommenttia:

  1. Tuohan näyttää tosi kivalta paikalta. Täytyypä käväistä jossakin täkäläisessä vastaavassa vielä tänä kesänä. T. Emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotieläinpihat ja eläintarhat ovat aina ihania. Ja täällä oli niiiin monta kissaa :)

      Poista
  2. Oijoi, tuli taas niin ikävä meidän ankkoja, joita ei ole enää lähemmäs vuoteen ollut. Viime kesänä vielä sai istuskella pihalla ja ihailla ankkojen taapertelua ympäri pihaa ja niiden onnellista läträämistä piha-altaissa. Noh, onneksi on kuitenkin kanoja! ♥ Tulee väkisinkin niin hymy huulille kun katselee niiden pusikoissa tonkimista ja pihalla auringossa makaamista siivet oikosenaan :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ankkojen ja kanojen touhuamista on hauska seurata :)

      Poista
  3. Kiva retki! Mutta mie jäin jumiin sen 9-kiloisen kissan kohdalle. 9!!! Pökr!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti olet jo selvinnyt :) Oli pakko kokeilla kissan nostoa ja kyllä se tosiaan on aika hyvä puntti ;)

      Poista
  4. Voi mitä ihanuuksia pihan täydeltä! <3 Possukoitakin ja oikeita pupusia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Possuja, monta pupusta, kissoja, koira, lehmiä, ankkoja... ihania todella piha täynnä!

      Poista
  5. Oi mitä ihania eläimiä, mikä suloinen karvainen pupu ja ihana Zorro. Meidän Viki hamsteri on jo huimat 2,5v ja joka pv hieman jännittää, että onhan pappa elossa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zorro oli söpöliini. Vikillä on kyllä jo ikää kovasti. Meillä oli aiemmin Mette hamsteri, joka eli reilu kaksi vuotta.

      Poista
  6. Vaikuttaa tosi kivalta paikalta, kyllä siellä aikuisetkin varmasti viihtyvät yhtä hyvin kuin lapset. Ja mikä alpakka! Henkilökunta on monet kerrat puhunut alpakoiden hankkimisesta, hmm...

    VastaaPoista
  7. Onpas kiva paikka tonne mäkin haluan käymään <3 Noh jossen pääse niin ainakin sai ihailla sun blogista näitä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäyllykeenä sinulle; sinne tulee tod.näköisesti ragdolleja kasvatus mielessä!! Ruffe ja Coco löytäisivät kavereita ;)

      Poista
  8. Ehdin jo innostua, että kotieläinpihalla tuetaan vastuullista kissanpitoa, mutta olihan siellä kuitenkin arvojako näkyvillä. Harmi kun maatiaiset eivät ulkoile turvallisesti, mutta kauniita kisuja siellä näyttää olevan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniita ja tuttavallisia kissoja kaikki! Maatiaisiakin sai sylitellä ja silitellä. Onneksi isoon tiehen on kilometrin matka, että vaaraa ei tule siitä suunnasta :)

      Poista