perjantai 2. lokakuuta 2015

Kissablogimme tarina

Minut haastettiin Hupsu ja tosi höpsö -blogista kertomaan blogin tarina. Niinpä päätin tarttua haasteeseen ja pohtia, että miksi tämä blogi on oikein olemassa.
Olin jo pitkään seurannut eri kissablogeja ja kommentoinutkin niitä Pepsi ja Max -nimimerkillä. Yksi ensimmäisistä seuraamistani blogeista oli muuten Kissanpäiviä sijaiskodissa, jota olin seurannut ja haaveillut monen monta kertaa että jospa minäkin osaisin joku päivä tehdä kissablogia. Mutta arvelin etten osaa ja ei minulla ollut tarpeeksi hyvää kameraakaan.
Kuvia oli kyllä tullut napsittua paljonkin, mutta vanhalla digipokkarilla en vain saanut otettua nopeita tilanteita useinkaan kiinni (yllä olevat kuvat). Keväällä 2014 päätin sitten uhrata vähän rahaa ja ostin minijärkkärin Nikon 1 J2:n, jolla olen ottanut suurimman osan kuvista blogiin. Tällä kameralla saa jo napattuakin hyviä kuvia, vaikka oikea järkkärikin on vielä haaveissa (ehkä joku päivä..).
Sitten aloin harjoitella kuvien ottoa ja pohtia mikä nimi blogille olisi hyvä. Vihdoin päädyin Tassulinna -nimeen, joka kuvastaa kissojemme tassuja ja taloamme, jota pidän meidän linnana (saa tulla katsomaan onko se linna). Lisäksi rakastan linnoja, joka näkyy myös bannerista (Biarin linnan silhuetti).
Kun nimi ja kuvat olivat selvillä, päätin kokeilla onnistunko luomaan blogin ilman kenenkään apua.. No onnistuihan se. Tosin jouduin vaivaamaan parilla sähköpostilla Naukulan Mammaa sekä Cheriä, jotka ystävällisesti vastasivat sähköposteihini tuiki tuntemattomalle blogin perustajalle (kiitos!).

Blogi on siis toiminut nyt toukokuusta 2014 lähtien. Lisää opin koko ajan. Ja joku päivä toivottavasti pääsen vielä valokuvauskurssille (tämän syksyinen kurssi ei toteutunut paikallisella opistolla, koska osanottajia oli liian vähän). On ollut aivan upeata kirjoittaa, ideoida ja kuvata.
Suurin osa teksteistä syntyy ottamalla ensin kuvat ja niistä nousee sitten idea. Välillä myös toisin päin. Kissat tuottavat kyllä niin paljon aiheita, kun vain tajuaisi ne kaikki ja muistaisi toteuttaa. Olen löytänyt myös minun "taiteellisen" puoleni: en ole tykännyt piirtää, maalata tai kirjottaa, mutta nyt olen aivan innoissani blogin toteuttamisesta kuvin ja lyhyillä teksteillä.
Itse blogin tekemisen lisäksi on minulle avautunut kissablogimaailma! Se on aivan upea! Minä, jolla ei ole juuri ollut ystävyyssuhteita viime vuosina, olen saanut niiiiin monta eri ystävää ympäri Suomen. Olen ollut aivan haltioissani ja ottanut tästä ilosta kaiken irti mm tunkemalla kylään joka torppaan :D Itsetuntoni ja rohkeuteni on noussut aivan huimasti. Koen olevani lähes eri ihminen kuin se, joka arkana aloitteli blogin kirjoittamista.
Eli summasummarum: 1. Blogin tekeminen on ihanaa. 2. Kommenttien saaminen on niiin fantastista. 3. Muiden kissablogien seuraaminen on ihanaa ja ne kommenttien vastaukset joka kerta niin ilahduttavia 4. Kissakodit, joissa olen saanut vierailla ovat olleet riemastuttavia. 5. Yhteiset tapaamiset on niin huippuja. 6. Uudet ystävyyssuhteet raikkaita ja sellaisten ihmisten kanssa, joihin en olisi koskaan tutustunut ilman kissablogeja. 7. Olen onnellinen, sillä elämääni on tullut aivan uudenlaista sisältöä!

Haastan Trio Miumaun ja Nilssonin Tarun ja Kissanpäiviä sijaiskodissa Minnan ja Elämää ja elämyksiä Pirkon ja Pikkupetojen Piivin kertomaan oman tarinansa:

1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti: kototeko-blogi.

41 kommenttia:

  1. Näitä bloginsyntytarinoita on kiva lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja saa sellaisen itsekin kirjoittaa! Voin vaikka haastaa nyt :D - emäntä

      Poista
  2. Hauska ja mielenkiintoinen haaste, tätä oli mukava lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Se oli vähän nopeasti tehty. Muutakin olisi voinut tulla mieleen, jos olisi pysähtynyt tuumimaan :) - emäntnä

      Poista
  3. Hienoa, että rohkaisit mielesi ja perustit blogin. Teidän juttuja on aina kiva lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntui että hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty eli kun olin niin pitkään pohtinut asiaa, oli yllättävän helppoa päästä vauhtiin.

      Poista
  4. Nyt mä vasta hoksasin, että tää teidänkin blogi on tosi nuori vasta! Jotenkin täällä on sellanen tunnelma, että tää on ollu 'aina' olemassa. :D
    Mä tuun joskus vielä katsomaan, että onko teillä linna vai talo, tassut ainaki löytyy. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista! Ja sinähän tulet tänne katsomaan!! :D

      Poista
  5. Kiitos haasteeseen vastaamisesta, ja tulipa hyvä mieli tätä lukiessa! :) Mahtavaa, että rohkaistuit perustamaan blogin ja vahvistamaan tätä blogiyhteisöä, johon mäkin olen pitkälti sun inspiroimana uskaltautunut enemmän mukaan. Tästä käy hyvin ilmi, miksi bloggaaminen on oikeasti niin kiva harrastus. Mäkin haluaisin joskus kuvauskurssille, sillä siitä olisi paljon opittavaa. Mua kiinnostaisi myös oppia, miten voisi käsitellä ja koostaa videoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bloggaaminen on oikeasti kivaa! Ja tämä oli kiva haaste! Voiko videoita käsitellä ja muokatakin.. siis en ymmärrä en niin mitään mitä pitäisi tehdä. Kuka pitäisi koulutuksen bloggaajille?

      Poista
    2. Kyllä niitä joillain ohjelmilla voi pätkiä ja yhdistellä ja ääniäkin säätää, vaan en tiedä millä ja miten. :-D Jos löydät jonkin bloggauskurssin, niin täällä olisi toinen innostunut osallistuja.

      Poista
    3. Tai sitten sellainen kurssi pitää yrittää järjestää..

      Poista
  6. Ihana tarina monella tapaa ♥♥♥
    Kiitos, kun olen saanut suhun ja kisuihinkin tutustua, linnan tuun takuulla tarkistamaan. Ja kiitos haasteesta, vastaan pikimmiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, mikäs päivä tuletkaan tarkistamaan linnatilanteen, niin tiedän siivota ;) Vastausta odotellen.. :)

      Poista
  7. Olipa mukava hyvän mielen tarina. Hieno juttu, että Tassulinna on olemassa ja on ollut tosi riemastuttavaa lukea vierailuista muitten kissabloggareiden luona! Vaatii kumminkin aika paljon rohkeutta ja aloitteellisuutta lähteä tapaamaan ihan tuntemattomia ihmisiä, vaikka jonkin osa elämää blogista onkin näkyvillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tosiaan helppo mennä vieraaseen kotiin kylään aivan vieraille ihmisille (tuttuja vain blogeista), mutta kertaakaan en ole pettynyt vaan päinvastoin!

      Poista
  8. Kiva tarina ja tykkään kyllä että Tassulinna on oikein onnistunut kissablogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän parhaimpani; välillä onnistuu paremmin ja välillä huonommin.

      Poista
  9. Kiva lukea tää, ja on ollut kiva myös tutustua ihmiseenkin!

    VastaaPoista
  10. Kivasti kerroit Tassulinnan tarinan ja blogiasi olen lukenut luultavasti ihan heti kun sen tänne julkaisit.
    Pepsi ja Max ovat tosi mukavia kissoja ja jutut heidän edesottamuksista. Jotenkin minä aluksi en oikein osannut hahmottaa kumpi oli Pepsi tai Max, siis pidin jostain syystä Pepsiä uroksena!? ( se vain oli minun päähänpinttymäni.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pepsi-tyttö on musta kuin Pepsi-limsa. Sen nimi tuli isännän lapsuuden Pipsa-kissasta ja tietty miehen lempijuomasta. Ja kun otettiin toiseksi kissaksi poikakissa, tuli siitä sitten Max :)

      Poista
  11. Kiva, että uskalsitte perustaa blogin! Bloggailu on kivaa ja on ollut kiva tutustua sen kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, on ollut kiva tutustua! Odotan teidän vastausta Hupsujen haasteeseen :)

      Poista
  12. Ihana tarina! Kissablogimaailman tunnelma on tosiaan ihan huippu, yhteisöllisyys ja iloinen tunnelma paistaa kauas, jonka vuoksi kissablogistaniassa onkin erityisen mukana olla. :) Ja mahtavaa, että rohkaistuit kyläilemään kissablogeissa, siinä taidatkin olla ollut blogistanian ahkerin. :D Aina mahtavaa tavata muita samanhenkisiä ja rupatella kissoista ja ehkä vähän asian vierestäkin, tosi kiva kun pääsit käymään meilläkin asti! :)

    Kiitos haasteesta! Pitää alkaa penkomaan muistin sopukoita miten meidän tarina alkoikaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se Naukulan mamma käynyt kyllä aika monessa kodissa vuosien aikana ;) Odottelen vastausta :)

      Poista
  13. Jeeee, Tassulinnalle iso tassu :)

    Kiitämme haasteesta ja otamme kopin - ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  14. Tätä blogia on ollut kiva seurata alusta asti. Ihailtavaa miten monessa kissakodissa olet käynyt. Näin aikuisena ei ole niin itsestään selvää saada uusia tuttavuuksia, mutta kissapiireissä se onnistuu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet niin oikeassa, että tämän ikäisenä on vaikea saada uusia tuttavuuksia, mutta niin vain Pauliinan kanssakin on tutustuttu :)

      Poista
  15. Oli kyllä todella kiva lukea tämä teksti. Itse vasta aloittelen kissa blogia, ja juurikin nuo "äh en mä osaa"-tunteet on aina päällimmäisenä. En ole hyvä kirjoittamaan, enkä kuvaamaan. :D Kuitenkin blogin kirjoittaminen on kivaa, sillä meidän tuttavapiiri koostuu oikeastaan vain koiraihmisistä. Ketään ei oikein kiinnosta mun kissakuvat ja jutut, joten ajattelin säästää tuttavia ja kirjoitella blogiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei uusi blogi! Näyttää kivalta :) Alussa kirjoittaminen ja kuvaaminen on vaikeampaa, mutta koko ajan siinä kehittyy. Mutta luulen että siinä ei koskaan tule valmiiksi ;)

      Poista
  16. Kyllä me ollaan otettuja ♥
    Mutta kuinkahan meidän vastaamisen kanssa oikein mahtaa käydä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olkaa sitten otettuja :D Ei paineita, mutta kiva olisi kuulla teidän historiasta :)

      Poista
  17. Ihana blogitarina ♥ . Erityisesti pidin tuosta sinun kasvutarinastasi lopussa ja kaikesta ilosta, mitä postaus pulppuaa. Kissablogistania on ihana paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kissablogistania on niin upea ja toivon etten koskaan hävitä tätä tunnetta :)

      Poista