sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lemmikkimessuilla ym

Emäntä kävi tänä viikonloppuna Helsingissä messuilemassa. Pääkohteena oli Lemmikkimessut, mutta samalla kiertelin muillakin Meidän Viikonloppumessujen osastoilla. Kuvia tulee nyt kunnon satsi:
Ensimmäisenä "törmäsin" isoon kilpikonnaan.
Elma-messujen puolelta löytyi mm kalkkunoita,
sikoja ja lehmiä.
Tähän näyttelykaniin ihastuin välittömästi. Myös kanien agilityä oli hauska seurata:
Kissojen puolella bongasin blogikissoja. Näissä kuvissa Simbakissojen Tiiti. Mitkä minua miellyttävät värit ja miten komea kolli!! Ei ihme että Tiiti voitti toooosi monta kierrosta.
Simbakissa Nala yllä. Alla Kissa Kermakupilla ja Nethel-Estelin sturdit pitkistä riveistä.
Alia ja Ruska Nethel-Estelistä. Alla Alia voitti toisen sijan kyseiseltä tuomarilta.
Tässä Kissat Kertovat -blogin nuori Teye tuomaroinnissa. Teye ei vain halunnut tällöin häkistä ulos. Alla Teye häkissä.
Messuihin liittyi monen tutun blogikaverin tapaaminen ja myös pienimuotoinen shoppailu. Ehdottomasti hienot messut (vaikka lauantaina meinasi olla puolenpäivän jälkeen liikaa tungosta minun makuuni). Paljon nähtävää ja ihmeteltävää Helsinkiin matkanneelle.

Kotona Pepsi ja Max haluasivat heti päästä tonkimaan tuliaisiaan. Ja olihan niitä tuliaisia. Suurin osa messuilta saatuja (Primacatin ruoat blogipassilaisille jne), mutta jotain tuli myös ostettua mm Maxille uusi panta ja nimilaatta (vasemmalla alhaalla), josta ehkä vielä myöhemmin lisää.
Mutta emännän paras tuliainen/matkamuisto on ehdottomasti tämä:
Meidän ensimmäinen ruusuke, joka tuli vain siitä että emäntä oli näyttelyitä kiertämässä ja sattui oikealle ihmiselle oikeaan aikaan. Olen tästä niiiiiin ylpeä!! Nyt pitää löytää tälle vain Tassulinnasta se "the paikka".

39 kommenttia:

  1. Vau minkä läjän mässyy saitte tuliaisiks! Kyllä nyt harmittaa, ettei meidän emäntä ehtinyt messuilemaan :(
    - Chaplin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuliaiset on oltava hyvät, kun emäntä jättää meidät tolleen! - Pepsi ja Max

      Poista
  2. Mitä, mistä blogipassilaiset sai Primacat-muonaa? Mä en ymmärrä miten mä missaan aika kaikki tämmöset! Just kun niille ois ollu vieläpä tarvetta, kun Hugo on märkäruokakuurilla (=lihotuskuurilla).. -.-

    Ihania kuvia olet ottanut blogikissoista. Nalan kuva muistuttaa jokseenkin sitä yhtä kuvaa jonka otit täällä meillä Viktorista, Nala on näköjään samanlainen linssilude kuin Viktor! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facesta luin että sieltä sai Primacatin pisteeltä herkkuja :) Viktorin kuva tulee tässä joku päivä ;)

      Poista
  3. Lauantaina kävin messuilla, oli ihan jees, mutta ihan liikaa ihmisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman niin paljoa väkeä olisi todellakin ollut miellyttävämpää kierrellä.

      Poista
  4. Saitteks te ruusukkeen, vaik olitte kotona? Toihan on kätevää, kun voi lähettää emännän näyttelyyn, niin saa ruusukkeen :)
    Penan ihminen yritti houkutella meidänkin mamia sinne, mut se oli jo sopinut muuta. Olis siellä ollut varmaan paljon katsottavaa ja koettavaa. No, jos ens vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MÄKIN HALUUN RUUSUKKEEN! Vaikka vain siitä, että kävin lemmikkimessuilla ekaa kertaa pariin, öö, kolmeen vuoteen...

      Poista
    2. Ruusuke on niiiiiin ihana! Ja joskus niitä voi näköjään saada kun vain emäntä menee näyttelyyn kameran kanssa :D

      Poista
  5. Olisin niin paljon halunnut käydä messuilla. Aina on töitä, kun olisi jotain kivaa. :( Kivoja kuvia! Ja hieno läjä tuliaisia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin ensimmäistä kertaa tällaisille messuille ja tahdon ehdottomasti toistekin!

      Poista
  6. Järkyttävän komea Tiiti-kolli!

    VastaaPoista
  7. Oli varmasti mielenkiintoiset messut! Hienoja kuvia ja tuliaisia, sekä mahtava ruusuke. :)

    VastaaPoista
  8. Vastaukset
    1. Todellakin! Kävisin varmaan useammin halvalla siellä, jos ei olisi tätä ongelmaa.

      Poista
  9. Niin paljon ruokaa namnam! Oli kiva nähdä nopsaa messuilla :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nam nam! Vähän pikaisesti nähtiin, mutta nähtiin kuitenkin :D

      Poista
  10. Vautsi miten monenlaista elukkaa ja puuhaa! :) Ja mitä herkkuja ja noin paljon! Kaunis ruusuke :) Pitää kyllä ehdottomasti päästä joku vuosi johonkin eläintapahtumaan mukaan, PetExpostakin tullut haaveiltua jo vuosia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lähteä! Jos lähdet Onnibussilla saat matkakaverin :D

      Poista
  11. Oih miten monia tuttuja kisuja olet kohdannut. Vaikuttaa kivalta tapahtumalta, ehkäpä minäkin jonakin vuonna. Mahti ruusukekin ja muut kivat tuliaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruusuke on niin ihana! Ja muut tuliaiset kissojen mieleen :)

      Poista
  12. Oi mitkä silmät Nalalla! Tänä vuonna nämä messut jäivät harmi kyllä väliin.

    VastaaPoista
  13. Mukava messureissu ja komea ruusuke.

    VastaaPoista
  14. Olipas teilläkin mahtava tuliaispaketti! - Adela ja Heron

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, me tykättiin, vaikka ei tullutkaan yhtään uutta lelua. - Pepsi ja Max

      Poista
  15. Hienot tuliaiset reissusta ainakin tuli mukaan! Kanien agility kuulostaa hauskalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanien agilityä olisi voinut jäädä seuraamaan pitemmäksikin aikaa :)

      Poista
  16. Onpa mukavia tuliaisia! Mä kävin messuilla sunnuntaina ja ihmisiä oli kyllä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heti aamusta klo 10 ei sunnuntaina ollut niin paljon ihmisiä kuin lauantaina :)

      Poista
  17. Sä olet ollut reissussa taas -ja ihan urakalla. (Minä muuten haaveilen Belgian jättikanista, se pärjäisi ulkonakin. Ja omista possuista...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun minä lähden reissuun on päivät tarkkaan ohjelmoitu, että ehtii joka paikkaan :D Kani voisi olla kiva!

      Poista
  18. Oli kiva nähdä messuilla. Ja kiva, että ruusuke oli mieleinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva nähdä vaikka pikaisesti! Ruusuke on aivan IHANA! Kiitos ideasta!

      Poista
  19. Onpas ollut hienot messut! Ja ihan hirrrmuhieno ruusuke!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannatti lähteä messuille. Ja tuo ruusuke on niiin ihana!

      Poista