maanantai 14. joulukuuta 2015

Värityskirjat arvottu ja ulkoilua

Arvontatulokset saatte aivan pian, mutta sitä ennen muutama kuva sunnuntailta, kun lähdimme kissojen kanssa ihastelemaan valkoista lumiharsoa pihalle.
Maxia tuntui vähän paleltavan, se kun nosteli ahkerasti tassujaan. Pitänee etsiä pian talvipusakka Maxin päälle.
Yritin saada kissoista yhteiskuvan, mutta.. aina oli jommalla kummalla pää väärään suuntaan :D

Sitten arvontaan. Arvottavanahan oli kaksi Päivä Osakeyhtiön värityskirjaa. Osallistujia oli blogillemme ennätysmäärä. Kiitos jokaiselle osallistujalle ihanista kommenteista!
 Koska Max oli järjestämässä arvontaa, halusi se myös arpoa. Ja tässä ensimmäinen voittovideo (videoiden taustalla poksuu takka, jonka juuri olin sytyttänyt):
video
Voittajaksi lapusta paljastui..
Molley, Jonninjoutavaa -blogista. Pepsin häntä esittelee lapun :D Onnea Molley + kissat!

Seuraavaksi epäilin vahvasti Maxin puolueellisuutta, mutta video on todisteena:
video
Lopussa ei oikein kamera tarkentanut, mutta voittaja on siis Cupido & Maxi. Heidän ilmoittautumisessaan luki näin: "Hei pakko osallistua, olen itsekin hurahtanut värittämiseen ihan täysin! Ja hauska huomio, myös oman kissani nimi on Maxi <: Mukavaa joulun odotusta!"

Eli Max arpoi Maxille :D Onnea siis Maxille ja ihmiselleen!

Onnea molemmille voittajille! Laitan teille sähköpostia. Jos haluat ostaa Ilon Värejä -värityskirjan itsellesi tai lahjaksi, niin sen löytää täältä.

Ps. Tämä oli postauksemme nro 300.

26 kommenttia:

  1. Reippaita ovat, meidän pojat eivät tykkää lumesta lainkaan. :) Terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on minusta hauskaa! Voi tehdä lumipisuja ja kaikkea kivaa! Kunhan pukee (minut puetaan) vain lämpimästi päälle. - Max

      Poista
  2. Onnea voittajille, ja hei 300. postaus! Vau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea :) Niin tuo näköjään tuli uuteen lukuun postausmittari :D

      Poista
  3. Onnea voittajille ja myös teille 300 postauksesta!
    Mami ei osallistunut arpajaisiin, kun se oli kerran kokeilut tuota väritystä mutta se ei ollut sen juttu. Ei kuulemma värit rimmanneet eikä kärsivällisyys riittänyt. Lahjoitti kirjan ja värit eteenpäin yhden kuvan jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih :D Se on hyvä ihmistenkin tunnistaa mikä on siitä hauskaa. Eikä tehdä vaan tyhmiä juttuja vaan keskittyä vaikka ennemmin kissoihin! - Max

      Poista
  4. Ihana arvontakisu tuo Max. Kyllä pitäisi se tv:ssä pyörivä lottokonekin vaihtaa kissoihin, niin pelistä tulis paljon kiinnostavampaa seurattavaa. Onnea voittajille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, siitä lottokone työstä voisi saada jopa palkkaakin! Vaikka herkkuja! - Max

      Poista
  5. Onnea voittajille!
    300 postausta jo, wau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnee! Ihan on hieno luku - pitäisikö lopettaa näin hienoon lukuun ;)

      Poista
  6. No mutta Max, ihanko totta! Kiitos Max kun osasit juuri Molleyn nimen etsiä. Kiitos kerrakseen, olen niin onnellinen.
    (Luulen, että kutsun joulupukin käymään täällä meillä samalla matkalla kun tulee sinne teille. Katsotaas tekeekö pukki reitillään pienen poikkeaman!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minä otin valitsin sinun lappusi! Joulupukki tänne - kiva! - Max

      Poista
  7. Johas oli arvonnassa tunnelmaa kun se suoritettiin vastalämmitetyn takan hivellessä aisteja taustalla! :) ♥ Rohkeat kisut kun ulkoilevat kylmästä säästä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut ajatella ääniefektiä ennenkuin kuvaukset oli jo tehty :D No hyvä jos se toi tunnelmaa. - emäntä

      Poista
  8. Me käytiin myös tutustumassa lumeen, joka satoi tänne viime yönä. Kumpikaan ei viihtynyt varttia kauempaa. Yleensä Paavo on varsinainen lumihirmu, mutta kai se vaatii vähän totuttelua. Hienot arpajaiset. Onnea voittajille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ollut kuin vartin, mutta sitten kun saan puvun päälle tarkenen olla pitempään ulkona. - Max

      Poista
  9. Meilläpäin neitoset saa vielä nauttia vihreästä nurmesta, mutta kuinkahan kauan.
    Voi noita Pepsin ihania pyöreitä silmiä, tulee ihan meidän Armas mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä nurmi - nam! Isäntä sanoo minun silmiäni pöllön silmiksi; onkohan se hyvä vai ei..? - Pepsi

      Poista
  10. Onnea voittajille! Max on kyllä ihana arpoja :)
    Eikö yhtään pyllyjä paleltanu lumihangessa istuessa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä osaan arpoa! Se on kivaa! Ehkä vähän palelsi.. - Max

      Poista
  11. Onnea voittajille. Tässä blogissa on kyllä ihan täydelliset arpojat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin arpoja! Tai no innostuuhan se Pepsikin joskus.. - Max

      Poista
  12. Onnea voittajille! Hienosti on arvottu Max ja tosi kiva että ootte päässeet ulos.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pyydä joka päivä ulos, mutta pääsen nykyään tooosi harvoin! Vääryyttä! - Max

      Poista
  13. Onnea voittajille! Emme yhtään epäilleet Maxin puolueellisuutta:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, enhän minä sentään osaa lukea missä lukee Maxi ainakaan paperirutun läpi! - Max

      Poista