sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Makeita kissanpentuja

Emäntä kävi perjantaina katsomassa Just Kittying -blogin siperialaisia kissoja. Linkistä löydät heistä lisää kuvia.
Talossa riittikin tohinaa, sillä kolmen aikuisen kissan lisäksi paikalta löytyi kuusi hurmaavaa 11-viikkoista pentua. Siinä olikin ihmettelemistä ja askeltensa eteen katsomista, kun pennut vilistivät pitkin lattioita Cinnamon-äidin katsellessa lapsostensa perään.
Parhaimpansa yrittivät myös KissaKaramelli ja NeitiCassinen, nimittäin päiväuniensa suhteen :D
Kuvaus ei ollut mitenkään helpoa. Mukanani kyläilemässä oli Marraskuun Murusten -kirjoittaja ja niinkuin huomaatte, kissoja oli välillä syli ja kameran nauhat täynnä :D
Välillä piti toki pentujenkin hetki levätä. Ihana Ben tykkäsi maata jalkojen päällä.
On ne niin söpöjä, tuollaiset vauvakissat!
Ja sitten hetken levon jälkeen taas mentiin!
Ihania söpöläisiä! Pois ei meinattu malttaa lähteä :D

34 kommenttia:

  1. Ihanat pienokaiset ♥ Tai ei enää niin kauhean pienet...

    VastaaPoista
  2. Voi kun söpöjä <3 Tulee niin Pepin pentuajat mieleen. Vauhtia riittää :)

    VastaaPoista
  3. Nämä pennut ovat niin ihania, että halkean hellyydestä. Päästäpä niitä paijailemaan... huoh.

    VastaaPoista
  4. Mää oon jo vähän ootellutkin, että etkö sä ikinä mee sinne kylään! :D
    Ihania kuvia ihanista pikkuisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähän kesti tämä kylään pääsy.. Huomaan että asun aivan liian kaukana kaikesta ;)

      Poista
  5. Oi oi oi, olet päässyt näitä pikku viliskantteja katsomaan. Voi ei tuota kuvaa Cinnamon-emosta seurailemassa lapsostensa touhuja. Ilme on niin tuttu, niin meidän Rauha, niin meidän Ruska, silloin kun meilläkin oli hiukan isompia pentuja. Nykyiset ovat vielä niin pieniä, että Rauha viettää enemmän aikaa niiden lähellä nuolemassa, hoitamassa, imettämässä ja kurisemassa. Ja oi-oi tuota pientä tassua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassut olivat niin söpöjä, onneksi yhdestä sain napattua kuvankin :)

      Cinnaa seurasi pentuja, mutta olisi selvästi halunnut nukkua kunnon päiväunet :D

      Poista
  6. Voi hyvät hyssykät miten suloisia! Onni tosin tuolla toteaa, että ei meille, ei missään nimessä, ei kuulemma jaksa. Onni kiittää myös nimipäiväonnitteluista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi Onni, ei jaksa! Mutta silti se emäntä haluaisi tuoda meille tuollaisen pennun... - Pepsi

      Poista
  7. Kuinka tuolta olisikaan voinut lähteä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisin piti laittaa vaatteet päälle ja lähteä pois :)

      Poista
  8. kyllä nämä ovat niin suloisia karvapörröjä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin suloisia että olisi voinut vain rapsuttaa kaikkia monta tuntia :)

      Poista
  9. Äh, täälläkin nämä söpöyden huipentumat! Tuntuu että joka kulman takaa kurkkii pentuja: joko Cinnan tai Rauhan. Mutta on ne niiin mielettömän suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko pentukuvista saada liika-annostusta.. no ehkä sillä tavalla että on pakko saada itsekin pennun kosketus ;)

      Poista
  10. Kiva kun kävitte! Aika vaan lurahtaa aina niin nopsaan. Kun olitte lähteneet tuli mieleeni sata kysymystä teidän kuulumisista, mutta.. ohi meni. Ihania kuvia olet onnistunut nappaamaan. Ja juu, KissaKaramelli näytti parastaan vain nukkuessaan :) Tänään on ollut hyvä päivä, KissaKaramellilläkin. Myös pentujen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai kuulumisia.. En minäkään sellaisia muistanut, kun kissat veivät kaiken huomion :D

      Poista
  11. Tuitui, nää veitikat on kyllä ihan täysin vallanneet mun sydämen! Suloisimpia pentuja ikinä <3 Onnistuneita kuvia kisuista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika homma kuvata meneviä veitikoita.. Onnistumisprosentti oli tosi tosi pieni paitsi pentujen nukkuessa :D

      Poista
  12. ♥ ♥
    Ja vielä pikkutassukin ♥

    VastaaPoista
  13. Nää oli niin ihania, voinkun pääsis uudestaaan heti nyt!! :D Hauska kuva musta kun kissat pyörii ympärillä eikä kuvaamisesta meinaa tulla mitään. Hihi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee kiire, jos aikoo mennä uudestaan ;) Minustakin kuva oli niin hauska, että oli pakko laittaa esille :D

      Poista
  14. Voi noita kakruja ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  15. Eikäää, ihan unelma päästä moisen suloisuusvilinän keskelle!! ♥ Ja jalanpäällänukkujakin, awww! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli todellakin pitkään odotettu unelman toteutuminen :)

      Poista