lauantai 14. toukokuuta 2016

Ennen sadetta

Toukokuussa on ollut niiiiin monta kaunista päivää, että pihan kukat ovat kasvaneet hurjalla vauhdilla. Nyt alkoi juuri vuorokauden saderintama, jonka jälkeen odotan auringon taas ilmestyessä, kunnon kukkamerta.
Puna-valkoinen akileijani Flabellata Cameo on valmiina avaamaan ensimmäiset nuppunsa sateen jälkeen.
Pepsin lempihaistelelupuu on tällä hetkellä tuija. Itse asiassa niitä on kolme tuijaa tässä vierekkäin. Niiden juurella kasvaa mm. pian kukkivaa särkynyttä sydäntä (huomaatko Pepsin kurkkivan puiden alta).
Ensimmäinen tulppaani on kanssa valmis kukkimaan. Samoin lemmikit, joita on ympäriinsä pihanurmikoilla ja sivustoilla.
Ruoho on kasvanut tässä nurkassa jo leikattavaan pituuteensa. Max esittelee.
Kukkapenkin reunassa on akileijojen vieressä metsämansikka vallannut tonttia. Siitä vaan, namskis! Ensimmäiset nuput jo metsämansikoissakin tulossa.
Pihalammen reunalla, kurjenmiekkojen varsien vieressä, villit rentukat ovat jo avanneet kukkansa. Ne eivät vettä pelkää.
Pihaa kuvaillessani oli naapuruston mafioso lähestynyt huomaamattani Maxia aidan takaa. Tappelu ehdittiin välttää ja mafioso siirtyi takaoikealle. Taas tilanne muistutti emäntää, älä unohda seurata kissoja koko ajan.

36 kommenttia:

  1. Hui, mafioson viuhahdus! Maxin olisi selvästi tehnyt mieli lähteä perään vähän näyttämään kuka on kuka. Pepsi on söpönen puskassa kurkkimassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max olisi tosiaan halunnut perään; mutta naru ei pidentynyt siihen suuntaan :D

      Poista
  2. Hui kauhja, mafioso tunkee tontille!
    Ihania kukkia piha täynnä.

    VastaaPoista
  3. Pepsikin tykkää puutarhan hoidosta :) On niin ihanaa, kun kukat alkaa kukkia taas, kesä tulee :)

    VastaaPoista
  4. Tottakai Pepsi tykkää tuijasta ;) Mafioso, kamalaa!
    Kohta teillä on todellinen kukkameri pihalla, kun tämän saderintaman jälkeen tulee aurinkoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on jo tulppaanit availleet kukkiaan ja lemmikkejä kukkii joka puolella tuijia :)

      Poista
  5. Huutia mafiosolle! Sateen jälkeen on odotettavissa kasvupyrähdys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä sille sanoin että tämä on meidän tontti ja sitten se lähti, ei emäntä siihen vaikuttanut! - Max

      Poista
  6. Tuijissa on vetovoimaa ;) Meilläkin tuijat käydään nuuhkimassa joka ulkoilukerta

    VastaaPoista
  7. Kauneimmat ruusut sanoo miau!

    terve
    Ilona ja Zetor

    VastaaPoista
  8. Inhottava Mafioso! Onneksi kahakka vältettiin.
    Pepsi on niin kaunis särkyneen sydämen takana. Minäkin muuten tykkään tuijista. Niihin on myös kiva kiivetä, jos mustarastaat ovat pesiytyneet puun kätköihin.
    -Herra Karvajalka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei oikein pääse noihin pihan tuijiin kiipeämään, vaikka lintujen ym ääntä kuuluukin. - Pepsi

      Poista
  9. Teillä onkin jännittävää, mafiosoja ja kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se mafioso tosi typerä tyyppi. - Pepsi ja Max

      Poista
  10. Kevät on niin ihanaa aikaa kun kukat alkaa kukkimaan ja kaikki vihertää. Pepsi näyttää oikein ihastuneelta tuijaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi tykkää tuijista :) Keväällä kukat on niin kauniita eri väreissään!

      Poista
  11. Voi sä oot söpö Pepsi ♡
    Terveisin salainen ihailijasi

    VastaaPoista
  12. Voi sä oot söpö Pepsi ♡
    Terveisin salainen ihailijasi

    VastaaPoista
  13. Huh! Onneksi vierailija häippäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi satuin katsomaan ennenkuin olisi kuulunut sotahuudot ja sain ajettua vierailijan pois- Emäntä

      Poista
  14. mafioso. Te asutte vaarallisilla paikoilla. Onneksi se otti hatkat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se mafioso koko kulmakunnan kauhu. Reviiri sillä on iso ja kaikki eteen osuvat kissat saavat siltä selkäsaunan :(

      Poista
  15. Vai on Pepsin lempihaistelupuu tuija! Niin pitääkin olla ♥

    VastaaPoista
  16. No tottakai Pepsin lempituoksu on tässäkin asiassa tuija ♥ Kauniita kukkasia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tässäkin asiassa! Tuijia on myös kiva puskea ja jättää omia tuoksujaan :) - Pepsi

      Poista