maanantai 30. toukokuuta 2016

Kukkia ja puutarhamatka

Lähtötilanne: Omasta kukkapenkistä on kuollut ihmeellisesti kukkia talven aikana, vaikka Sammalleimut kukkivatkin niin hienosti.
Tässä kuvassa yllä pitäisi olla tuiki tavallinen ja sinnikäs (ei saa hävitettyä vaikka haluaisi) Tarha-alpi. Mutta hiljaista on. Samoin on tarhasyysvuokon ja harmaakurjenpolven kohdilla. Yhtään narsissiakaan ei noussut. Mutta kukkaloistoa pitää silti saada pihaan. 
Niinpä lähdin sunnuntaina 29.5. Puutarhamatkalle Tervoon, Pohjois-Savoon.
Kyseessä oli paikkakuntamme torikauppiaan Lappalaisen Puutarhan ilmainen bussiretki 80 km päähän Tervoon. Bussikyyti sujui sujuvasti ilmastoidussa bussissa, joka oli täynnä retkelle ilmoittautuneita innokkaita puutarhureita.
Perillä odotti ilmainen muurinpohjalettu tarjoilu (söin kolme, älkää kertoko kenellekään..), jonka jälkeen oli kaksi tuntia aikaa kierrellä puutarhan aluetta ja tehdä ostoksia.
Ja katseltavaa ja kierreltäväähän riitti niin sisähalleissa kuin ulkona. Ja ostettavaa: bussin tavaratila täyttyi nopeasti :D
Yllä omat ostokseni pihaan: neilikoita, mustasilmäsusanna, amppelimansikka, köynnöskrassia ja kasvihuoneeseen ostin kokeeksi stevian. Jännityksellä odotan saanko pidettyä sen elossa.

Puutarhan jälkeen kävimme vielä Tervon Lohimaassa, joka on suosittu koskikalastuskohde.
Äyskoskea oli kaunista katsella ja seurata kalastajien työskentelyä koskessa. Mahdollisuus oli myös kalastaa lohilammikosta ongella ja ostaa oma saaliinsa mukaansa.
Piristävä oli tämä puolipäiväretki. Ja kotona odotti omat mussukat:

24 kommenttia:

  1. Voihan letut... Njam. :D
    Nättejä kukkia, steviasta odotan kuulevani loppukesällä lisää, lähinnä sitä, että selvisikö hengissä vai ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letut on mun lemppareita :D Stevian kasvatusta on kyllä kiva kokeilla miten sen kanssa käy :D - emäntä

      Poista
  2. Oi ♥ Taitaa olla ihaninta reissussa tuo kotiinpaluu!

    VastaaPoista
  3. Vau! Mäkin haluan tuollaiseen isoon puutarhaan ainakin jos lettujakin saa! Kävin tänään fillarilla lähikukkakaupassa, sentään vähän sain kukkia minäkin pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin aika kiva yhdistelmä: iso puutarha ja letut :D

      Poista
  4. Kylläpä mussukat on tossa kuvassa uupuneina kylkijonossa <3

    VastaaPoista
  5. On ollut kova talvi! Täällä menetettyinä ovat Helmin muistoruusu ja Sulon ensimmäinen äitienpäiväruusu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh :( Ihmettelen näitä katoamisia, kuten pionin ja syysvuokon, kun oikein panostin niiden peittelyyn syksyllä havuilla ja silti ei näy jälkeäkään.

      Poista
  6. Ihana retki. Kukat tuovat kyllä väriä puutarhaan. Meilläkin jäi osa kukista nousematta tänä vuonna maan pinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta onneksi osa nousee! Värit ovat kesässä ihanimpia!

      Poista
  7. Pepsi ja Max olivat ihan poikki mamman ostosretkestä uupuneina:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Max taisi uuvahtaa, kun halusi auttaa emäntää uusien tulokkaiden istutuksessa :D

      Poista
  8. Olipas kivan tuntuinen reissu! Ja nam mitä lettuja! Kerro sitten siitä steviasta, alkoi kiinnostaa kovasti. Ja eikö olekin aina kiva tulla kotiin, kun on vastaanottokomitea vastassa ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Steviaa mietin jo kun näin siemeniä kaupassa, mutta en innostunut kokeilemaan kylvämistä. Mutta taimena on jo jotain mahdollisuuksia ;) Vastaanottokomitea on kotiin paluun ihanin osa :D

      Poista
  9. Kiva retki! Bussillinen samanhenkisiä ihmisiä ja vielä lettuja kaupan päälle!
    Toivotaan, että nämä kasvihankinnat säilyvät hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ainakin kukkivat niin kauniisti :D Ja stevia yritetään pitää hengissä syksyyn ;) Ps. Letut on niin hyviä!

      Poista
  10. Plääh... Noi puutarha jutut on tosi tylsiä. Emäntä ei oo viime päivinä muuta tehnykkää ku ollu siellä. Yks päivä siltä oli jääny ovi auki ja mä lähin kans kattoo, et mitä siel puutarhas sit oikee on. Aika tylsää verrattuna esim metsään! Lähin sit ettii emäntää pihalla ja löysinki sen sit. Se näytti aika yllättyneeltä, vaikka ite jätti mulle oven auki.

    PS. Emäntä käski sanoo, et se on sähköpostin lukenu ja epäilee olevansa töissä. Se kuiteki tarkastaa asian ja palaa asiaan ens viikolla ku menee sinne työpaikkaa. T.Paavo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiva että oli jättänyt sulle Paavo oven auki puutarhaan - olikohan se unohtanut jo että jätti sulle oven auki: ihmiset... - Max

      Poista
  11. Ai että, ilmainen kyyti puutarhalle. Onhan se lähdettävä jos semmoinen tulee eteen!

    VastaaPoista
  12. Mäkin haluun parvekkeelle hienon kukkasen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten pitää ostaa parvekkeelle oikein hieno kukkanen!! :)

      Poista