maanantai 20. kesäkuuta 2016

Jaffa on..

Uuteen kissaan tutustuminen on ollut tosi jännittävää. Tässä joitakin ominaisuuksia, joita tähän mennessä on tullut vastaan. Ensinnäkin Jaffan väritys on tuollainen puna-oranssi-valkoinen (mikä on virallinen sävynimike?) Jaffa-appelsiini :)
Jaffa on hellä. Jaffaa saa nostella mielinmäärin ja rapsuttaa. Ja puskeminenkin tuntuu sujuvan.
Jaffa osaa kehrätä. Sitä on muutaman kerran kuultu. Ja laulaa! Ääniskaala on aivan mieletön. Välillä tuntuu menevän hermot (ihmisiltä ja muilta kissoilta varsinkin yöllä) kun volyymit tuntuvat olevan kaakossa.
Jaffa on kaikkiruokainen. Kuvassa pudonnut lihapullan palanen katosi parempiin suihin.. Lattialta on myös todettu kadonneen niin metwurstin siivun, kinkkusiivun kuin perunalastujenkin.. Toistenkin ruokakipot tyhjenevät, jos muut pitävät ruoansulattelutaukoa. Taisi tulla uusi imuri taloon :D
Muutaman kerran myös leikkisiä piirteitä on ollut havaittavissa. Tässä "sitruuna" tömpsyt menossa.
Jaffalla on lyhyempi häntä kuin Pepsillä ja Maxilla. Kun Jaffa jännittää häntä vipajaa pientä liikettä tosi nopeasti. Painoa kollilla oli tullessa noin 4,8 kg (samaa kokoa kuin Max).
Jaffalla on muutama "sotavamma". Silmäpielen arpi on kyllä jo paranemassa. Mutta korvassa on "patti", jonka voit joskus huomata jostain kuvasta (jälkimmäisessä leikkikuvassa huomaat yläkorvassa ehkä tumman läntin).
Ja toki Jaffalla on tassut. Tassut ovat pehmeät eikä Jaffa käytä kynsiään vaan antaa mieluummin pehmeällä tassulla pienen tönäisyn (tänne sitä ruokaa)! Valkoiset sukat löytyvät jaloista ja vaaleanpunaiset anturat siistit.

Mitä muuta haluat tietää Jaffasta?

48 kommenttia:

  1. Koska Jaffa saa kuvansa banneriin? Onko taistelumerkit ollut jo aiemmin, vai tulleet Tassulinnassa? Ulkoileeko Jaffa? Joko oon sanonut, että Jaffa on söpö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä kysymyksiä :) Jaffan kuva banneriin ilmestyy lähiaikoina. Taistelumerkit olivat Tassulinnaan tullessa; täällä ei tappeluita ole (vielä) ollut. Jaffa käy ulkohäkissä, mutta emmeköhän pian kokeile valjastelua. No nyt ainakin olet sanonut :D

      Poista
  2. Mielenkiintoinen persoona tämä Jaffa. Ei ilmeisesti mikään kehruukone mutta helläluontoinen. Ja laulaakin. Hänellä on salaperäinen menneisyys, sotavammojakin, joiden alkuperästä ei kerro.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotavammoista ei ole paljastanut mitään. Elättelen vielä toiveita, että kehruukone käynnistyisi kun Jaffa kotiutuu kunnolla.

      Poista
  3. Voi että, ihana Jaffa-imuri! Mikä on Jaffan lempiruokaa? Alkaako ystävystyä Maxin kanssa?
    Jaffa on söpö, paljon rapsutuksia, mutta vielä vähän enemmän niitä Maxille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaffan lempiruoka ei ole vielä selvinnyt. Mutta ainakaan Pepsin rakastamat herkkutikut Lidlistä eivät maistu. Maxin kanssa ollaan vielä etäisissä väleissä. - emäntä

      Minulle paljon rapsuja! Kiitti Saila! - Max

      Poista
  4. Mitä Jaffa tuumii Pepsistä ja Maxista, onko Jaffa kova kerjäämään vaikka ruoka maistuukin totta tosiaan. Missä Jaffa eniten tykkää nukkua ja onko tullut hellyysmustasukkaisuuskohtaisuuksia triangelidraaman tiimoilta?

    Kiva postaus, vitsi miten jännää kun on uusi perheenjäsen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. affa kerjää ruokaa aina kun joku liikkuu keittiön alueella :D Jaffan fiilikset Pepsistä ja Maxista ovat vielä auki ainakin minulle. Jaffa tykkää nukkua yläkerran tornissa, mutta myös muut paikat kelpaavat. Maxilla on ollut mustasukkaisuutta havaittavissa - mulle kaikki rapsut! :D Ja kiitos hyvistä kysymyksistä! - emäntä

      Poista
  5. Jokaisella kissalla on oma persoonallisuus ja Jaffa kuulostaa oikein mukavalta kissalta. Ilmeisesti ollut aikaisemminkin rakastavassa kodissa kun antaa nostella ja rapsutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaffasta huomaa että häntä on rakastettu ja tottunut ihmisten kanssa asumiseen - emäntä

      Poista
  6. Jaffa on ihana! <3 Joko Jaffa tottelee Pepsiä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaffan ja Pepsin välit ovat hyvät ja arvokkaat. Kumpikaan ei yritä pomottaa toista. Paitsi ehkä Pepsi vähän suunnittelee ;)

      Poista
  7. Onpas jotenkin erinomaisen pörröiset tassut, vaikka ovatkin lyhytkarvaiset! Hurmaavat tassut.

    Hurmaava koko poika ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tassut Hennalle :) Kuva oli ihan sinua ajatellen tässä ominaisuuksien postauksessa ;)

      Poista
  8. Jaffa on niin kaunis ja tuo hännäpää on ihan vastustamaton :)
    Onko Jaffalle tullut jo jotain omia tapoja? Pitääkö Jaffa harjaamisesta? Miten Jaffa viihtyy ulkotarhassa ja onko siellä oltu jo porukalla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on ihastuttu Jaffan hännänpäähän :D

      Omia tapoja voisi olla ainakin maukuminen joka tilanteessa, mutta eri sanoin (vielä kun ihmiset oppisivat ymmärtämään). Jaffa tykkää harjaamisesta tosi paljon. Jaffa on alkanut viihtymään ulkohäkissä aina vain enemmän. Häkistä ja Jaffasta onkin tulossa postaus.

      Poista
  9. Jaffa on niin ihana. Minulle tulee aina hyvä mieli, kun luen postauksiasi Jaffasta. Ihania olitte, kun Jaffan pelastitte.

    VastaaPoista
  10. Kyllä, myös meidän mielestä Jaffa on ihqu :)

    VastaaPoista
  11. Jaffa on suloinen - ja ihan samoissa mitoissa Jujunkin kanssa. Me täällä aina huokaillaan, kun muut kissat voivat syödä mitä vain, ja meillä pieninkin varastopunkin varjo aiheuttaa kutinaa. Lihapulla olisi Nupustakin ihan varmasti herkkua! :-P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Nuppu, kun sinäkin saisit lihapullan! Olet tosi nätti! - Jaffa

      Poista
  12. Olisiko Jaffa creme ja valkoista.Hännässä on tiikeriraidat mutta onko turkki ihan tasainen creme ilman kuvioita.
    Ihanan oloinen persoona tämä Jaffa.

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. On ainakin omasta mielestään kun laulamista kuuntelee :D

      Poista
  14. Tassuja ihasteltiin täälläkin...

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. On se kelpo kissa. Vielä kun kissojen yhteiselämä alkaisi sujua.

      Poista
  16. Jaffa taitaa olla ihan kunnon Kissa, taisteluvammat ja kaikki! Ihan loistavaa muuten, ettei hirveästi käytä kynsiään, mitenhän tuon opettais meijänkin muksuille ;)
    Selvitätte nyt Jaffa Maxin kanssa vain välinne, niin elämä selkenee kaikille teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välien selvitys on edessä taas kiristyneestä ilmapiiristä aistien - Jaffa on todennut että taitaakin jäädä taloksi ;)

      Poista
  17. Hän on kerrassaan hurmaava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, pehmeä, lämmin ja hellä! Mitä muuta voi miehestä toivoa ;)

      Poista
  18. Hurrrrmaava poitsu! ♥ Ihanaa, että tykkää laulella, puskea ja leikkiä ja ruokakin maistuu erinomaisesti! Minusta poitsu näyttää punatiikeri valkoiselta. :)

    VastaaPoista