lauantai 9. heinäkuuta 2016

Jaffan neljä viikkoa

Jaffa on nyt asunut meillä neljä viikkoa. Haasteita on ollut, niin että olemme olleet vaipua epätoivoon.
Yksi vaikeus on Pepsin ja Maxin sopeutuminen.
Jaffaa seurataan herkeämättä. Onneksi Maxin stressi on laskenut, kun Max on huomannut että ohi menevälle kollille voi antaa vasenta tassua, eikä se siitä hermostu (nostaa Maxin itsetuntoa).
video
Video on huonolaatuinen (mikseivät kissat voisi koskaan "näytellä" paremmissa olosuhteissa) ja sen lopuksi kuuluu remontin ääniä, jotka keskeyttivät tämän riidan. Pepsi on tässä äänipääosassa tehdessään selväksi että kuka se pomo talossa onkaan ja Jaffalle tämä on mennyt kyllä perille.
Jaffan karvapöksyt
Toinen hankaluus on ollut merkkailu. Aluksi uskoin Maxin tekevän pissejä, josta kerroinkin täällä. Arvelen edelleen että aluksi Max olisi ollut asialla, sillä sain se lähes itseteossa kiinni. Mutta varma en nyt enää ole. Minun Helsingin reissun aikana Jaffa kuitenkin merkkaili päivittäin useamman kerran Tassulinnan torniin ja pääasiassa Maxin makoilukohtiin.
Nyt kun olen ollut reissun jälkeen kotona on tilanne rauhoittunut. Tosin siirsin myös Feliwayn torniin, jossa se levittää rauhoittavia aineita pienelle neliömäärälle (n 10m2).
 Jaffa on kova rohmuamaan ruokia. Mutta raksupyramidi hidastaa tätäkin. Märkäruoan kanssa saa valvoa, että jokainen saa osuutensa. Joten tämä ei ole enää niin ongelma, kun tilanteen on oppinut hoitamaan.
Jaffa: "Minä osaan kulkea itse häkkiin!"
 Mutta vaikka haasteita on, niin Jaffa on itsenäinen, ystävällinen, hellä, komea, lämmin, pehmeä..
Pari kertaa on jo emännän sylissä käväisty. Ja mikä voikaan olla söpömpi kuin nukkuva kissa!

Peukkuja Jaffalle, että ongelmat voitetaan!

45 kommenttia:

  1. Wau mitä ääniä videossa! Ihan kuin olisi jokin suurempikin kissapeto vauhdissa!
    Toivottavasti hankaluudet kääntyy enemmän sinne ilon ja onnen sekä helpon olemisen puoleen. Ei varmasti ollenkaan kiva löytää tuollaista yllätystä kukkapurkista (miten sitä kaakkaa on noin julman iso kasa???).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi on vahtikissa, joten ääntäkin pitää löytyä.

      Poista
  2. Merkkailut ja yllärikakat ei oo kiva juttu! Itsellä sellainen ajatus, että vessa-asioiden pitää toimia. Muuten menee mammalla hermo. Onkos se nyt niin, että molemmat kollit on kuitenkin leikattu? Voivoi. Toisaalta aika auttaa! Meilläkin Cinna on hyväksytty isojen tyttöjen joukkoon vasta pentujen lähdön jälkeen. Nyt ei Karamellikään enää vihoittele, vaan nukkuvat yhdessä kanssani. (Rauhaa) odottavan ihmispalvelijan aina on pitkää...

    VastaaPoista
  3. Onko teillä useampi hiekkis eri paikoissa? Saattaa nimittäin olla, että Jaffalle on ahdistavaa käyttää Pepsin ja Maxin hiekkistä ja Pepsille ja Maxille tympeää, kun hiekkiksessä onkin vieraat hajut. Hajuthan on omistusmerkki kissalle.
    Toivottavasti tilanne rauhoittuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä hetkellä on neljä vessaa, joista kahta käytetään sekaisin eli kaksi on vain varalla :D

      Poista
  4. Täältä peukkuja ja tassuja teille roppakaupalla ❤

    VastaaPoista
  5. No höh! Eiköhän kaverukset kuitenkin vielä sopeudu ajan kanssa. Kannattaa varmaan laittaa hiekkiksiä vähän sinne ja tänne kunnes huti asiointi loppuu. Hormonihaihdutin voisi myös auttaa Maxin stressiin, jos teillä ei vielä sellaista ole. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin olihan teillä se haihdutin jo käytössä. Me toivotaan pikaista tilanteen rauhoittumista teille. Ps. Jackson pitää erityisesti Jaffan komeasta värityksestä.

      Poista
    2. Kiitti Jackson, sinulla on komeat värit. Täällä on vessoja joka puolella taloa - Jaffa

      Poista
  6. Eihan Jaffalla ole virtsatulehdus? Meilla on 4 kissaa ja viimeisin kissa on vielakin vuosien jalkeen ulkopuolinen. Ovat ok mutta eivat halua leikkia Evan kanssa. Varsinkin vanhempi kissa Cinnamon nayttaa vielakin Evalle kuka on pomo vaikka han on puolet pienempi kuin Eva! Kylla mina uskon, etta kissasi alkavat hyvaksymaan uuden tulokkaan, se vain kestaa aikansa. Alussa on vain niin vaikeaa ainakin meilla kun piti vahtia kissoja jatkuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että on tulehdus, ei ainakaan kotitestin mukaan. Tilanne on nyt rauhoittunut (ja toivottavasti pysyykin)

      Poista
  7. Täältä myös kovasti peukkuja! Varmasti tilanne ratkeaa hyvin, ja hienoa, että Maxin stressi on jo laskenut. Tsemppiä meiltä Pepin kanssa! :)

    VastaaPoista
  8. Meillä on ollut Taavin tulon jälkeen kanssa hankaluutta Nekun ja sen väleissä. Kun Taavi tuli taloon, ei Leevi ole kertaakaan ottanut enää yhteen Nekun kanssa, mutta Taavi vahtaa Nekkua koko ajan. Nekku on taas niin hermoheikko, ettei anna yhtään takaisin vaan pakenee. Näin kesällä se on mieluummin ulkona kuin poikien kanssa sisällä, käy melkein vaan syömässä ja häipyy taas.
    Merkkailuakin Nekku harrasti alussa, mutta se meni onneksi nopeasti ohitse.
    Luulen, että teillä kyllä asiat kääntyy parhain päin ja meilläkin rinnakkaiselo kyllä sujuu, kunhan ruokailut järjestää eri aikaan.

    VastaaPoista
  9. Olipas aika vaikuttava video - melkein tuosta kasvat nousi pystyyn. Peukkuja Jaffalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi osaa tehdä asiansa selväksi, eikä sitä tarvitsekaan tehdä sitten kovin usein :D

      Poista
  10. Meillä matriarkka seurasi silmä kovana ja korvat hörössä Pepsin komennusta! Taitaa punaisella kollilla olla samanlaisia elkeitä kuin meidänkin omalla, elkeiden vastaanottaja on vaan meilläpäin aina Lalli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matriarkka tietää miten asiat kuuluu hoitaa! - Pepsi

      Poista
  11. Peukkuja kovasti! Jaffa on söpö, ja niin on myös Max ja Pepsi, toivottavasti tottuvat toisiinsa pian. Hyvä, jos Maxin itsetunto nousee ;-)

    VastaaPoista
  12. Teillähän on siellä melkein sotatila! Mutta rohkeita olitte kun uskalsitte Jaffan ottaa, minä en uskaltaisi meidän tasapainoa heilauttaa. Tsemppiä sinne ♥

    VastaaPoista
  13. Jaffa on ihana ja toivottavasti voitatte yhdessä vaikeudet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää tosi hyvältä, mutta pelkään taas takapakkia.. :/ - emäntä

      Poista
  14. Harmi, ettei ole antaa mitään neuvoja. Toivottavasti aika auttaa, tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa sitten vaatii. Varsinkin emännän aikaa. Kun olen kotona ja jaksan jaella huomiota kaikille, menee kaikki hyvin. - Emäntä

      Poista
  15. Hienoa, että Max rohkaistuu ja uskaltaa antaa vähän tassua. Pepsin äänivarat ovat kyllä melkoiset, ei ole epäselvää kuka on pomo! Valtavan iso kakka on kyllä, onkohan sitä pidätelty pitempi aika?
    Vaan on Jaffa niin suloinen, kuten myös tietysti Pepsi ja Max :)
    Toivomme teille rauhallisempaa yhteiseloa päivä päivältä; hitaasti hyvä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen toai rohkea! - Max

      Hyvä että tulee kerralla selväksi! Ei sitä aina jaksa kurkkua käheäksi huutaa! - Pepsi

      Poista
  16. On se aikuisten kissojen yhteen sovitteleminen haasteellista, pitkää pinnaa ja pikaista tasapaino toivotamme teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haasteellista, mutta antoisaa. Jaffa tuli eilen iltana syliini puoleksi tunniksi; se oli todella antoisaa!! - Emäntä

      Poista
  17. Toivomme parannusta tilanteeseen! Paljon huomiota kaikille, etenkin Maxille ja Pepsille ja sopivissasuhtein myös Jaffalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki haluavat huomiota emännältä; tasapuolisesti yritän jakaa :D

      Poista
  18. Meillä on täällä kaikki peukut ja varpaat pystyssä!

    VastaaPoista
  19. Toivomme todellakin, että saatte selätettyä ongelmat. Ei tuo varmasti helppoa ole ja voi viedä pidemmänkin aikaa.
    -Manni ja Palvelijatar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt näyttää paremmalta, toivottavasti ollaan voiton puolella :)

      Poista
  20. Voihan kakka - kirjaimellisesti! Toivottavasti tilanne rauhoittuu pian ja kolmikko sopeutuu toisiinsa. Mekin pidetään peukkuja ja lähetetään rentouttavia tsemppirapsutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakka yllätykset ei ole kivoja, eikä kyllä pisutkaan.. Emännän reissun jälkeen niitä ei ole ilmestynyt; uskallanko lähteä minnekään..

      Poista
  21. :--( No voi ei että tolleen tarpeita ollaan tehty muualle kuin laatikkoon. Toivottavasti siellä helpottaa nopeasti. :--) Tsempit! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot käyttöön, niin kyllä emäntä niitä ahkeraan lupaa siivota :)

      Poista
  22. Höhh, etenkin aikuisen tulokkaan sopeutuminen joukkoon voi ottaa aikansa, tsemppiä! Nuo murinatilanteet kannattaa katkaista ennen kuin alkavatkaan, ne hidastavat kisujen ystävystymistä ja lisäävät stressiä. Viimeistään siinä kun tilanne on alkanut, kannattaa kiinnittää Jaffan huomio muualle (nami, lelu) tai sitten hiljaa käydä erottamassa kisut toisistaan. :) Olen huomannut, että jommankumman kieltäminen tilanteessa vain lisää jännitystä kun taasen hiljainen erottaminen jättää kaikille kivan fiiliksen. Parasta olisi, jos pystyt lukemaan tilanteen alkamisen merkin ja puuttumaan siihen ennen sen alkamista. :) Kun stressi lievenee, niin eiköhän pisutkin siitä laannu! Pissan ja kakan hajulla, eli omalla hajullaan, kissa pyrkii lieventämään stressiään ja merkkaamaan aluetta itselleen. Jos kyseessä on Jaffa, niin poitsu ei näytä vielä tuntevan itseään tervetulleeksi muiden kisujen reviirille. :/ Voisi ehkä helpottaa, jos Jaffa saisi jonkun oman huoneen käyttöönsä ainakin suurimmaksi osaksi päivää, kunnes kisut ovat paremmissa väleissä? Hyvä juttu kuitenkin, että tilanne on alkanut jo rauhoittumaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaffa ei halua olla muista erossa :D Mutta vinkit murinatilanteeseen ovat hyviä, tosin kun ongelma on kuningatar niin emäntä voi saada murinat ja kynnestä kuten eilen :D

      Poista