maanantai 15. elokuuta 2016

Pihan satoa

Omasta pihasta on alkanut saamaan runsaasti satoa. Kasvimaalta tulee kesäkurpitsaa, avomaankurkkua, salaattia, hernettä ja porkkanoita,  kun vain ehtisi syömään. Kurkitaanpa vähän pihalle mitä löytyy.
Keväällä ostamani Stevia on hujahtanut tomaattien kasvihuoneessa. Nyt kun aloin miettimään sadonkorjuuta ryhdyin lukemaan ohjeita, että sitä olisi pitänyt latvoa kesän aikana - no.. Ensimmäinen erä on kuivumassa. Ja kun laittaa palan suuhun niin ON makeeta.
Penan ja Punkun paikassa mainittiin pinkkikukkaisista mansikoista, joista ensimmäiset ovat kypsyneet tällä viikolla (myöhemmin kuin muut mansikat). Maku on mansikkainen, mutta ei kovin makea. Mansikan rakenne on ihanan jämäkkä mutta suussa sulava.
Kukista kukkii loppukesän kukat: liljat, krassit, syysleimut ja suosikkini leijonankidat (alla), joista olen tehnyt eri värisiä kimppuja sisälle maljakkoon.
Kaiken keskellä pihalla hyppii pihalammikkomme pikkusammakot tutkimusmatkoillaan. Max katselee uteliaasti, mutta ei oikeasti ole kovin kiinnostunut pikkuisista.
Max: Minä etsin vain neliapilaa ;)
Paljon kiinnostavampaa on mäntyyn kipittänyt orava :D

27 kommenttia:

  1. Paljon kasveja teillä, sekä syötävää että kukkivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekä syötävää että kukkivaa löytyy. Parasta minusta on kuitenkin heinä - Max

      Poista
  2. Hieno on piha ja ihanat mini sammakot <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. No en, kun se yksi ihminen vei sen pihan ainoan neliapilan sinne Penalle ja Punkulle.. Höh! - Max

      Poista
  4. Kaunis puutarha ja ihania sammakoita! Onko teillä paljonkin oravia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisi niitä oravia enemmänkin olla minun makuuni.. - Max

      Poista
  5. Oi oman maan sato on parasta! Ja kauniita kukkia! Hassuja pikkusammakoita :) Oravat on kisuista kiinnostavia, säkättikö orava yhtään Maxille? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se säkätti. Ainahan ne säkättää ja kurkkii puun eri puolilta - selkeästi haluavat leikkiä! - Max

      Poista
  6. Orava on sentään pyrstömyyrä!
    Ihanan paljon satoa ja kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyrstömyyrät on kivoja, mutta niitä ei saa kiinni! Kukatkin saa paremmin kiinni narulla kierrettynä - Max

      Poista
  7. Oman maan sato, nam! Mansikat ovat jännän näköisiä. Hyvä, että Max ei sammakoista piittaa, ovat sen verran söpöjä, että tulisi surku, jos joutuisivat pedon suuhun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mä niistä sammakoista. Ne on liian pieniä ;) - Max

      Poista
  8. Stevia ja pinkkikukkainen mansikka kuulostivat eksoottisilta. Meillä Anselmi haluaisi kovasti kiivetä tuollaisiin puihin, mutta kun valjaat päällä ei saa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä saan kiivetä ihmisen korkeudelle saakka, mutten ylemmäksi.. Enks mäkin ole eksoottinen! - Max

      Poista
  9. Emäntä laittaa suun makeaksi, uudet tuulet puhaltavat kesän jälkeen ja kissoilla on puhtaat hampaat!

    VastaaPoista
  10. Kaikkea ihanaa siellä kasvoi. Parhaana pitää mainita punaherukat, kiitos, että sain syödä niitä niin paljon kuin ehdin! :D Stevia oli mielenkiintoinen tuttavuus, ihanan makeaa ja silti niin vihreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, ja kiitos mansikka-raportista! Tuollainen pitää etsiä ensi kesäksi parvekkeelle.

      Poista
    2. Punaherukat eivät ole niin minun mieleeni, joten vapaasti sai syödä :D Stevia on jännän makuista; kunhan ei syö niiden herukoiden kanssa, kun kummallekin tuli hammastahnamaku :D

      Poista
  11. Eikö ole ihanaa kun saa satoa, maistuvat niin erilaisille kuin kaupasta ostetut.
    Ihana apilan etsijä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pihan tuotteet ovat parhaimman makuisia!

      Poista
  12. Oman pihan tuotteet ovat aina maultaan hyviä ja kauniita. Pienet sammakot, ne lystikkäitä on.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku sammakot on niin söpöjä, isot ei.. :D

      Poista
  13. Kiva kun jotkut jaksaa panostaa! :) Tuollaiset viritelmät olisi niin nättejä pihalla, mutta mie en usko, että jaksaisin hoitaa. :D Toki luonto hoitaa itse osan, mutta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on hoitanut tänä vuonna suurimman osan työstä :D

      Poista