perjantai 30. syyskuuta 2016

Pörssikissa

Max:

Olenkos koskaan kertonut mistä olen kotoisin? Kuutisen vuotta sitten Pepsille etsittiin kaveria ja emäntä näki kissanpentu -ilmoituksen Keltaisessa Pörssissä.
Tämä on sitten minun sijoituslaatikko!
Niinpä ihmiset matkustivat ihan pääkaupunkiin eli Stadiin eli Helsinkiin ja siellä minä tartuin isännän housuista kiinni ja kiipesin pitkin farkkuja ylös! Minä lähden teidän mukaan!
Mutta tiedättekö mitä tämä menneisyyteni tarkoittaa? Olen huima pörssikissa! Haluatteko kuulla sijoitusvinkkejä; no hyvä täältä niitä tulee!
Ekaksi kerron teille mihin kannattaa sijoittaa tällä hetkellä. Olen absuluuttisesti sitä mieltä että tällä hetkellä kaikki varansa kannattaa sijoittaa Cosmaan! Se on tällä hetkellä tuottoisin sijoituskohde!
Toisinaan päätösten teko on vaikeaa, mutta kaikkia vinkkejä kannattaa etsiä.
Joskus arvot laskevat, mutta ei se mitään - kannattaa vain pitää huolta ettei ole liikaa sijoituksia juuri siihen kohteeseen.
Välillä arvot nousevat nopeastikin. Silloin kannattaa sijoitusten olla juuri oikeissa kohteissa.
Ja toisinaan ne pysyvät paikoillaan ylhäällä. Tällöin saa pitkältä väliltä parhaimman tuoton.
 Työni on kiireistä, mutta toki toisinaan pitää henkäistä ja nauttia tekemistään voitoista.
Olen niin onnellinen, kun sain näin hyvän tuloksen Cosmalta!

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Kylässä kahvilan jälkeen

Sunnuntai-iltana emäntä käväisi kahdessa kissakodissa pyörähtämässä.
Ensimmäisenä kohteena oli Marraskuun muruset. Ragdoll-kissat Coco ja Ruffe ovat mahdottoman isoja ja pehmoisia ja ihania ja sööttejä ja...
 Ruffella tosin oli mielessä vain Nuppu. Ilmeestä voi päätellä loput :D
Elämää ja elämyksiä -kodista löytyi mainio poikanelikko itämaisia kissoja. Yllä kissojen kiipeilyseinä.
Ensimmäistä kertaa näin hurmaavan Jessen, jolla riitti pennun vauhtia.
 Jessen vauhtia seurasivat Gebsu (yllä), Nipsu (alla) ja Béla (vielä alempana).
Mukava oli käydä ja nähdä näiden kissojen kotielämää :)

maanantai 26. syyskuuta 2016

Henkilökunnan virkistyspäivä

Kuten kaikki tietävät, pitää kissojen henkilökunnankin välillä pitää hengähdystaukoja tai kuten Pesosella asia ilmaistiin pitää henkilökunnan virkistyspäivä!
Sunnuntaina syksyiseen virkistyspäivään Tampereen Kissakahvila Purnauskikseen kokoontui 26 ihmistä. Kissakahvila on siitä hyvä paikka kokoontumisten pitämiseen, sillä kissojen luona osallistujat kokevat olonsa kotoisiksi ja jännitystä voi purkaa luonnollisesti kissojen parissa.
Lumi kaunotar
Leppoisa Hugo on yhtä leppoisa kuin emännän Hugo-setä :D
Evo
Tarjoilut olivat luonnollisesti meille hyvät. Namsk! Ja jotkut jopa maistoivat kissakakka-kahvia (kuva alla) ja oli kuulema hyvää. Itse jätin kahvin välistä, sillä en juo kahvia koskaan tai missään.
Viirun takatassut
Aivan mahtava virkistyspäivä oli ja kolme tuntia vilahti aivan hujauksessa. Kiitos kaikille, jotka olitte mukana ja teitte virkistyspäivästä todella virkistävän!! 
Nurri
Kotituomisina saimme tapaamisesta Primacatin sponsoroimat kassit hyvityksenä kissoille henkilökunnan poissaolosta:
Kyllä Primacatin tikut näyttivät maistuvan Pepsille erinomaisesti (muut ovat vielä avaamatta) ja emäntä on saanut anteeksi karkaamisensa virkistyspäivään :D

perjantai 23. syyskuuta 2016

Kissatieteellisessä insti-Tuutissa

Emäntä pääsi perjantaina vierailemaan kunniarvoisella Unna Tuutikki Penninrahalla Kissatieteellisessä insti-Tuutissa.
Vastaanotto oli aluksi epäilevä, mutta kun emäntä kaivoi esiin matabikarkki -tuliaisen, kiinnostus uuteen tutkittavaan tuotteeseen heräsi siinä määrin ettei emäntä ollut enää niin epäilyttävä.
Unna Tuutikista muuten löytyy ihanuuden lisäksi myös vauhtia tassutyöskentelyssä, johon kamerakaan ei ehdi (yllä).
On se vain niin kaunis. Ja loppuun oma selfie (emännän ottamat kuvat eivät vissiin miellyttäneet):
Seuraava kissakohde emännällä taitaa olla sunnuntaina kissakahvila, jonne on vielä pikaisille pari vapaata paikka (ilmoittaudu heti tassulinna(miumau) gmail.com) ja josta on tiedossa kivat tuliaiset.

tiistai 20. syyskuuta 2016

Maxin lempituoli

Max on rakastunut tähän emännän keväällä kirpparilta 20 eurolla ostamaan keinutuoliin. Siitä on joskus aiemminkin ohimennen mainittu ja kuvissa tuoli on varmasti näkynyt kesän aikana taustalla. Kuvia Maxista ja tuolista on varmaan otettu jo satoja - niin suosittu tuoli on. Tässä muutama kuva:

Max nukkuu usein tuolin istumella, mutta päivittäin useasti Max haluaa valloittaa tuolin selkämyksen ja tarkkailla sieltä talon menoa.
Keinutuoli on kokoajan niillä rajoilla että pyörähtääkö ympäri, mutta Max tuntuu tietävän rajan eikä anna tuolin pyörähtää. Paitsi joskus riehunan tiimellyksessä raja tuntuu unohtuvan.
Välillä tuolin huipulla torkahdetaankin toviksi.
Ja mikä parhainta; kun uudessa pönttouunissa palaa tuli, on siinä vielä hyvin lämmin makoilla.
Tämä on Maxin aivan oma mahtispaikka.

lauantai 17. syyskuuta 2016

Pepsi syyspäivässä

Pepsi:

Minäkin pääsin ulkoilemaan syksyiseen iltapäivään. Tässä muutamia kuvia minusta; toivottavasti tykkäät:
Ihan on joo nättejä linnunsiemenkukkia, mutta mennään jo!
Naapurin aidan luona on tosi kiva kurkkia naapurin puolelle. Mutta kun aidan välistä ei näe kauhean hyvin..
 Pitää nousta aidan päälle!
Täältä näkee hyvin! Mutta Maxin piti heti matkia (sitä se tekee AINA).
 Jäänpä hetkeksi tähän aidalle tarkkailemaan naapurin puolen maisemia. Tässä on niin hyvä istuakin.

- Pepsi