maanantai 3. lokakuuta 2016

Jaffaa rapsuttamassa

Moni on kysellyt että mitä Jaffalle kuuluu. Jaffahan asui meillä kesällä seitsemän (7) viikkoa, ennenkuin emäntä lopulta haikein sydämin päästi irti ja toteutti kissojen tahdon (Max oli hermostunut ja nukkui huonosti koko ajan, Pepsi laihtui yli puoli kiloa seitsemässä viikossa ja Jaffa merkkaili).
Jaffa muutti heinäkuun lopussa pikaisesti sijaiskotiin naapurikuntaan, joka oli meille helpotus. Siitä iso kiitos! Mutta vielä isompi ilo tuli, kun sijaiskoti päätti ottaa Jaffan omaksi ainoaksi kissakseen kotiinsa! Nyt näimme ensimmäisen kerran Jaffan livenä muuton jälkeen.
Jaffa on edelleen niin komea, niin söpö, niin tuttavallinen, ihana..
Mitä te toitte tuliaiksi? Miten täältä saa herkut?
Ja sen lisäksi Jaffan karva on pehmentynyt ja painoakin on tullut pojalle lisää eli ruoka on maistunut.
Jaffa nauttii elämästään kerrostaloasunnossa, jossa pääsee välillä parvekkeelle ulkoilemaan. Ja mikä tärkeintä: ainoana kissana! Ilman merkkailuja. Omistaen emäntänsä koko huomion. Kehräten ja rakastaen vastapalvelukseksi saamastaan hoidosta.
Leikki on Jaffan mieleen. Suosikki on tällä hetkellä porkkana.
Monesti emäntä on miettinyt, että miksi Jaffa ei sopeutunut, yrityksistä huolimatta, löytöeläinkodista Tassulinnaan. Mutta olimme näköjään välivaihde sen oikean kodin löytymiseksi.
Ja tämä koti on Jaffalle juuri se oikea! Kaikkea hyvää Jaffalle ja Jaffan kodille!

46 kommenttia:

  1. Huippua, että Jaffalla menee hyvin ja hän on saanut ihanan kodin :) <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että Jaffa voi hyvin uudessa kodissa ♥ Aina asiat ei vaan mene kuin hjaluaisi, mutta onneksi menee sentään hyvin!

    VastaaPoista
  3. Kiitos mukavista terveisistä. Hienoa, että Jaffa viihtyy ja on onnellinen. Kuten myös Pepsi ja Max. Eli loppu hyvin kaikki hyvin.

    VastaaPoista
  4. Ihana Jaffa! Tippa tuli silmään. Onneksi kaikilla on nyt mieluisa koti. Kissoillakin on kemiat niin kuin ihmisilläkin, joidenkin kanssa ei vain voi asua.

    VastaaPoista
  5. Tuli niin hyvä mieli Jaffan puolesta ♥

    VastaaPoista
  6. Olipa mukava kuulla Jaffan kuulumisia, ihana että kaikki kääntyi parhain päin! <3

    VastaaPoista
  7. Tällä tarinalla on onnellinen loppu :)

    Jaffa on kyllä ihku ❤️

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, että Jaffalla menee hyvin. Kukaan ei viihdy jos on liian kovia jännitteitä, tämä oli oiva ratkaisu kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras ratkaisu se oli, vaikka kipeetä teki.

      Poista
  9. On se vaan Jaffa ihana lukea, että sulla on kaikki hyvin ♥

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavaa, että Jaffalle löytyi uusi koti. Tassulinnan väki edusti tärkeää välivaihetta tämän kodin löytymisessä, joten saatte olla ylpeitä itsestänne!
    Jaffalle halipusirapsut.

    VastaaPoista
  11. Hieno juttu, että asiat järjestyivät hyvin ja Jaffa nauttii olostaan ♥

    VastaaPoista
  12. Ihanaa, Jaffa oman kuningaskuntansa hallitsijana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaffa ansaitsi saada oman hallintoalueen :)

      Poista
  13. Ihanaa kuulla että Jaffalla menee noin hyvin 😊

    VastaaPoista
  14. Loppu hyvin, kaikki hyvin. :) Jaffa on kyllä komea herra!

    VastaaPoista
  15. Onpa ihana kuulla tällaisia uutisia! <3 Jaffa näyttää onnelliselta poitsulta, eikä kenenkään tarvitse enää stressata. Näin tämän pitikin sitten mennä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sen piti menemän; onnellisia kaikki :)

      Poista
  16. Hyvä uutinen, Jaffalle jatkossakin kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
  17. Ihanaa että Jaffa löysi sopivan kodin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, eikä tarvinnut enää etsiä :)

      Poista
  18. Ihana kuulla, että Jaffa -kissulille on koittanut kissanpäivät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanpäivät kuuluvat joka kissalle :)

      Poista
  19. Kivoja uutisia. KAikki siis voittivat tässä tarinassa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein ainakin (emäntä jäi ilman haaveilemaansa kolmatta kissaa) :)

      Poista
  20. Ihana kuulla Jaffan kuulumisia! :) Kaikkea hyvää Jaffalle, onni on onnellinen kissa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On elämä ollut nyt kaikilla kolmella onnellisempaa :)

      Poista
  21. Jaffa vaikuttaa sydämelliseltä <3 Ymmärrän täysin, miksi Tassulinnaa koetelluista kemiallisista pulmista tuli surku. Harmia kuitenkin hellittänee nähdä, miten oivallinen koti Jaffalle löytyi. Kissaonnellisuuden maksimointi johtaa tyypillisesti myös kissaihmisonnellisuuteen, vaikka olisi haikeaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vipa lause on täysin totta!! Kissaonnellisuushan se on tärkeintä

      Poista
  22. Jaffa näyttää niin onnelliselta! Ihanaa kuulla, että herralla menee hienosti ja kaikki ovat onnellisia :) Jaffa on niin kaunis ♥

    VastaaPoista