tiistai 28. helmikuuta 2017

Valopisteen metsästystä

Pepsillä ja Maxilla on yksi lempileikki, josta molemmat tykkäävät. Se on laservalo.
Tässä leikissä on yksi osuus täysin Pepsin juttu; kun laservalo lentää ovea vasten. Sitä Pepsi ei pysty vastustamaan. Maxin tehtävä on ottaa valoa kiinni kauempaa lattialta, jos kuningatar ei lähde juoksemaan valon perään (yleensä Pepsi odottaa ovella).
Pepsi odottaa ja on valmis hyppäämään ihan hulluna ovea vasten.
Yhä ylemmäs ja ylemmäs..
Jo laservalon ottaminen esille ja virran napsauttaminen päälle saa Pepsin valpastumaan, vaikka valoa ei edes vielä näkyisi. Tällä keinolla Pepsi on myös muutaman kerran saatu esille piilostaan, kun on ollut tarpeen huijata löytää neiti esille.

Useimmiten käytössä on remonttitarvikkeiden punainen laserosoitin. Lisäksi on välillä käytössä  saksan paketista tullut automaattilaser. Automaatti mietityttää Pepsiä; plussana on että valopisteen liikkuminen ei ole kiinni ihmisten jaksamisesta, mutta sen huonona puolena on sen meneminen liian harvoin juuri sille ovelle, jolla Pepsi päivystää.
Kaikkein suosituin on siksi ihmisen käyttämä laser. Se huomioi tasaisemmin molemmat kissat. Tässä video Pepsin temppuilusta:
Leikitäänkö teillä laserilla?

lauantai 25. helmikuuta 2017

Ken on kuningatar?

Ken on Tassulinnan kuningatar?
 Suurinosa kuningattaren iltapuvusta on mustaa silkkiä.
Leukaan ja rintamukseen kuningatar valitsee puhtaanvalkoisen.
Päähänsä kuningatar asettelee kruunun.
Hidas ja ymmärtämätön palveluskunta ihmetyttää kuningatarta välillä.
"Mistä löytää kunnon palveluskuntaa?"
Mutta kaikki kunnioittavat kuningarta, sillä hän on sydämeltään suurenmoinen!
Pepsi on Tassulinnan kuningatar!

torstai 23. helmikuuta 2017

Kissanviiksiä ja maxhetkiä

Emäntä osallistui tammikuussa Pepsi Max Suomen kuvakilpailuun Facebookissa ja Instagramissa tällä kuvalla:
 Kuukauden vaihduttua saimmekin lukea kivoja uutisia:

Tänään voittolippis tulikin postissa ja eikun kokeilemaan kenen päähän se on sopivin:
Pepsi: Onko aivan pakko, tämä on minulle liian suuri!

Ehkä Pepsi on liian sievä kuningatar tälle lippikselle. Kokeillaan Maxille.
Max: No jaa..
Max: Olen ehkä katu-uskottavampi tämän lippiksen kanssa, mutta on tää ehkä liian iso..
No, jos ei kissoille kelpaa, niin emäntä pitää itsellään 😏
Ihan vapaasti, senkus pidät.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Ei uuni lämmitä itsekseen

Max:

Oletteko ajatelleet hyvät kissakaverit, ettei lämpö tule itsekseen uunista lämmittämään meitä? Olen tutustunut nyt siihen mitä se vaatii ja kerron teillekin tutkimuksistani.
Ensin emäntä menee ulos puuladolle.
Se noutaa sieltä kuivuneita halkoja. Meidän emäntä tekee kuorman kottikärryyn, jossa on isännän tekemä teline, että puita saa helposti isomman määrän mukaansa.
Sitten puukuorma kärrätään takaovelle. Minä näytän kuvassa kuvassa tietä. Tässä asiassa kissalla on syytä olla palvelija, sillä puut ovat aika isoja ja raskaita!
Normaalisti tässä vaiheessa emäntä työntää sisään tuomansa halot uuniin, mutta tänään tapahtuikin tässä urakassa mutka 🙀 Tassulinnaan tuli mies tummissa vaatteissa ja touhusi uunin kanssa (moikkasi se meitäkin, oli siis ihan kunnon työmies).
Sitten se kiipesi meidän katolle!! Sinne ihan ylös. Pepsi seurasi tornin ikkunasta mitä siellä oikein tapahtuu..
Ja minä ihmettelin alhaalla uunilla, miksi sieltä uunin yläpuolelta kuuluu kummaa kolinaa. Ei kai se mies yritä piipusta sisälle? On meillä ovikin!
Sitten se mies lähti ja emäntä palasi normaaliin työhönsä uunin kanssa. Se sytytti tuomansa halot ja uuni tuntui vetävän mahdottoman hyvin. Kai se mies teki sille jotain? Nyt minä lämmittelen ihanassa loimussa uudella lempipaikallani, jonka emäntä teki minulle viikko sitten 😺 Ai mikä tämä on?
Tämä on emännän entisestä villapaidasta ja vanhasta tyynystä tehty peti minulle (yksi malliohje). Tässä on ihana nukkua, kun tuoksutkin ovat tutut eivätkä kaupan hajuja.
Kyllä minun nauttimiseeni uunin ääressä saa palvelija tänään täydet pisteet!

lauantai 18. helmikuuta 2017

Pet World -askartelu

Emäntä osti itselleen joululahjaksi askarreltavan pienoiseläinkaupan. Kokosuhde on pienempi kuin nukkekodissa, mutta eihän se haittaa😊
 Jos olisin etukäteen tiennyt kuinka monta kymmentä tuntia tässä näpräyksessä saa menemään aikaa, olisi voinut Pet World jäädä ostamatta.
 Max kävi mielellään välillä opastamassa, mutta pienten osien vuoksi emäntä ei sallinut pöydälle nousua.
Lopultakin se on valmis! Kauppa ulkoa päin.
Oviseinän saa auki ja sisältä löytyy:
 Monenlaista myytävää tarviketta, purnukkaa, pussia ja tyynyä..
Takaseinällä roikkuu talutushihnoja ja onpa myynnissä kiipeilypuukin, jonka on valloittanut pakkauksen mukana tullut koira (emäntä etsii näytille jatkossa sopivan kokoisen kissan, sillä kissahan tuohon kuuluu!) Katossa on myös led-valo, joka hohtaa ulos liikkeen ikkunoista.
Max- jättiläinen: "Vihdoinkin sait valmiiksi, saanko minä leikkiä? Ai en?! 😾"

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Jumppakissa

Pepsi ja Max:

Liikunta, venyttely ja taukojumppa olisi kaikille tarpeen. Meistä kissat osaavat hoitaa asian esimerkillisesti!
Me teemme venyttelyitä joka suuntaan, juostaan spurtteja, kävellään erilaisilla askelilla, venytellään..
Ihmiset aina vaan puhuvat, että pitäisi ja pitäisi..
Mitäs jos nyt ihminen siellä päässä ottaisit kissasta mallia ja jumppaisit välillä? 
Nouse ylös ja aloita JUMPPAKISSAN TAUKOJUMPPA nyt HETI eli klikkaa linkki auki ja tee perässä (noin 2,5 min). Miten sujui? Kannattaisiko jumpata useammin niinkuin kissat?

- Pepsi ja Max
 
Jumppakissan jumppa linkitetty omin luvin :D

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Rusetti Max

Emäntä toi kissoille Espanjasta tuliaisina rusetit. Tässä Maxin tummansinisen rusetin kuvasarja:
Max: "hoidan samalla kukkia!"
Max: "Tykkäsiköhän tytöt mun kuvista?"