sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kattiradio ja Nurri

Emäntä sai Kattiradiolta kutsun Tallinnaan. Kattiradio sijaitsee Tallinnassa kissakahvila Nurrin (ja täällä) tiloissa, jossa kissoilla on tätä nykyä oikein hyvät olot.
Ensin emäntä halusi tutustua Nurrin ihaniin kissoihin 💓
Tässä kahvilan nuorin kissa. Hänellä riitti vauhtia ja tarmoa, vaikka elämän lähtökohdat olivat olleet erittäin vaikeat ("populaatiokissa", joka ei meinannut selviytyä elämänsä ensimmäisistä viikoista). 
Kattiradion Helena antoi kissoille vähän namuja. Mummu oli selvästi tunnettu ja suosittu kissojen keskuudessa 😊
Sitten siirryimme Kattiradion huoneen puolelle nauhoittamaan lähetystä.
Pummi oli halukas auttamaan lähetyksen teossa. Jos hän ei ollut huoneessa, niin takaa kuului välillä kiivas oven kuoputus 😁
Sitten nauhoitettiin. Emäntää jännitti hirveästi, mutta onneksi Cimillä ja Helenalla oli kokemusta tehdä ohjelmaa rennosti. Juttelimme kissablogeista, kissan kielestä ja kissalle puhumisesta. Ja assistentti Pummi valvoi että kaikki sujuu niinkuin pitääkin.
Nauhoituksen loputtua Pummi oli aivan poikki ja valitsi ikkunan sohvapaikan 😊 Emäntäkin lähti onnellisena ja uutta kokeneena laivalla kohti Suomea.

Ai minkälainen nauhoituksesta tuli? No sen voit kuunnella täältä: Kattiradion lähetys

19 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten ihana Pummi ♥
    Kauniita karvakorvia ja -pehvoja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja jännää, että olit radiossa! Laitoin ohjelman tähän taustalle pyörimään, sitä on kiva kuunnella.

      Poista
    2. Kaikki kissat olivat ihania, mutta Pummi ♥ Kiva kun kuuntelit :)

      Poista
  2. Nurri on hieno kahvila ja kissat suloisia.
    Meidän mamikin on tavannut Kattiradion väkeä, mutta ei sentään ole siellä esiintynyt. Hienosti meni eka radiohaastattelu, siitä on hyvä jatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Voisihan se teidänkin mami mennä sinne radioon :)

      Poista
  3. En ole tiennytkään moisesta Kattiradiosta, pitääkin tutustua!

    VastaaPoista
  4. Vautsi, oikein radiossa! Haastateltiinko Pepsi sinuakin? - Mörkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun olisikin ollut, mutta ihan kiitettävästi emäntä mainitsi minunkin nimeä :) - Pepsi

      Poista
  5. Ihana vierailu sinulla, tuo on kyllä ihastuttava paikka! Ja kuunneltiin nauhoitus, se oli hyvä=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva saada palautettava :) Nurri on ihana paikka!

      Poista
  6. Miten ihanassa ympäristössä haastattelu tehtiinkään. ♥ Ja tosi kivaa kun pääsit haastateltavaksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla pääsi hyvin rentoutumaan kissojen keskuudessa :D

      Poista
  7. Hienosti edustit kissablogeja Kattiradiossa! :) Eikä jännitystä kuulunut tosiaan ollenkaan, vaan olit ihan pro! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja minua jännitti niin kauheasti koko ajan!

      Poista
  8. Ihanat kisut. Radiohomma meni oikein hienosti, alussa selvästi jännitti, mutta kyllä se rentouskin sieltä sitten löytyi. :)

    VastaaPoista
  9. On niin kovin suloisia kissoja <3 Ja onnittelut haastatteluun pääsystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suloisia ja erilaisia kissoja kaikki :) Kiitos :)

      Poista