lauantai 6. toukokuuta 2017

Keittiöliinojen askartelua

Emäntä innostui askartelemaan. Tällä kertaa yhdistetään koristeellisuus ja käyttö; tehdään kauniita keittiöliinoja arkikäyttöön. Kohta teillekin selviää mitä alla oleva kuva esittää:

Ensin ostetaan yksivärisiä keittiöliinoja. Nämä on ostettu edullisesti Ikean muotimallistosta 😉Sitten pitää keksiä niitä kuva-aiheita. Onneksi esim kissasiluetteja on helppoa löytää meidän kodista. Sitten vain piirtää ne läpi. Itse käytin läpinäkyvänä aihiona paksumpaa muovitaskua.
Kun tarvikkeet ovat valmiina, kiinnitetään aihio rättiin (alla vielä suojamuovi suojaamassa pöytää) maalarinteipillä ja töpötellään kuvio kangasvärillä.
Kuvioiden annetaan kuivua rauhassa ja silitellään tämä väli vaikka kissaa.
Kun liinat ovat kuivia, silitetään ne pitämällä muutama minuutti silitysrautaa päällä. Välissä minulla oli vielä leivinpaperi. Kuvasta huomaat että toiset "maalaukset" onnistuvat paremmin kuin toiset 😊
Max: Onko meillä olemassa tuollainen lauta ja rautakin? Mikset ole ennen käyttänyt niitä..?
Ja sitten liinat ovat valmiita käyttöön. Max on aina innokas pöytien pyyhkijä 😸
Max: Näitä on niin monta, että voidaan antaa vaikka lahjaksikin!

28 kommenttia:

  1. Kyllä teillä on kätevä emäntä. Noi on tosi hieno. Sanokaa emännälle ettei ole pieleen menneitä maalauksia, ne on taiteellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taiteellisia, sepä hyvä idea! - Pepsi ja Max

      Poista
  2. Hienoja! Nyt oli semmoinen ohjeistus, että ehkä jopa mäki voisin kokeilla joskus jollekin kankaalle :) Täälläkään ei normaalisti silitetä muuta kuin kissoja.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos ohjeet oli hyvät; sitten tekemään itse!

      Poista
  3. Hienoja ja hyviä liinoja! Meillä onkin jo tuollainen ja se pääsi ihan käyttöön asti. Se roikkui keittiössä koukussa, kun mami ei raskinut ottaa sitä käyttöön, mutta yksi aamu se oli lennätetty tiskialtaaseen :) Mami sitten päätteli, että me haluttiin se tositoimiin ja hyvin se toimiikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä (erityisesti Olga) että saitte ottamaan liinan tositoimiin; sillä on hyvä pyyhkiä! - Max

      Poista
  4. Whou, mä luulin että noita ostetaan vaan kaupasta! Mutta niitä tehdäänkin tassulinassa ;)

    VastaaPoista
  5. Kyllä ovat hienoja! Sä sitten viitsit näprätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää jotain välillä harrastaa niinkuin sielläkin!

      Poista
  6. Tapansa kullakin, sanoi emäntä kun kissa(liina)lla pöytää pyyhki. ;D

    VastaaPoista
  7. Tosi hienoja liinoja! Kauniita mustia kissoja :)

    VastaaPoista
  8. Apua miten upeita! ♥ Toihan on tosi kätevää, saa just semmoset liinat kuin haluaa. :D

    VastaaPoista
  9. Oi kun tuli kivoja ja kyllä sullakin on vaan maailman parhaimmat assarit siellä <3

    VastaaPoista