torstai 7. syyskuuta 2017

Cats -musikaali

Emäntä pääsi Pirkon kanssa keskiviikkona Tampereen Teatterin Cats -musikaalin ennakkonäytökseen. Andrew Lloyd Webberin Cats on varmaan maailman kuuluisin musikaali ja oli mahtavaa päästä katsomaan Tampereen Cats-esitys!
Edellisestä teatterikäynnistä on.. hmm.. hieman aikaa, joten kaikki tuntui erityiseltä ja fiiniltä. Ja mikäpä parempi syy mennä teatteriin kuin katsomaan kissoja. Hienoja kissanhäntiä, tosin ei aivan tuttujen kissojen näköisinä.
Tässä emäntä odottaa kissalaukkunsa kanssa musikaalin alkua.
Päähenkilöistä oleellinen on Rotta, joka unelmoi olevansa kissa. Rotta on todellinen hauskuus kissojen seassa ja monessa juonessa mukana.
Musikaalissa on useita osuuksia, joissa esitellään Jellikkikissayön kuutamossa Jellikkikissoja. Ylläoleva kaksi kuvaa ja allaolevat kaksi kuvaa ovat teatterin sivuilta lainattuja, sillä alussa kerrottiin että kissat eivät tykkää kuvauksesta 😸
Mieleen jäivät esitellyistä Jellikkikissoista viisas Deuterenomi (yllä kissa-autossa), Toppa-Roy rautatiekissa, Tuijalleriina (nimellä ehkä vaikutusta muistiin), Rampo-kissa (muistuttaa Pirkosta Béla-kissaa) ja Rämppätintti (saa tavaroita putoilemaan jne).
Esittäjät ovat todella notkeita kuin kissat, kiipeilevät kuin kissat, tanssivat todella upeasti ja tasapainossa kuin kissat, laulu on ihanan kaunista ja mukaansa tempaavaa, puvut erivärisiä kuten kissojen turkitkin ja lavasteet yksinkertaisuudessaan kissamaiseen kuutamoyöhön sopivat. Jokaisen näyttelijän suoritusta oli mahtava seurata silmätarkkana eikä yksikään kompastunut häntäänsä (emäntä seurasi sitä välillä tarkkaan).
Väliaikatarjoiluna karpaloinen Cats-leivos.
Mitä kissamaisia totuuksia musikaalista löytyi? No monta! Kissat ovat itsetietoisia, todella notkeita, tuntevat oman arvonsa, vaativat arvostusta, "kissojen luonne ei ole niinkuin koirien" ja tuttavuus ihmisen kanssa alkaa aina kissan puolelta (kun käyttäydyt kuin gentleman).
Kiva kun emäntä palasi ihailemaan minua oikeaa kissaa - Max
Suosittelen Cats-musikaalia, niin opit lisää Jellikkikissoista ja pääset kissamaiseen elämykseen.

20 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta seurasta. Mun raportti tupsahtaa eetteriin tänään iltapäivällä.

    VastaaPoista
  2. Oi, oli varmasti näkemisen arvoinen esitys.

    VastaaPoista
  3. Olisipa ollut kiva olla mukana - ja vähän melkein olinkin siellä väliajalla. ;o) Jos en olisi kamala jännittäjä, niin olisi ihanaa olla näyttelijä ja päästä kissaksi kissanäytelmään. Saattaisin tosin tassutella oman häntäni yli ja mätkähtää nurin, mutta eivät ihan kaikki kissatkaan ole superketteriä... Tunnen yhden sellaisen. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hännän kanssa on taiteilemista :D Kiva kun olit "mukana" väliajalla ;)

      Poista
  4. Varmasti ollut hienoa, voi vitsit. :)

    VastaaPoista
  5. Oli varmaan hieno esitys, vaikka ei oikeita kissoja ollutkaan. Olithan pukenut kissapaidan myös päällesi? 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissapaita ei ollut tällä kertaa päällä; vain laukku ja koru edustivat kissoja 😁

      Poista
  6. Näyttää ja kuulostaa hienolta musikaalilta! Ja wau, upea laukku! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa nähdä musikaali. Kiitos, laukku on tuollainen kissamainen 😁

      Poista
  7. Oi, tämä on varmasti ollut todella hieno! Kauankohan pyörii ohjelmistossa? Haluaisin itsekin päästä katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaahan ne Catsia näyttää vissiin hyvin tovin, kun riittää katsojiakin :) Tervetuloa sitten käymään meillä samalla!

      Poista
  8. Ooh, siellä vähän isompia kissuja! Onpa mahtava, että Tampere on intoutunut tekemään oman versionsa tästä kuuluisuudesta. Varmasti mahtava elämys. :)

    VastaaPoista