sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Pepsin extreme harrastukset

Pepsi:

Viime päivinä olen keksinyt uusia harrastuksia. Ajattelin esitellä teille niistä kolme:
1. Kun kuulee postipojan olevan liikkeellä rapussa voi mennä ovelle kuuntelemaan. (pahoittelut että eteisessä ei saanut tarkkoja kuvia)
Kun luukku alkaa liikahtamaan valmistaudutaan ja kun sieltä sitten työntyy jotain, juostaan niin kovaa kuin päästään eli sadasosasekuntissa olohuoneeseen..
.. niin että emännän kameraan jää vain pudonnut paperinippu. Tämä on minusta jännää, sillä en ole ennen asunut paikassa, jossa on tuollainen luukku, josta tippuu paperia! Aluksi murisin kauempaa, mutta sitten keksin siitä extreme harrastuksen.

2. Dynamentin käsittely. Se kuulkaa on tosi extremeä!
Osaan käsitellä sitä niin että se räjähtää vain minun päähän.
Tämän mahtavan dynamentin meille kuljetti sisälle Miukumaan mami, joka muuten on tosi kiva! Tämä on todella mieluinen extremelaji nyt minulle 😸
3. Kolmanteen ja viimeiseen extreme lajiini käytän cityn parvekkeelle ilmestyneitä ihmisten polkupyöriä.
En ole vielä onnistunut keksimään miten nämä saadaan liikkeelle; eivätkä vissiin ihmisetkään, kun ne seisovat vaan tuossa parvekkeella. Mutta niiden päällä on kuulkaa erijännä kiipeillä ja mikä parasta:
Siitä istuimelta on tosi hyvä katsella ulos kunnon isoista ikkunoista. Enää minun ei tarvitse tyytyä matalan tason ikkunoihin vaan voin istua valtaistuimella tarkkailemassa vaikka citypupua tai oravaa! 

Mikä sinusta oli jännin minun uusista extreme lajeista?

- Pepsi

36 kommenttia:

  1. Oli ihana nähdä teitä piiiitkästä aikaa! Kiitos emännälle ja isännälle myös kyydistä ja tarjoilusta 😀 - P
    Hui, ootpas sä Pepsi rohkea! Meidän mielestä tuo pyöräily on kaikkein jännintä, kun siinä yhdistyy kiipeily ja tarkkailu uusista ulottuvuuksista. Meille tulee paperia kans eteiseen, mutta siitä kuuluu vaan kolahdus, ei näy mitään. Mut me ollaan totuttu, kun sitä on tullut aina. Sofi joskus yrittää avata tuota luukkua sisältä päin, kun mami ottaa niitä papereita lattialta ja avaa se toisen oven.
    Niin ja dynamentti...mami kertoi, että se onkin oikeesti kissanminttua, hih! - Sofi ja Olga

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva nähdä teidän mami! Pyöräily on kyllä minustakin hyvin mielenkiintoinen harrastus; siinä keksii aina uusia juttuja toisin kuin noissa muissa. Ai se olikin kissanminttua.. :D - Pepsi

      Poista
  2. Mä kyl menisin fillaroimaan, jos noista pitäs valita! Dynamentti kuulostaa kamalan vaaralliselta, ja toi paperihomma on pelkästään ärsyttävää.
    -Pena
    Toi paperihomma on hauskaa, mä harrastan sitä kanssa!
    -Punkku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fillarointi on kyllä hauskaa; se kohottaa kuntoa monella tapaa! Mutta kyllä tuossa paperihommassakin kunto nousee; harmi vaan että se on niin satunnaista ja joskus ei hoksaa olla asemissa. - Pepsi

      Poista
  3. Ehditsä Pepsi nukkua ollenkaan, kun cityssä on noin paljon kaikkea häppeninkiä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon ehdin nukkua; ei se postipoika kovin usein juokse ja sekin menee välillä huomaamattamani ohi. Muut voi tehdä sitten kun on hereillä :D - Pepsi

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Pitää keksiä uusia juttuja; olen sopeutuvainen kissa! - Pepsi

      Poista
  5. Tuo postin tippuminen on jännintä! Minäkin juoksisin täysillä karkuun! - Peppi

    VastaaPoista
  6. Tuo paperiluukku!! Vähänkö kivaa! Tuleeko sieltä monesti paperia, että saat juosta karkuun? Meillekki pitää saada tuommonen. -Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähes joka päivä sieltä tulee paperia, mutta joskus aamulla, joskus päivällä ja joskus illalla, niin en hoksaa osua paikalle oikeaan aikaan kovin usein. Sinun pitää Alfred pyytää samanlaista! - Pepsi

      Poista
  7. Erinomaisia harrastuksia! Kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma, kiva että tykkäät että nämä on erinomaisia! - Pepsi

      Poista
  8. Mielestäni postin tuleminen ja kaikki yllättävät kolahdukset ovat todella pelottavia ja juoksen aina niitä karkuun. Terkuin Miki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta niistä saa hyvin sitä aderinaalia vai mitä se on! - Pepsi

      Poista
  9. Postiluukut on kyllä pelottavia! Sinulla on hyvä strategia Pepsi, pidä kiinni tuosta rutiinista! Meillä on onneks väliovi, etteivät Kassinen ja Seppo joudu harrastamaan liiallista postijännitystä.

    Polkupyörät parvekkeella varkaita paossa vai vain kissanvirikkeenä? Montako kerrosta on raahattavana ylös? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne noustaan yksi rappukerros sieltä ulko-ovelta. Luulen että ne on minua varten täällä; ei niitä ainakaan muut käytä ;) - Pepsi

      Poista
  10. Meidänkin palvelusväki pitää polkupyörää parvekkeella! Siitä olisi erijännä tiirailla tirppoja, mutta miespalvelijamme oli hiukan eri mieltä. Pepsi oot kyllä hurjan rohkea! - Mörkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh miespalvelijalle! Sano Mörkö sille, että tyttökaverisi vaatii että Mörkönkin pitää saada tiirailla polkupyörältä, jos vaikka näkisimme toisimme! - Pepsi

      Poista
  11. Toi ensimmäinen on niin jännää ja ärsyttävää että meillä vaan muristaan kun postinjakelija tulee! Mutta varmaan kivaa kun on noin monenlaisia eri harrastuksia kotona:-D !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan aluksi minäkin murisin sille, muttei se tehonnut.. Elämä on mielekkäämpää, kun on harrastuksia! - Pepsi

      Poista
  12. Hih, no nyt on jänniä uusia harrastuksia! mutta kyllä tuo postiluukun kyttääminen ja siihen päälle vauhtispurtti kuulostaa eri kivalle=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hauskaa! Parasta on odottaa että tiputtaakohan se luukku tällä kertaa paperia vai ei! - Pepsi

      Poista
  13. Me tiietään tuo postihomma! Se on aika jännä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin sitten jo hurjasti kokemusta asiasta! Jännää se kyllä on! - Pepsi

      Poista
  14. Nuppu ihastelee fillaroivaa Pepsiä, ja Jujun tekisi mieli täppäillä dynamiittipötköä! :) Meillä postipojan kolinat taitavat olla niin tuttuja, ettei kumpikaan jaksa kovasti korviaan niille lopsautella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupunkin pitäisi kokeilla fillarointia (muista kypärä päähän) ja Jujun dynamenttipötköä!! - Pepsi

      Poista
  15. Nyt jäi kyllä mietityttämään, että miten tuo dynamiittipötkylä oikein räjähtelee. Aika jänniä harrastuksia kyllä nuo kaikki! Varsinkin tuo pyörän päällä tasapainottelu näyttää siistiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se räjähtää niin päähän, että ihan pyörryttää ja pitää pyöriä lattialla väkkärää - Pepsi

      Poista
  16. Tekin pyöräilette! Meidänkin ihminen pyöräilee, mutta me ei olla kokeiltu, vaikka sen pyörä on parvekkeella. Pitäisiköhän kokeilla joskus?

    VastaaPoista
  17. Siellähän on adrenaliini ja luovuus huipussaan! :) Postiluukku kuulostaa hauskalta. Tulee mieleen oma lapsuusaika kun parhaan kaverin kanssa talvisin odotimme lumivuoren vierellä tienposkella autoja tavoitteena auton lähestyessä kiivetä äkkiä lumivuoren taakse piiloon ennen kuin auto ajaa ohi. :D

    VastaaPoista
  18. Mekin kuullaan aina postipate ennen ihmisiä! Kannattaa Pepsi alkaa rämpyttää postiluukkua jos väliovi on auki, ihmiset ei tykkää siitä! -Rufus

    VastaaPoista