keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Lippupäivä ja kalentereita

Pepsi ja Max:

Tänään on ollut kiva päivä. Emäntä on ollut kotona keskellä viikkoa eikä edes tehnyt etätöitänsä. Aloitimme aamun katselemalla keittiön ikkunasta ulos.
Mietimme yhdessä että lipun ansiosta meillä on niin lämmintä ja turvallista ja nälkää ei tarvitse kärsiä koko aikaa (silloin vaan, kun emäntä ei voi tinkiä ruoka-ajoista; ihmenipottaja..).

Sitten siirryimme joulunodotuspuuhaamme eli kalenterien avaukseen.
Emännällä on kolme kalenteria ja meillä yksi (ihan epistä). 
Emäntä hommasi ekaa kertaa elämässään salmiakkikalenterin ja l'occitanen kosmetiikkakalenterin. Koska tänä vuonna sillä oli siihen mahdollisuus (kaupungin valikoimat ja työpaikka). Se on kovasti tykännyt kalentereistaan; salmiakki on sen lempparia ja kosmetiikkajutut kuulema kivoja, vaikka meistä ne on pahanhajuisia.
Meillä on Maxin lemppari Cosman kalenteri. Koska herkkupussit on niin pieniä, niin Max saa kaiken ja yleensä kalenterin luukusta kaiveltuna:
 Pepsi on saanut samaan aikaan muuta herkkua; usein tikun, mutta tänään Primacatin ankka tender filettä lähikaupastamme.
Max: Mä tarkkailen tässä lelun liikkeitä
Illalla meitä kävi vielä leikittämässä naapurin poikien kiva emo! Aivan mahtava päivä siis, entä teillä? - Pepsi ja Max

20 kommenttia:

  1. Kiva päivä teilläkin! Meilläkin ollaan rauhassa kotosalla, lämpimässä ja turvassa. Meillä ei ole kalentereita, mutta pussista voisikin antaa pojille pari pientä herkkupalaa juhlapäivän kunniaksi. Mukavaa juhlailtaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pojat sai kunnolla herkkuja! - Pepsi ja Max

      Poista
  2. SALMIAKKIKALENTERI! Njaaaaam!
    -ihminen

    Sulla on Pepsi ihan parhaat herkut!
    -P&P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salmiakkikalenteri on oikein kiva 😊 - emäntä

      Se on kyllä mahdottoman maukasta! - Pepsi

      Poista
  3. Olipas teillä kiva päivä! Vähän olen tuota L'occitanen kalenteria himoinnut, nyt just päötin ettö ensi vuonna sen tilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri on ollut herkullinen tuoksuillaan 😊 - emäntä

      Poista
  4. Meillä ei oo kalenteria, kun ollaan kuulemma niin ronkeleita... Mami antaa kyllä meille namit, kun se avaa omat kalenterit (kaksi!). - S&O
    L'Occitanen kalenteri vaikuttaa ihan hyvältä, meilläkin on sellainen. Varsinkin reissuja ajatellen siellä on kivoja matkapurnukoita. - P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunhan saa nameja!! - Pepsi ja Max

      Sopivan kokoisia hemmotelluun ja matkoille - emäntä

      Poista
  5. Emännällä kolme kalenteria ja teillä vaan yksi vaikka teitä on enemmän, tosiaan ihan epistä!! :D vaikka onneksi Cosman namit on herkkua, ainakin meillä Nalan mielestä! Niin ja onneksi on myös muut herkut lisäämässä tasapuolisuutta:D

    Meilläkin oli liputuspäivä myös kiva, rentoa löhöilyä, luukkujen availua ja yhdessäoloa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi epistä meistäkin! Kiitämme myötätunnosta! - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Useampi kalenteri! Miksen ole tajunnut! Täällä on tunnollisesti nautittu vain yhden kalenterin antimista. :D Ihmisten, koska liian moni allergia asettaa uhkia kisujen kalenterin kanssa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisen ja työssäkäyvän etuja on että voi olla useampikin kalenteri :D

      Poista
  7. Meistäkin emännän kosmetiikkakalenterit on ihan ällöjä, vaikka muuten tykätään aina photobombata emännän kuviin, vaikka olisi ällöjäkin tuoksuja ilmoilla, kiusa se on pienikin kiusa. Nyt kyllä ollaan hieman kateellisia, koska emännällä kyllä kalentereita piisaa, mutta ajatteliko se meitä poikia yhtään, no ei ole aatellut, meillä ei ole yhden yhtäkään kalenteria. Puraisisimme emännän kalentereita nyt, jollei olisi niin pahan hajuisia. ;)

    terkuin Osku, Miki ja Samu ja Dobby-hamsu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EI YHTÄÄN KALENTERIA TEILLE! Ja niin monta itselleen emäntä hommannut.. Olisi syytä ainakin näykkäistä sitä, mutta ymmärrämme tuon hajun vaikeuttavan asiaa.. - Pepsi ja Max

      Poista
  8. Hih, olipa kivaa, kun sain teistä Snappeja ja olin vähän niin kuin mukana menossa. <3 Siitä tuli hyvä juhlatunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hassua, kun säkin näit meidät melkein livenä :D Mutta haluttaisiin että tulisit katsomaan meitä ihan ihku livenä! - Pepsi ja Max

      Poista
  9. Kalenteri oli tosi kiva ja namit maistu tooosi hyvin, nams!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kiva!! Saa sieltä useamminkin tulla kylään 😺 - Pepsi ja Max

      Poista