torstai 28. kesäkuuta 2018

Kehräävä kissakirja

Kehräävä kissakirja, ei kai sellaista ole olemassa? Se oli ensimmäinen ajatukseni, kun luin kirjan nimen. Sen jälkeen oli pakko tutkia lisää ja sen jälkeen saada kirja omaan hyllyyn. 
WSOY:n kevään uutuus Kehräävä kissakirja on vyöhyke- ja muisiikkiterapeutti Gilles Diederichsin kirjoittama kirja. Ja se kehrää oikeasti!

Kannessa on viisi erilaisen kehräyksen painiketta, jotka todella kuulostavat kissalta.
Max innostuu videolla tosissaan kohdassa 43s

Kun kannesta on päässyt aikanaan etenemään... niin sisältä löytyy lähes satasivua kehräyksestä ja kissoista. Jokaista aukeamaa värittää ihanan söpöt kissakuvat.

Ensimmäisessä osiossa on 15 hyvänolon kehräystä eli voit lukea pätkiä sivun teemaan sopivaa kehräystä kuunnellen. Yhdessä tekstissä lukee näin: "Kissa saa mielihyvää siitä, ettei mikään sen kulkema tie voi nousta pystyyn eikä mikään voi saada sitä luopumaan päämäärästään. Ratkaisu on aina olemassa ja kätkeytyy sen kissaviisauteen."
Sivuilla on myös tehtäviä. Esimerkiksi "Kirjoita muistiin kaikki sinua kiinnostavat asiat,  joihin et ole koskaan saanut tilaisuutta perehtyä. Laadi suunnitelma ja lähde tutkimusmatkalle."

Toisessa osiossa on Mestarikissan 12 opetusta ihmisille.
Venyttele, ojentaudu, notkista. Pepsin tassut ylhäällä kuvassa.
Tehtäviä ihmiselle.
"Kehrää kaksin: pieni opas hyvinvoivaan arkeen kissan kanssa" 
- on kolmannen osion otsikko.
Tässä osiossa annetaan vinkkejä, miten ihminen ja kissa voivat yhdessä rakentaa päiviään leikin teemalla, hieronnalla, ruoalla, unilla..

Kirjan päättää "Mitä kissarotua muistutat eniten?" - tehtävä. Esittelyssä on siinä sivussa 12 kissarotua, joista esimerkkinä yllä Maxin kaveri maatiaiskissa, joka sopi emännälle ehkä parhaiten.
Tätä kirjaa voi suositella kissan rentouttavasta tyylistä pitäville. Niille jotka haluavat voida yhtä hyvin kuin kissa. Ja niille, jotka rakastavat kissan kehräystä!

Ps. Pahoittelut, että kuvat eivät ole kovin tarkkoja juhannusreissun hotellin valaistuksesta johtuen (ja ulkonakin satoi eikä kertynyt kirkasta valoa ikkunankaan ääressä). Video  on otettu tänä aamuna.

18 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, että tämä on pakko ostaa ;) Tyttärelle voisi hommata toisen, ettei tarvitse tapella samasta kirjasta =)

    VastaaPoista
  2. Nyt kuulostaa todella mielenkkintoiselta! Pitää tutustua kirjaan tarkemmin :)

    VastaaPoista
  3. Tuossahan oli ihan eri hierontaohjeet kuin meillä, eli ollaanko meillä aina hierottu väärin?? :-D Kuulostaa vallan sopivalta kirjalta tähänkin talouteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hierontatapoja on monia, tärkeintä että hierottava tykkää 😊

      Poista
  4. Mikä keksintö! :) Max yritti selvästi seurustella kehrääjän kanssa. Mikä harmi, ettei se suostunut putkahtamaan esiin sivujen välistä. En olekaan ikinä kokeillut hieroa kissaa. Olisiko tässä hyvä idea Nupun synttärilahjaksi huomenna?! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuppu voisi kyllä tykätä rentouttavasta hieronnasta!!! Ties vaikka ihan alkaisi kehräämään! Maxia tosiaan harmitti kun ei nähnyt kehrääjää 😁

      Poista
  5. Mielenkiintoinen kirja ! Max oli ehkä ihaninta ikinä <3

    VastaaPoista
  6. Oii, tuollainen kirja pitäs kyllä olla jokaisessa kissakodissa! Ja kissattomassa myös. :D

    VastaaPoista
  7. Kerrassaan terapeuttinen kirja! Ja mitä parhainta joululahjaideaa kissaihmisille. :D Ihana Max videolla. ♥

    VastaaPoista