sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Uusi parveke

Pepsi ja Max:

Meidän uudessa kodissa on iso parveke, josta on hyvät maisemat. Ollaan nyt opittu, että kun mennään istumaan meidän keväällä ostettuun "kivaan häkkiin" (ei kiva häkki on se muovinen koppa), niin päästään hetkeksi parvekkeelle. Välillä tosin tehostetaan äänillämme että halutaan ulos, kun ihmiset ei tajua 😼
  Ihmiset ovat lupailleet, että sitten kun parvekkeeseen tulee lasitus (on tulossa tässä joskus), niin päästään kunnolla ulkoilemaan parvekkeelle. Mutta tämäkin on ihan jees, sillä täältä näkee kauas!
Ihmiset jatkaa kämpän järjestelyä ja meidät pesät vaihtelee paikkaansa lähes joka päivä, mutta ehkä ne vielä osaa päättää miten kaikki täällä kuuluu olla. Me jatketaan odottelua.

 - Pepsi ja Max


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Lapsuuden leikit: My Little Ponyt

Edellisessä lapsuuden leikit kirjoituksessani barbeista, kyseltiin oliko minulla My Little Ponyja lapsuuden leikeissä. Mökillä käydessäni kaivelin arkusta vastauksen 😊
Minulla oli kaksi ponia. Vasemmalla Synttäri, jonka oikea nimi on tutkimuksieni mukaan TuttiFrutti ja oikealla Kukka, jonka oikea nimi taas on Posey. Molemmat ovat 1980-luvulta.
Ensimmäinen poneistani oli Kukka, jonka harjaksia rakastin harjata ja letittää. Hänellä ei ollut muuta "omaisuutta."
Mutta Synttärin mukana alkoi juhlien vietto, sillä hänellä oli koko synttäritarvikkeisto mukanaan.
Synttäri kutsui juhliinsa tietenkin Kukan kutsukortilla. Tulija sai tullessaan hatun päähänsä.
Ja sitten aloitettiin juhlat.
Leikittiin aasinhäntä poninhäntä leikkiä. Häntiä oli kaksi erilaista ja silmille huivi.
Ja tietenkin syötiin kakkua ja juotiin mehua. Näitä astiastoja ja kakkua muuten lainasivat barbit aika tiuhaan 😁
Illalla ystävykset lähtivät ulos viitat/loimet päällä. Ne olivat emännän itse tekemät ja lämmittivät mukavasti viileässä.

Oliko teillä My Little Ponyja lapsuuden leikeissä?

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Eläintäti ja nukutus

Max:

Viimeisenä perjantaiaamuna Tammereella mulla oli ihan kauhea nälkä. Yritin herättää emännän huomioita että sapuskaa mulle, mutta se oli kuin ei ymmärtäisi. Näykinkin kiukkuisena emäntää ja se sanoi ettei saa. Mutta kun se ei tajunnut!! Ei kai se silloin minun vika ole? 
No rangaistuksena kuitenkin se laittoi minut koppaan ja vei sille samalle eläintädille kuin viimeksi. Täti tökkäsi minua jollakin peppuun. Ja sitten mua alkoi nukuttamaan ihan hirveesti!
Mulle meinasi tulla oksutkin siinä vaiheessa, mutta tuli vain vähän nestettä, kun en ollut saanut sitä ruokaa. Sitten emäntä lähti ja jätti mut yksin.
Tuntia myöhemmin emäntä tuli. Päivikki -eläintäti oli löytänyt niitä kiviä mun suusta ja ottanut pois. Ja sitten se oli ottanut mun elämäni ekat verikokeet. Ei ollut meinannut mun tassuista tulla näytettä, niin sitä oli yritetty löytää molemmista etutassuista.
Emäntä toi minut Tammereen kylpyhuoneeseemme nukkumaan. Nukuinkin vielä monta tuntia eläintädiltä lähdön jälkeen. Emäntä peitteli mut pyyheellä ja vilttikin oli välillä mun päällä. Mä en oikein muista, kun näin unia.
Yhdessä tai itse asiassa ainakin kolmessa unessa Pepsi oli ihan mun vieressä ja nuuski mun korvaa, niin että sitä kutitti ihan aidon oloisesti.
Ja sitten se pyöri mun ympärillä, niinkuin emäntäkin muutaman minuutin välein. Mä vaan nukuin. Kunnes sitten päätin yhtäkkiä yhden emännän käynnin (unen vai oikean) jälkeen että nyt herään, nousin ja kompuroin eteiseen. Emäntä kuuli sen ja kävi kantamassa mut takaisin koppaan. Mä sitten taisin kierrellä kylppäriä seuraavan tunnin, kunnes pääsin ulos huoneesta (emäntä odotti että Maxin kunto riittää laatikkopinojen seassa kulkemisen eikä ole vaaraa että se tipahtaa jonkun kiipeämänsä laatikon päältä). 
Illalla olin ihan OK, kun sain hyvää sapuskaa ja reilusti herkkuja emännältä. Pääsin jopa käymään pihallakin. Siitä käynnistä pihalla taisikin tulla viimeinen vähään aikaan.

Ja ne mun verikokeet oli oikein hyvät ja kaikki arvot oli järjestyksessä!

- Max


Blogissa oli Aurinkokustannuksen  Kissakaverit muistikirjan arvonta, johon emäntä yritti saada Pepsin arpojaksi, mutta Pepsi oli liian innoissaan leluista, jotka olivat juuri löytyneet yhdestä muuttolaatikosta. Niinpä emäntä joutui avustamaan Pepsiä.
Onnea voitosta Kassisen ja Sepon Elli!

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Muutto Etelä-Pohjanmaalle

Max:

Viime perjantai oli ikävä ja eläinlääkäri lohdutti että huominen on kivempi. Ei se kyllä erikoisemmin ollut! Perjantaista kerron teille myöhemmin, mutta nyt kerron eka lauantaista. Me muutettiin silloin Tammereelta isännän kotiseuduille Etelä-Pohjanmaalle.
Tältä näytti, kun Tammereen asunto oli tyhjä muuttavista tavaroista ja pääsimme tutkimaan sitä (löydätkö minutkin kuvasta?). Loput tavarat jäi sinne emännän äidille ja emäntähän majoittuu viikoittain Tammereen toimistopäivinään asuntoon (emännän työpaikka säilyy Tammereella). Ja mekin päästään kuulemma joskus mukaan!
Ajomatkan jälkeen, jonka olimme muuten tosi nätisti ja hiljaa, meidät lukittiin vaatehuoneeseen ja jouduimme viettämään siellä seuraavan parituntisen vessan ja raksujen kanssa (kuva otettu, kun ovi oli jo auki ja huone toimi alkuun kissojen huoltotilana). Siellä oli aika tylsää ja pelottavaakin, kun ei tiennyt mitä oven takana tapahtuu.
Sitten onneksi pääsimme kiertelemään kerrostalon vuokrakodissamme. Jännää! Tutut tavaroiden tuoksut saivat kuitenkin meidät molemmat rentoutumaan parissa tunnissa ja autoinkin emäntää illalla mm lakanoiden petaamisessa sänkyyn.
Pepsi löysi oman sänkynsä banaanilaatikoiden alta, mutta kyllä se sinne meni nukkumaan, vaikkei sitä oltu ehditty petaamaan 😸
Tässä autan sunnuntaina keittiössä emäntää.
Tästä tulee varmaan meidän lemppari-ikkuna. Siitä näkee kauas; junatkin! Me jatketaan tutustumista ja emännän auttamista laatikoiden kanssa, moi!

Ps. Pahoittelen emännän puolesta, että nämä kuvat on vain kännykkäräpsäisyjä, kun kamera on takuuhuollossa (kamerassa ilmeni valmistusvika, josta emäntä sai tietää vasta 4,5 vuotta kameran ostosta, kun kamera alkoi nyt kesällä temppuilemaan erityisen usein ja emäntä kävi kyselemässä että onko kallis korjata, niin selvisi että se meneekin ilmaiseksi ulkomaille korjaukseen siitä viasta).

- Max

torstai 13. syyskuuta 2018

Muistikirjan arvonta

Pepsi ja Max:
Kyllä se on niin ihan selvästi, kun emännällä on taas paniikki noiden laatikoiden kanssa, että johonkin tästä kämpästä on lähtö ihan lähipäivinä. Ei sillä ole aikaakaan nyt meitä kuvata (kamerakin on kaiken lisäksi huollossa ja mennään nyt sitä ennen valmiiksi otetuilla kuvilla). Joten laitetaan blogiin pyörimään arvonta.
 Mehän arvoimme keväällä Aurinkokustannuksen Kissat -tarrakirjan, josta on kerrottu täällä. Ihana tarrakirja on tämännäköinen:
 Emännän kappale alkaa pian olemaan täynnä; siitä taitaa olla aina välillä kiva kaivaa kirja esiin ja tarroittaa yksi aukeama lisää.
Mutta nyt arvomme Aurinkokustannuksen samaa sarjaa olevan A5 -kokoisen Kissakaverit muistikirjan, jota koristaa samat kissakuvat.
Sivuille jää paljon tilaa kirjoitella; käyttää sitä sitten muistikirjana, päiväkirjana, vieraskirjana..
Max: Kirjan vieressä on hyvä myös makoilla ja poseerata eri asennoissa.
Tämän Kissakaverit -kirjan arvontaan voi osallistua helposti kommentoimalla tähän postaukseen sunnuntaihin 23.9.2018  klo 10 mennessä. Jos osallistut anonyyminä, jätä joku nimimerkki, josta sinut erottaa. Jos voittajaa ei tavoiteta, arvotaan kirja muutaman päivän päästä uudelleen.

Muistakaa myös ihanat tarrakirjat, joita löytyy kissojen lisäksi myös mm koira-, prinsessa- ja nukkekotiteemaisena (nukkekotiteemainen emäntää taitaa kutkuttaa).

Me jatketaan emännän avustamista tavaroiden pakkauksessa ja muutossa - Pepsi ja Max

lauantai 8. syyskuuta 2018

Valvonnassa

Emäntä:

Psstt! Nyt salaisuus, jota Pepsi ja Max ei tiedä! Me valvomme heitä salaa, kun emme ole kotona.
Ostimme nimittäin äskettäin edullisen ja helpon valvontakameran, jonka kuvaa voi seurata mistä vain kännykään helposti ladattavalla sovelluksella.
Kotona on on oltava netti päällä, että kamera saa signaalin. Ja sitten vaan kännykästä sovellus (toimii sekä androidilla että iPhonella) päälle ja siirtelemään kameraa haluamaansa suuntaan ruudulla, jotta löydetään kissat.
Sovelluksella voi tehdä "kuvakaappauksia" haluamistaan kohdista ja videoida tapahtumia. Päivänvalossa kuvat ovat värillisiä.
Ja yöllä mustavalkoiset. Kuvat eivät ole todellakaan teräviä, mutta hyvin näkee mitä vaikka seinän takana yöllä tapahtuu, kuten yläkuvassa halusin tsekata 😁
Ollessamme yötä poissa viime viikolla, tarkkailimme mitä tapahtuu. Joku on viltin alla.
Ja myöhemmin Pepsi toisella sohvalla ja Max keinunojatuolissa. Aamulla taas molemmat sohvalla. Kaikki siis hyvin valtakunnassa.
Kissoja kuvaus ei tunnu häiritsevän, mutta jos kissa sattuu olemaan pian näkökentässä kun avaat kännykällä yhteyden, silmät yleensä tuijottavat suoraan kameraan. Herätessään kameraan syttyy merkkivalo ja kun sitä liikuttaa, niin tietenkin kissat liikkeen huomaavat, vaikka se lähes äänetön onkin.
Tästä kuvasta näkyy myös mitä toimintoja kännykän näytöllä näkyy.
Loppuun video, joka on aika tylsä Pepsin vain nukkuessa sohvan vasemmassa reunassa, mutta mitä tapahtuu isännän avatessa asunnon oven avaimella vähän ennen videon loppua?
 Jännä seurata mitä kotona tapahtuu. Mutta ei kerrota Pepsille ja Maxille, eihän.. 😉

tiistai 4. syyskuuta 2018

Punkkikarkotin

Emäntä näki heinäkuussa Turussa vieraillessaan Lemmikkiasemalla elektronisen punkkien karkottimen ja kysyi myyjältä että toimiiko tämä oikeasti kissoilla ja myyjä sanoi että toimii. Pitihän se siis ostaa testiin.
Suurenna kuvaa, jos haluat nähdä käyttöohjeet.
Tähän asti meillä on käytetty pääasiassa apteekista ostettua Frontline-liuosta niskaan kuukauden välein (mikä on toiminut todella hyvin), mutta koska kissoilla ei ole enää mahdollisuutta juosta samanlaisissa pusikoissa ja pitkässä ruohossa niin usein kuin maalla asuessa, olin miettinyt toimivalle liuokselle vaihtoehtoa. 
Karkotin kehotetaan kiinnittämään kissan kaulapantaan, mutta käytännössä se meinaa riippua liian alhaalla. Olenkin kokeillut eri tyylejä.
Pepsin Vänttisissä karkottimen sai parhaiten kiinnittämällä sen samaan lenksuun kuin narun. Maxilla taas karkotin on välillä kaulapannassa ja välillä selässä lenkissä, josta olen kääntänyt sen välillä sturdivaljaiden alle ettei se roiku niin pitkällä.
Toistaiseksi ei ole punkkeja näkynyt, joten testailu jatkuu luottavaisin ottein.