sunnuntai 10. toukokuuta 2026

Järkyttävä sunnuntai

Pepsi ja Max:

 Rauhallinen sunnuntaiaamu kääntyi järkyttäväksi, kun olimme valjastelemassa. 

Mikä tuo on ja mitä se tekee minun pihassa?

Minä en tule täältä alas niin kauan kun tuo ei katoa. 
Tulepa vielä kerran nenuttelemaan niin annan kynnestä!
Voisitko jo lähteä kotiisi. Minua pelottaa. Haluan sisälle turvaan, mutta lähdet perään jos juoksen kuten äsken. 
Kissat pelästyivät kovasti. Eivätpä ole ennen lammasta kohdanneet. Eikä kyllä emäntäkään omalla pihallaan ole lammasta nähnyt. Naapurit olivat eilen ottaneet kesälampaita ja tämä omatoiminen kaveri oli päättänyt lähteä tutustumaan naapurustoon. Toivomme että kaveri pysyisi kuitenkin omalla pihallaan eikä säikyttelisi meitä enää eikä söisi emännän kukkia. 

20 kommenttia:

  1. No jopas on tunkeilevainen otus! Olisi varmaan häippäissyt, jos olis saanut kynnestä nenään! Vai pitääkö teidän pyytää toisen naapurin koira avuksi?
    Tosin hän näyttää kiltiltä ja uteliaalta, mutta ehkä on parempi, että pysyy omassa aitauksessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurin koira alkoi vaan kaveeraamaan sen kanssa. Olin kyllä valmis antamaan nenille kynnestä, kun toi nenunsa ihan kiinni. Kohteliaana maltoin juuri ja juuri. Kiltti se kyllä oli, mutta liian utelias - Pepsi

      Poista
  2. Hyvänen aika, ihmeellinen elukka. Vähän niinkun iso koira, mutta ei ihan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuollaiset on hirvittävän pelottavia. Niin on kaikki koiratkin. Pelkäsin koko päivän ja vielä eilisenkin, enkä uskalla liikkua ulkona (ja hädin tuskin sisällä) - Max

      Poista
  3. Siitä saisi varmaan pehmeän ja lämpöisen ratsun. Ollaan aika varmoja, että sen selässä olisi kiva ottaa torkut. Testakkaapa.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EN IKINÄ mene sen lähelle - Max

      No siinäpä ajatus. Hyppään ensi kerran sen selkään - Pepsi

      Poista
  4. Pepsi on tarvittaessa TOSI ISO!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä mikään pieni kissa ole halutessani. Helposti saan tuplattua koon - Pepsi

      Poista
  5. Hui kamala!!! Mutta miten ihana uusi naapuri ja ystävällisesti tuli vierailulle. :D :D :D

    Pepsi on kyllä urhea kun tuolleen kohtasi tunkeilijan eikä lähtenyt karkuun. Leijonamieli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se ystävällistä käydä esittäytymässä, mutta nyt voisi sitten pitää reviirinsä. Minä en tunkeilijoille peräänny vaan ilmaisen kyllä kenen reviirillä sitä ollaan. Myönnän kyllä että tilanteen jälkeen tärisin emännän sylissä, oli se sen verran vaativa urakka karkoittaa lammas pihasta - Pepsi

      Poista
  6. Huh mikä järkytys! Meillä käy joskus jotain samantapaisia kutsumatta kylässä, mutta ne ei ole ollenkaan noin villavia ja niillä on osalla sarvet. Mamma sanoo niitä kauriiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nähnyt pellolla kauriita talvella. Yhtenä yönä olivat käyneet myös ikkunan alla, mutta satuin nukkumaan juuri silloin; jäljet vaan jäivät lumeen - Pepsi

      Poista
  7. Ohhoh! Anteeksi, että nauran, mutta Pepsin asento ja pörhö ovat ihan huippuhaus... siis hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pantterit eivät peräänny pikku uhkien takia. Pitää ilmaista selvästi kuka on kuka! - Pepsi

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Minun reviirillä! Piti ajaa lammas pois, se vaan oli aika hidas älyinen eikä meinannut millään tajuta kenen pihalla on. Oli siinä urakka - Pepsi

      Poista
  9. No olipa otus🐑 Lampaat on kyllä mukavia, mutta pysykööt omalla pihalla. Meillä koira oudoksuu kaikkea uutta ja erilaista, mietin etteikö enää näe kunnolla, mutta kyllä hoksasi siilinkin hyvin illalla kun kävi ilta-asialla. Piti komentoäänellä sanoa että annapa. Yleensä ei piittaa enää siileistä, mutta joskus ei malta olla nuuskuttamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei näe kunnolla, on kuulo tarkka. Niin minullakin. Löydän kyllä piilossa olevat fasaanitkin; on kuulkaas komea äänimaailma kun se tulee yllätetyksi :D Mutta huonossa näössä on se huono puoli ettei näe missä se lammas tai joku muu seisoo, jos se on hiljaa - Max

      Poista
  10. Ei ihme, että järkytyitte! Mekin oltais oltu täysin puuhkassa tuosta. t: Merri ja Frodo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hirveää. Minun häntä oli ainakin kymmenen kertaa normaalia isompi; emäntä ei vain saanut kuvaa - Max

      Poista