Max:
Sain luettavakseni Gummerukselta Shō Ishadan kirjan Lääkkeeksi määrätään kissa. Otin emännän kaveriksi lukemaan, sillä hänelle oli tärkeämpi tieto miten kissa toimii lääkkeenä (sillä minähän jo tiedän vaikutuksen).
Kirjassa erilaiset ihmiset etsivät apua vaikeuksiinsa huhuina kuulemaltaan klinikalta, jota on vaikea löytää Kioton salaperäiseltä kujalta. Salaperäinen on myös klinikka. Ja lääke epätavallinen; reseptinä on kissa, jonka saa klinikalta mukaan.
Mutta vaikka ihmisten on vaikea uskoa, niin muutaman päivän päästä kissan vaikutus alkaa vaikuttaa elämään parantavasti.
Kirja on erilainen ja kertoo japanilaisesta elämäntavasta, jota kissa voi muokata. Kyllä me kissat ollaan vaan taitavia myös oikeassa elämässä. Suosittelen kirjaa kevyeksi kesälukemiseksi.
Arvomme yhden Lääkkeeksi määrätään kissa -kirjan. Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä blogipostausta 30.5. saakka. Jos kommentoit blogissa anonyyminä niin kirjoitathan nimimerkkisi kommenttiin. Myös Instagramin sivullamme voi osallistua arvontaan. Jos voittajaa ei tavoiteta viikossa julkistamisesta, arvomme palkinnon uudestaan.
- Max.



Kissat hoitaa monella tavalla: lohduttaa, lämmittää, piristää, naurattaa 😻
VastaaPoistaNäin on! Onnea arvontaan!
PoistaIhana Maxin esittely <3 Ilman muuta haluan osallistua arvontaan!
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaKiitos Max. Haluan ehdottomasti lukea kirjan, joten osallistun arvontaan.
VastaaPoistaOnnea arvontaan
PoistaFoxeylta terkkuja Maxille. Myös Foxey tietää oman tehonsa alamaistensa elämänlaatuun <3
VastaaPoistaHyvä Foxey!
PoistaTätä kirjaa todella odotan luettavaksi! Mikäs sen parempaa hoitoa. Kissat kyllä tietävät, mitä kulloinkin kaipaa.
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaIhana kirja arvonnassa, kissa on kyllä parasta lääkettä moneen vaivaan.
VastaaPoistaaiholapp at lailanet.fi
Onnea arvontaan!
PoistaKissat on ihan best hoitajia ja terapeutteja:) Etäkehräyksiä täältä kahdelta uniselta terapeutilta!
VastaaPoistanelliina(@)yahoo.com
Ihan parhaita, kiitos kehräyksistä!
PoistaOlisipa kivaa voittaa tämä kirja!
VastaaPoistaT. Nina
nnuutin@gmail.com
Ig- @nina5cat
Onnea arvontaan!
PoistaOsallistun arvontaan! T Saukkis (Saukkomartta (at) hotmail.com)
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaVaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta!
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaKiitos Max ja emäntä esittelystä! Osallistutaan arvontaan. :)
VastaaPoistaAi tekikö emäntäkin jotain? No kiitti silti - Max
PoistaMukana myös ja kiva esittely😺 salli.moilanen35@gmail.com
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaTuohan kuulostaa varsin oivalliselta kirjalta :D
VastaaPoistaJuu, ainakin resepti on oivallinen :D - Max
PoistaOiii, kuulostaa juuri oikealta kirjalta mulle just nyt 😺 terapian ja etenkin kissan tarpeessa...
VastaaPoistaNiina
nmakila17@gmail.com
Onnea arvontaan!
PoistaOi mikä kirja! <3 Mukana! hippohiiri@gmail.com
VastaaPoistaOnnea arvontaan!
PoistaOlisi hyvä nähdä ihan sanoitettuna nämä asiat, kun ihminen ei aina ymmärrä kaikkea. T. Merri ja Frodo ja Sam ja Maia
VastaaPoistaEi lähellekään kaikkea.. Onnea arvontaan! - Max
PoistaKiinnostava kirja ja hieno esittely !
VastaaPoistaEdelliseen liittyen : ekotassu@gmail.com
PoistaOnnea arvontaan!
PoistaTottahan se on, kissan seura parantaa. Varsinkin kehräyksellä on ihmeellinen rauhoittava vaikutus.
VastaaPoistaKehräys 😻
Poista