sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Todellinen pakkasviikko

 Pepsi ja Max:

Vuosi alkoi tosi oudosti. Koko viikolla ei olla ulkoiltu, ei edes häkissä. Luukulta ollaan haistettu ilmaa, ettei kukaan hullu tuonne ulos mene (maanantaista lauantaihin mittari pysyi -30 isomman luvun puolella).

Tämän viikon harrastukset ovat siis olleet vähissä. Ollaan nukuttu koko viikko talviunta. Mieluiten lähellä takkaa, joka on lämmennyt aamut ja illat.
Takassa emäntä keitti itselleen uunikaurapuuroakin ja söi se mansikkakiisselin kera. Ei maistettu, haisteltiin vaan että varmaan ihmiselle hyvää sapuskaa.
Emäntäkin pysyi kotona, koska junat eivät kulkeneet töitöihin ja vesiputkia piti vahtia. Tai no kävi se pari kertaa autolla asioilla ja toisella kerralla jäi sille matkalle, kun auton akku kuulemma sanoi ettei se halua enää tehdä yhteistyötä -34 asteessa.
Pakasteenkin emäntä sulatti. Meinasi että pakasteet ennemmin jäätyvät ulkona liikaa kuin sulaisivat. Ei autettu, sillä kylmää saa tarpeeksi jo talon ulkoseinien viereltä kulkiessakin.
Aurinko on paistanut joka päivä, mutta siitä on tehot kadonneet. Mikä aurinkoa vaivaa?

 
- Pepsi ja Max
 

Ps. Meidän kalenterin voitti arvonnassa Tytti. Onnea! Laitatko viestiä tassulinna(miumaut) gmail.com

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Cats and Boxes -peli

 Emäntä sai joululahjaksi toivomansa Cats and Boxes -logiikkapelin, jossa pitää saada kissat laatikoihin. Eihän kuulosta kovin vaikealta? No 60 erilaista haastetta antaa siihen viidellä eri tasolla kyllä pohdittavaa.

 

 Max: Tarvitsetko emäntä apua? Olen laatikoiden ammattilainen.

Pelin kissat ovat aivan ihania ja laatikot laatikoita 😸

Pelissä saa kyllä hieroa älynystyröitään, sillä vain yhtä laatikko-osaa saa kerrallaan siirtää. Ja jokainen kissa pitäisi saada laatikkoonsa.

Emäntä tykkää tästä yksinpelattavasta pelistä kovasti ja me kissat tietysti autetaan!

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Vuosi 2023 päättyy + arvonta

 Pepsi ja Max:

Vuosi vaihtuu taas. Muutama mieleemme jäänyt kuva (+uusia mukana) vielä 2023 vuodelta:

Tänä vuonna ollaan kyläilty lomaresidenssissä muutamaan otteeseen (emännän äidillä). Siellä on huippu terassi.
Emäntä kävi keväällä kissabloggaajien tapaamisessa Turussa ja kyläili Päärynäeläimen Maunolla.
Oltiin pääsiäisretkellä.
Juhlittiin Pepsin 15 vuotispäivää.
Nautittiin kesästä kotona..
ja mökillä niin ulkoilun kuin saalistuksen kannalta.
Tehtiin käsitöitä.
Halottiin polttopuita ja sitten poltettiin niitä takassa, jonka edessä on ihana ottaa lämpökylpyjä.
Saatiin hyvää ruokaa. Mutta vaikka kuinka tuijotettiin ruokapöydälle, saatiin sieltä aivan liian harvoin maistiaisia.
Monipuolinen vuosi. Nyt vaihdamme kalenterin vuoteen 2024. Max emännän kanssa nauttien ja Pepsi syvällä piilossa ilotulituksia vapisten.

Ai niin, meillähän muuten on yksi ylimääräinen teettämämme Tassulinnan vuosikalenteri. Haluaako joku sen? Arvomme 6.1. kiinnostuksensa kommenttikentässä esittäneiden kesken.   

- Pepsi ja Max

lauantai 30. joulukuuta 2023

Väliviikon menot

Pepsi ja Max:

Voi, luulimme että emännän välipäivien etätyöviikko tarkoittaa pelkkää kotona löhöilyä ja töiden valvontaa, mutta se keksikin siihen ohjelmaa meille! Ei olisi tarvinnut..

Torstaina se pakkasi meidät mukaan. Ja arvatkaa minne lyhyen ajomatkan jälkeen päädyttiin. No sinne missä Max menee ihan yhdeksi lyttykasaksi eli eläinlääkäriin.
Ensin oli Pepsin vuoro päästä Janinan tutkittavaksi. Pepsille tehtiin terveystarkastus, kun ikää alkaa tulemaan (nyt 15,5v). Hammaskiveä saisi käydä poistamassa, mutta muuten kaikki oli hyvässä kunnossa.
Verikoe otettiin Pepsiltä kaulalta ensimmäistä kertaa ja se sujuikin ilman murinaa (verrattuna tassusta otettuun). Peruskokeet kertoivat että maksa-arvo on koholla ja munuaiset viitearvon yläkentässä. Ensi kesänä olisi hyvä kontrolloida.
Max kuunteli kopassa hievahtamatta ja hiljaa toivoen että hänet unohdettaisiin.
Mutta ei. Maxille tehtiin pikainen tarkistus ja sitten tyhjättiin anaalirauhaset, joka oli syy Maxin käyntiin. Ylipainoa on ja paino pitäisi saada laskemaan (6,9kg). Siinäpä haaste.

Tässä välissä ehti nauttia takan lämmöstä kotona, kunnes lauantaina emäntä sieppasi taas Maxin syliinsä. Mihin nyt?

Onneksi se ei ollutkaan paha paikka. Max kävi oman kylän lemmikkikauppa Vedenväellä kynsien manikyyrissä ja pedikyyrissä, kun kotona se on niin hikinen urakka. Ja sehän sujui niin näppärästi ja nopeasti että oltiin kotona jo melkein samointein.

Päätimme ettemme tänä vuonna mene enää mihinkään koppareissulle. - Pepsi ja Max

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Jouluaaton riemua

 Max:

Emäntä sanoo että olen ihan oikea Joulukissa, koska olen niin täpinöissäni joulusta. Mun jouluaattohan meni niin, että seurasin koko päivän kaikkea mitä tapahtui kotona, enkä ehtinyt edes päiväunille, sillä en halunnut nukkua ohitse siitä kun kuusen alle tulee paketit.

 

 Vihdoinkin! Tätä on odotettu tuntikaupalla!

Älä tule minun paketeilleni! Pysy kaukana!

 

Pepsi: Eikö tuolle ipanalle voi mitään, kun sama juttu joka vuosi että siinä hetkessä kun paketit tulevat kuusen alle alkaa kauhea puolustaminen ja taistelu siitä saako kukaan muu edes lähestyä kuusta saati sitten koskea yhteenkään pakettiin.

Max: Nämä on kaikki mun. MUN!

Emäntä: Saisinko Max katsoa kenen nimiä paketeissa on?

Max: ET!

Max: Sain paljon lahjoja koska olen superhyperkiltti. Herkut ovat ihan parhaimpia!

(Pepsi kuvan sivussa: En jaksa tapella. Pitäkööt kaikki jos haluaa.)

Näin paljon ihania lahjapapereita. Leikin näillä koko loppuillan uuden hiirikaverini kanssa (tassujen edessä).
Muutaman tunnin päästä: Mua alkaa väsyttää kauheasti. Nukutaanko välillä ja nähdään joulu-unia?
Maxin myötä Tassulinna hiljentyi jouluyöhön. Ulos jäi maitopurkeista tehty jäälyhtyrinki tuomaan valoa yöllä valvoneille metsän eläimille.