keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Pepsin patti

 Pepsi:

Emäntä löysi vahingossa minulta peukalonpään kokoisen patin oikeasta kainalosta pari viikkoa sitten. Minua se ei ollut häirinnyt millään lailla, mutta emäntä halusi väkisin tilata ajan eläinlääkäriin. Huoh. 

Niinpä sitä sitten tiistaina ajeltiin eläinlääkäriin. Matkalla vielä ehdotin, että käännytään takaisin, mutta se ei auttanut mitään. No onneksi Janina oli kiva elli. Se tutki minut huolellisesti ja lempeästi.

Ja sitten se otti ohutneulanäytteen patista.

Mikroskooppitutkimus vahvisti Janinan epäilyn, että vaikuttaa hyvänlaatuiselta rasvakasvaimelta, eikä tällä hetkellä ole syytä huolestua enempää. Mutta jos tulee jotain muutoksia, niin sitten tutkitaan uudestaan. Kaupanpäälle se tuikkasi minulle kolmoisrokotteen, joka olisi mennyt elokuussa vanhaksi.

No tulipahan taas käytyä. Ja pääsin jatkamaan päiväunia, jotka ovatkin viime aikoina maistuneet erityisen hyvin. Emäntä tuumii että ikä sen taitaa tehdä. 

- Pepsi

10 kommenttia:

  1. Onpa hyvä, että tutkittiin! Hienoa, että tulos oli hyvä ja saat jatkaa rauhallista kesänviettoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minä tuloksen tiesin, mutta emännän takia - Pepsi

      Poista
  2. Kyllä se ikä alkaa näkyä lisääntyneenä nukkumisena, mulla menee jo mooonta tuntia päivässä unten mailla. Yöllä on välillä vilkkaampaa 😹
    Hienoa, että patti on vaaraton! Ihmiset tuppaa kuskaamaan ellille, jos vaikka niiden mielestä katsoo väärään suuntaan 😾

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nukkuminen on ihanaa! No niin ne vie ihan pienistäkin syistä.. - Pepsi

      Poista
  3. Hyvä että rasvapatti on kyseessä! Varmaan emäntä säikähti sen löytäessään. :(
    Kilttiä, että menit eläinlääkäriin sitä näyttämään, että ei tarvitse olla enää huolissaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän se mennä ettei emännällä mene koko kesä pilalle 😸 - Pepsi

      Poista
  4. Joskus sitä on vaan tehtävä mitä kissan täytyy... ei nuo ihmiset muute rauhootu. Ja hyvä kun sait emännän vakuuttumaan ettei sulla oo mitään hätää. Ai juu ja oli tosi hyvä idea pyytää se neulajuttu samaan kertaan, niin ei sitte tartte mennä erikseen sen takia.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kissallakin on velvollisuutensa. Ja onneksi ei tarvii nyt mennä elokuussa - Pepsi

      Poista
  5. Hyvä että tuli tutkittua. Ei tainnut olla mieleiset kaupanpääliset... t. Sartsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykännyt mutta onpahan nyt sekin sitten hoidettu - Pepsi

      Poista