maanantai 29. kesäkuuta 2015

Mökkeilyä ja jälkiliinan testausta

Ostin kissoille edellisellä Tammereen reissullamme jälkiliinan, jota on mainostettu muissakin blogeissa (ainakin Marraskuun Murusilla ja Myrskyllä ja Viimalla). Nyt kun emäntä vietti Pepsin kanssa viikonlopun mökillä, otin liinan testiin Pepsille.
Saalistuskäytössä jälkiliina toimii mainiosti. Pepsi oli tyytyväinen, kun emäntään tuli hajuraku ja oma rauha napata jyrsijöitä.
Lintujen saalistus.. Tämä oli jälkiliinan huono puoli, että emännän luullessa että jyrsijät ovat kuningattaren kohteena, se saattoi yhtäkkiä muuttuakin lintu lasten saalistukseksi. Onneksi yhtään tulosta ei tällä saralla tullut. Tämäkin pönttö oli jo tyhjä:
Kuningatar valvoo valtakuntaansa
Lenkkeily. Toimii!!
video
Pepsistä oli kiva juosta metsätiellä aamulenkillä enemmän omaan tahtiin.
Liina todettiin toimivaksi. Muutoin mökillä vietettiin aikaa välillä sateessa ja välillä paisteessa. 
Sateen sattuessa emäntä kaivoi värityskirjansa esiin ja alkoi värittelemään. Mitä kyniä te käytätte aikuisten värityskirjoja väritellessä?
Vähän veneilteenkin, saaressa kun oltiin. Pepsi ei halunnut kuitenkaan leikkiä Titanic-malliin neitoa tuon enempää.
Tätä karhua ei kuningatar pelännyt ;)
Metsissä tuli liikuttua, eikä törmätty oikeaan karhuun. Heinäkuussa taas mennään mökkkeilemään.

22 kommenttia:

  1. Naavallekin hankin ton ja oon tykännyt. Kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naru on kyllä kätevä. Ei mene solmuun itsestään kovin helposti.

      Poista
  2. Pepsi olisi niin voinut elää oikeasti sen Titanic-momentin! :-D Kyllä teidän täytyy palata vielä veneelle ja seistä kokassa vapaana kuin ne linnut, joita Pepsi ei saanut kiinni!

    Mä aloitin aikuisten värityskirjat akvarelleilla, mutta eivät oikein toimineet. Tai no, ehkä pitää vielä kokeilla vahvempipaperiseen värityskirjaan. Nyt mulla on ihan vain tavalliset puuvärit ja Stabilon tussit, mutta ne eivät taas sovi kovin karhealle paperille vaan paperi möhnäytyy... Ei ollut värittäminen lapsena näin hankalaa! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä oikein tiedä... Siellä oli aika pelottavaa; kurkkasin vaan että onko maata näkyvissä. - Pepsi

      Lapsena kävi kynä kuin kynä.. Pitää etsiä sitä sopivaa värityskynää. - emäntä

      Poista
  3. Oot hurjan rohkee, kun oot siellä veneen kokassa. Me ei varmaan uskallettais olla veneessä ollenkaan.
    - Pipsu ja Miiru -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minäkään siellä uskaltanut. Ihan vain kurkkasin miten kaukana olisi tasainen maa ja emäntä heti nappasi kuvan. Muuten kyyhötin penkkiä vasten. - Pepsi

      Poista
  4. Pepsi on ihanan reipas ♥ Oikea aktiivilomailija!
    Ja vau, mikä Titanic-neito, ja suuri metsästäjä, ja kaikkea. Kyllä on pienestä kissasta moneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Saila! Mutta on ne Ransu ja Mustikin aika reissaajia, metsästäjiä ja vahteja! - Pepsi

      Poista
  5. Jälkiliina? Mikäs ihme se sellainen oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on 15 metrin neonvihreä jälkiliina, joka on kevyt ja saa kiinni valjaisiin. Toisesta päästä sen saa kiutaistua helposti kiinni johonkin, mutta ei tee umpisolmuja eikä itse mene sotkuun eli sitä on helppo käyttää. Ostin täältä: https://www.wuf.fi/index.php?action=web/tuote&id=25343

      Poista
  6. Hitsi, jälkiliina on kyllä kätsy - ei voi muuta sanoa !

    Ja että venekissa, rispektii Pepsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei siinä veneilyssä kovin paljon oikeasti ole kehumista.. Vettä joka puolella ympärillä, yök! - Pepsi

      Poista
  7. Siisti juttu tuo liina, täytyy vinkata vanhemmilleni tuosta. (Tosin heidän kissansa ei ole niin reipas kuin Pepsi!)
    Minä olen vasta tiedostanut nuo aikuisten värityskirjat, kovasti houkuttelisivat. Missähän meikäläisen puuvärit oikein ovat...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi ostaa varmaan kunnon puuvärit eikä tuollaisia minejä :D Liina on kyllä kätevä, jos ei halua päästää kissaa ihan vapaaksi, mutta haluaa kuitenkin antaa omaa tilaa. - emäntä

      Poista
  8. Pepsi-sisko on ollut ahkerana! Vaan mikäs noissa maisemissa, kyllä viihtyis kissa.

    terv
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä sinäkin sisko viihtyisit täällä! Max ei kyllä kauheesti viihdy.. siksi minä aina pääsen emännän matkaan ja se on niiiiiin kivaa! - Pepsi

      Poista
  9. Ihan uusi juttu, pitänee ottaa selvää ja ehkäpä kokeilla tätä Maijan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammereeltahan niiitä saa :) Ostin tämän liinan täältä: https://www.wuf.fi/index.php?action=web/tuote&id=25343

      Poista
  10. Meillä oli isohko rotan raato eilen etupihalla.. Luultavasti oli Osku, on aika kova tappamaan isohkoja eläimiä... Onni tykkää vikkelistä hiiristä, niissä on haastetta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotta, oho! Sitä laatua en ole vielä kokeillut. Hiiret, myyrät ja päästäiset ovat kyllä tuttuja. Terkkuja pojat! - Pepsi

      Poista
  11. Onpa kätevä tuo liina! Ja hih, melkoista kissailua mennä tutkimaan linnunpönttö, vaikka siellä ei olisi asukkaita. :D Taisi hajut olla kuitenkin tallella, melkoinen vainukisu Pepsi. :) Ja tosi rohkeaa veneilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ne pöntöt tutkia, kun ne voi nukkua siellä ja vaikka herätä kun sitä menee tarkistamaan, joten eihän sitä muuten tiedä onko siellä ketään kotona! - Pepsi

      Poista