sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

Saalistusta ja sadetta mökillä

Pepsi ja Max:

Vielä ehti heinäkuulla kerran käymään mökillä emännän kesäloman päätteeksi. Menomatka veneessä sujui kauniissa ja tyynessä ilmassa eikä meitä yhtään jänskättänyt, sillä olemme niin tottuneita veneilijöitä.


Pepsi: Minun piti päästä tietenkin hetipian rantaan. Mutta en ymmärtänyt miksi emäntä häiritsi minun hiekkaleikkejä; jos kerran kesässä haluaa hiekkarannalla (emännän huomautus että vähän karkeampaa kuin hiekka) oleilla, niin miksi pitää heti kuvailla.
Max: Minäkin pääsin ulos, mutta tyydyin nauttimaan kesäillasta mökin takarappusilla.
Pepsi: Seuraavana päivänä kävin saalistamassa. Mustikoita siis emännän apuna, jotta hän löytäisi parhaat mustikkapaikat. Niitä ei tosin tänä vuonna löytynyt millään. Vieressä sirkutteli lintulapsi pöntön suulla, mutta annoin sen olla rauhassa (emännän huomautus että punarinta tuntui olevan viereisessä puussa hermostuneen oloinen, joten väistyimme pois).
Max: Miks mä en pääse koskaan ulos saalistamaan vaan pitää tyytyä katsomaan ikkunalaudalta?
 
 Pepsi: Pitikö tuijottaa niin haikeasti, mieluiten olisi ollut yksin ulkona.
Max: Mä sain sen! Mä oon suuri myyränsaalistaja!
Vipat päivät mökillä satoi. Ja satoi. Ja satoi. Emäntä kävi letturetkellä pihamökissä emännän isän kanssa. Eivät ottaneet meitä mukaan. Ja sitten emäntä kävi saalistamassa metsävadelmia pariin kertaan (kuvassa ensimmäinen satsi kuivahtamassa).
Me nukuttiin sisällä. Ja paljon! Kun oli niin tylsää.

Lopulta lähdettiin pois. Vettä satoi ja vene keikkui aalloissa. Emme myönnä että olisimme pelänneet. Tai ehkä pikkuisen.

- Pepsi ja Max

sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Kukkiipas

 Max:

Emäntä on valittanut viime päivinä että kun hänellä ei ole mitään kukkaa, mikä kukkisi kukkapenkissä tähän aikaan vuodesta. Siihen minä sanoin, että höpö höpö, katsele ympärillesi.

Koivun kupeessa kukkii keltaista ja valkoista.
Kasvimaalla kukkii sovussa herne ja ruiskaunokit (parantamassa kasvimaan ominaisuuksia).
Peruna kukkii!
Sitten sinulla on amppeleissa vaikka mitä kukkia, kuten vaikka tämä mustasilmäsusanna häkkimme vieressä.
Tätä sinistä kellokukkaa on joka puolella pihaa.
Lisää keltaisia kukkia. Taitaa olla se pietaryrtti.
Naapurin kaurapellon kulmalla kukkii ainaskin joku päivänkakkaran värinen.
Joko uskot, että kukkiihan täällä vaikka mitä.

- Max kukkaistuntija


perjantai 21. heinäkuuta 2023

Piha-aitta

 Pepsi ja Max:

Pepsi: Mitä emäntä toit oikein retkeltä mukanasi. Ymmärsinkö oikein että kävit Kaskisissa ja Närpiössä, joista jälkimmäisestä halusit välttämättä ostaa Cornelia -lifestyleputiikista tuollaisen koristemökin vai mikä tämä oikein on? Ja mihin sen aiot laittaa?

Max: Ei se ole mökki, se on aitta. Ja nyt kun minä pääsin tutustumaan on aitta muuttanut paikalleen.
Ei tänne kissat mahdu kyllä sisälle eikä alle, mutta onhan tämä tosi mielenkiintoinen.
Tykkään tästä niinkuin emäntäkin.
Nyt voisit joku päivä tuoda emäntä nukkekodin väkeä kesäretkelle aitalle. 
 
Emäntä: Hyvä idea, pitääpä toteuttaa.

maanantai 17. heinäkuuta 2023

Kesälomalla mökkeillään

 Pepsi ja Max:

Ihanaa kun emännällä on kesäloma ja pääsimme mökille. Eka istuttiin monta tuntia autossa ja sitten pääsimme soutuvenematkalle saareen.

Sitten oli vielä saaren ylitys mökkiautossa.
Mökillä oli tutut maisemat. Max lähti ensistä rohkeammin tutkimaan tuttua reviiriään mökin läheisyydessä.
Max: Jes, tää reikä on edelleen auki. Mä niin meen vielä joku kerta tuonne alle (emännän huomautus, että reikä on nyt vihdoin tukittu).
Pepsi lähti heti häntä pystyssä tarkistamaan suuren reviirinsä.
Pepsi: Heinät ovat sitten viime kerran kasvaneet paremmiksi täällä rannassa.
Välillä piti lepäillä ulkoilusta. Tässä vintillä. Vintiltä jyrkkä alastulo on muuten jännää puuhaa; Pepsi selviytyy siitä paremmin hoikalla kropallaan kuin hieman tukevampi Max.

Pepsi: Jänislapso, leikitäänkö hippaa?
Pepsi: Ai päätit kuvata muutakin kuin tuota järvimaisemaa. Ei olisi tarvinnut..
Pepsi: Nyt minä sen myyrän nappaan. (emäntä: ja niin Pepsi lähes tunnin jaksoi tuossa kytätä myyrää, joka pääsi kerran karkuun tassuista).
Ja sitten taas levättiin.
Ja sitten mentiin taas.
Max: Apua, olen kaksi metriä reviirini ulkopuolella. Olenko jo vähän liian lähellä järveä?
Ehkä se  järvi on vielä tarpeeksi kaukana. Pysyn varuilta tässä kiven tuntumassa turvassa.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2023

Pihasattumia

 Tässä muutama kuva meidän tämän viikon ulkoiluista:

Pepsi: Mansikoita reunustava aita on tosi hyvä kynsien teroituspaikka.
Max: Kävin retkellä uudella tonttimaalla. Vielä ei onneksi näy mitään suurempaa.
Vielä yksi akileija innostui kukkimaan. Miten ihana väri!
Max: Ai mikäkö on paras kesäherkku. No heinä tietty!
Pepsi: Ja nyt emäntä aloitat kesäloman ja lähdet heti reissaamaan yksin; onko se reilua..

- Pepsi ja Max lomaresidenssistä


torstai 6. heinäkuuta 2023

Kissat rivissä

 Pepsi:

Mitä tuolla on, mennään emäntä lähemmäksi.

Ai te olittekin te. Normaalistihan koristekissat olette talon ovensuussa, mutta nytkö lähditte vähän jaloittelemaan.
Olettehan hoitaneet hyvin vahtihommia?
Hih, jos jäisin tähän olen varma ettei kukaan tietäisi kuka tästä rivistä olisi aito kissa 😸

- Pepsi