Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kukka. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Syyskuun alun pihailua

 Pepsi ja Max:

Syksy alkoi ja vähensimme ulkoilua. Ei sinne enää aamuisin viitsi mennä kun on niin kylmä ja kosteaa. 

Mutta kun osuu lämmin ja aurinkoinen iltapäivä, niin pyydämme kyllä ulos.
Kukkakukkulassa kukkii vielä, mutta vähemmän. Auringonkukat alkavat avautua. Ja kissanminttu voi hyvin.

Olemmeko muuten muistaneet näyttää miltä Hannesmyrskyn kannot näyttävät kukkulan toisella puolella? Siellä ne kaikki kolme kantoa ovat ja sulautuvat hyvin uuteen ympäristöönsä.

Olemme odottaneet leikkuupuimuria meidänkin viereiselle pellolle, kun niitä pyörii joka puolella meitä. Jostain syystä tätä viime syksynä kylvettyä syysviljaa ei ole käyty puimassa.

Loppuun vielä kuva meidän häkille keväällä istutetusta kärhöstä, jossa avautuivat ensimmäiset violetit kukat. Ehkä joskus vielä olemme kokonaan piilossa kärhön takana.

- Pepsi ja Max

torstai 20. elokuuta 2026

Kummia luontoilmiöitä

 Pepsi ja Max:

Kun seuraa ympärilleen tarkkaan, löytää kaikkia jänniä luontoilmiöitä. Tässä joitain tältä kesältä:

Kotona katajaan ilmestyi orapihlajankatajanruoste. Ihan outo kasvusto meistä.
Koivun kannolle tupsahti paranvoi. Se on joku limasieni, joka voi liikkuakin. Meistä se näytti ihan pesusieneltä. 
Sisällä kiinanruusun yksi kukka otti värinsä verhosta. Oletteko ennen kuulleet että keltainen kiinanruusunkukka matkii verhoja? Ps. Verhon takana mutkittelee meidän babykurkku, josta emäntä on myös saanut kurkkuja.

Mökillä nurmikolla oli mönjävahakkaita. Hassuja sieniä. Sieniä nousee nyt kyllä vaikka mitä ihmeellisempiä. Mutta onko tuo alla oleva edes sieni vai jotain ihan muuta, kun sillä on ihan niinkuin kasvot?

Ollaan me nähty muutakin hassua, mutta kaikesta ei ole tullut kerrottua emännälle. Tai vaikka oltaisiinkin kerrottu, niin emäntä ei ole tajunnut silti. Oletteko te nähneet kummia juttuja tänä kesänä?

- Pepsi ja Max

sunnuntai 2. elokuuta 2026

Kissanmintun pauloissa

 Pepsi ja Max:

Emäntä osti keväällä paikalliselta luomupuutarhalta aitokissanmintun taimen. 

Emäntä istutti sen sille kukkakukkulalle, joka on naamioitu männyn kanto.
No meitähän ei kissanminttu sinänsä kiinnosta, ei leluissa eikä muussakaan kovin pitkään. Mutta nyt tuli poikkeus. 
Emännälle myyty kissanminttu taisi ollakin tujumpaa tavaraa. 
Nyt tiedämme uuden lempipaikkamme pihalla syreenin jälkeen. 

- Pepsi ja Max

keskiviikko 29. heinäkuuta 2026

Heinäkuun kukkia ja kasveja

 Max:

Heinäkuussa olen saanut pääpuutarhurina iloita pihalla monessa kohtaa.

Takaoven suussa on muurinkelloja ruukuissaan. Sininen muurinkello kukkii jo ties kuinka monetta kertaa; ainakin kuudetta kertaa. Talvet muurinkello asuu ulkosaunassa pakkasessa.
Kasvimaat rehottavat. Salaattia ei näytä ihminen ehtivän syödä, kun sitä on niin paljon. Porkkanoiden varret näyttävät ainakin lupaavilta. Herneet ovat pitkiä, ruokalista emännällä on nyt kovin kesäkurpitsa pitoista ja perunaakin emännälle tulee vaihteluksi ruokavalioon. 

Liljat kukkivat. Emäntä sai onneksi ne liljakukko-ötökät kuriin mäntysuopavedellä, ennenkuin ne tuhosivat kaikkia nuppuja. 

Pepsi oli kiireinen, eikä ehtinyt laskeutua alas terassilta syömään ruohoa. Takana amppelitomaatti. 

Enkö ole hyvin kasvattanut pihaa?

- Max

sunnuntai 19. heinäkuuta 2026

Kukkulan kukat

 Max:

Emäntä kylvi keväällä uudelle kukkulalle yksivuotisia kukansiemeniä. Ihme ja kumma, ne lähtivät hyvin kasvamaan.

Ensimmäisenä kukintaan ehti kuitupellava.

Tässä kukkula on vihreässä muodossa. 
Kun kukinta pääsi vauhtiin alkoi kukkia löytyä muitakin.
Nyt kukkii kissanminttu, unikot, ruiskaunokit, eggplantit ja krassit. Kukkulasta tuli kiva niitty. Auringonkukat kukkivat sitten vielä loppukesästä. Kukkulan päällä loistaa aurinkovalo öisin.

Ehkä teemme ensi kesänäkin niityn kukkulalle. 

- Max

sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Kesäkuun kukkia

 Pepsi ja Max:

Esittelemme pihamme kesäkuun kukkia.

Ensin pitää kuitenkin sopia että kumpi saa olla ohjaamassa emäntää kuvauksissa. Max sai tämän kunnian, sillä hän on pääpuutarhuri.
Max: Kieloja kukkii siellä ja täällä. Tämän etuoven pielessä matkalla etupihan syreenille.
Siniset iirikset ovat kauniita.
Mutta ei tämä muutoissa jo 15 vuotta mukana siirtynyt hassumman näköinen iiris ole.
Sammalleimujen sekaan eksynyt akileija on tehnyt uuden värimuunnoksen ja on emännästä kyllä hyvin kaunis yksilö. 
Akileijat ovat parhaimmillaan. Niitä emäntä ihastelee joka päivä. Syksyllä emäntä aikoo uudistaa akileijapenkin, sillä osa samassa penkissä kukkivista kukista on kuollut. Maa tarvitsisi vähän möyhennystä ja uutta energiaa. Akileijat pääsevät kyllä takaisin, mutta enemmän erillään toisistaan. 
Syreenit eivät enää kuki. Joten ne tarvitsevat myös vähän hoitoa tassuilla ja hampailla. 

- Max

sunnuntai 21. kesäkuuta 2026

Juhannusmökkeily

 Pepsi ja Max: 

Juhannukseksi meidät kaapattiin autoon ja matkustettiin Savoon mökille. Vaikka matkat ovat tylsiä, niin kyllä mökkeily on vaan kesällä ihan parasta. 

Mökillä tyhjennettiin ensimmäiseksi vesiämpärit, jotka emäntä kiireen vilkkaan oli käskystämme käynyt rannassa täyttämässä. Kun juomat oli juotu, oli aika keskittyä muuhunkin. 
Emännällä oli kukkapenkki parhaimmassa kukassa. Osa iiriksistä oli kaatunut vesisateessa ja niistä emäntä teki huvimajaan kukkakimpun. 
Kun pitkä ruoho oli leikattu, päästiin mekin tutkimaan pihaa. 
Tosin vuorollaan. Eli toisen piti aina malttaa odottaa sisällä tai parvekkeella.
Pepsi: Ei, en hypännyt järveen vaan kivelle. Alla taas ihailen maisemia. 
Tähyilin minä kyllä maisemien lisäksi salakoita. Jos katsot kuvaa tarkasti, näet tuhansia salakoita kutemassa rannassa. Minäkin nousin turvaan etteivät kimppuun käy. En käynyt nappaamassa saalista, kuten lokit ja korpit tekivät.
Rannassa käynti on kivaa, mutta sen jälkeen on aina urakka kun pitää nousta ylös mökille. Voitin emännän kirkkaasti joka kerta ylösnousussa.
Max nautti enemmän mökin lähistöllä ulkoilusta. 
Max: Mutta kyllä minäkin rannassa kävin. Tässä kuva todisteeksi. 
Sinne jäivät kukat kukkimaan mökille. Kotiin oli palattava, sillä emännällä ei ole vielä loma. 

Miten teidän juhannus meni?

- Pepsi ja Max