torstai 30. huhtikuuta 2015

Pepsi 7

Tänään 30.4. on kuningattaremme Pepsin syntymäpäivä!

Pepsi sai lahjaksi Vänttisen valjaat. Oikein pinkit. Ne näkyvät näissä ulkokuvissa (jotka on otettu tiistaina ennen tätä lumihangen ilmestymistä pihalle, joka nyt torstaiaamuna värittää koko maiseman valkoiseksi puita myöten), joissa yritin ottaa Pepsistä kaunista synttärikuvaa, mutta kuningatar otti sen ilmeen jonka itse halusi..



No kuningattaren arvovalta tulee varmaan näistä kuvista esiin.

Pepsi (ja Max) saivat myös kortin Käpälämäestä. Pepsi oli niin otettu, kun Into ja Nemo olivat lähettäneet hänelle kortin syntymäpäiväksi:
 Kiitos pojat ja Päivi (joka varmaan ystävällisesti kiikutti kortin postilaatikkoon poikien pyytäessä)!

Lisäksi Pepsi sai toisen lahjan, josta kerrotaan lisää lähipäivinä:
Haluamme onnittelella myös muita synttärikamuja, joita ovat ainakin Börje sekä Neiti Cassinen ja KissaKaramelli!


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Maxin kevätmökkeily

Max:

Mökkikausi on avattu. Ainakin minulla!
Minä viihdyin parhaiten kyllä lämmitetyssä mökissä. Sisällä oli lämmintä ja turvallista verrattuna ulkoilmaan. Tikkaat yläkertaan olivat kivat:
Ja se yläkerran ullakkotila vasta huippu mielenkiintoinen oli. Siellä oli kiva tutkia ja rymytä tavaroita tutkien. Tutkimisen lisäksi myös nukuin ullakkotilassa emännän viekussa (aittaa ei lämmitetty tällä kertaa).
Tässä olen iltapesulla. Hyvin meitä nukutti, vaikka olisin aamulla halunnut herätä jo hyvissä ajoin toisin kuin emäntä.

Ulkona olivat jäät vielä järvessä, eikä siis kovin lämmin. Lisäksi minua pelotti ulkona iso ja avara maailma, jossa ei kasvillisuudessa ollut vielä lehtiä eikä heiniä. Kyllä me silti käytiin vähän valjastelemassa:
terassin kaiteella
metsäpolulla ja
rannassa, jossa menin piiloon kiven koloon. Melkein häntä kastui!

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Kissakahvila ja Face

Muistakaa ilmoittautua kissakahvilaretkeen Tampereen Purnauskikseen lauantaina 9.5.2015!
Lisätietoja löytyy täältä. Mukaan saa toki tulla kissabloggaajien lisäksi ahkeria lukijoita. Aloitamme klo 16 maissa ja olemme kahvilassa noin klo 18.30. asti eli jos olet "näytelmissä" niin voit tulla myöhässäkin. Paikkoja on vielä. Ilmoittaudu mukaan: tassulinna(miumau)gmail.com.

Vinkkinä: blogin sivupalkissa on erilaisia linkkejä arvontoihin. Ja mekin taidetaan arpoa jotain
toukokuussa.

Muistutuksena mainitsen myös Tassulinnan Facebook sivut. Jos et vielä olet seuraajana, niin klikkaa tästä.


torstai 23. huhtikuuta 2015

Ananassimaa ja gerbiilit yhdessä

Vappu lähestyy ja on siman aika. Itse olen kokenut sitruunasiman "liian työlääksi" ja sitähän on tarjolla / ostettavana kaikkialla. Nyt olen tehnyt jo useana vuonna Vapuksi ananassimaa ja jaan teille ohjeen, jotta voitte ostaa kaupasta ananaspurkin ja tehdä itse simaa viikonloppuna!
Kauppalistaan sokeria (250g), fariinisokeria (250g), pieni purkki ananaspaloja ja nokare hiivaa.

Kiehauta 4 litraa vettä (minun neljän litran kattilassa tarkoittaa vähän vajaata, jotta voin lisätä siihen ainekset). 
Sekoita joukkoon ja sokerit (250 g sokeria ja 250 g fariinisokeria) ja pieni ananaspurkki.
 Jäähdytä kädenlämpöiseksi ja murenna joukkoon noin 1/4 tl hiivaa.
 Anna käydä tämän jälkeen huoneenlämmössä 12-24 tuntia (ps. kansi päälle, jos ei halua kissankarvoja mausteeksi).

Siivilöi
ja pullota sima.
Laita pulloihin muutama rusina (jos kaapista löytyy) ja sulje pullot.
Anna ananassiman kypsyä 3-4 vuorokautta viileässä ja nauti!

Gerbiileiltä sellaiset terveiset, että yhdistin tytöt yhteen, kun elämä näytti tasaantuvan. Nyt Tea ja Valko nukkuvat yhdessä ja pesevät toisiaan sulassa sovussa. Ja Valko pitää huolta vielä hieman väsyneestä Teasta.
Tässä kuva Tean parantuvasta hännästä:
Toivottavasti yhteiselämä pysyy sopuisana, niin kaikki olisivat onnellisia!

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Laattatarkastus

Kylpyhuoneemme remontti on edennyt seinien laatoitukseen. Pepsi päätti tarkastaa tuleeko työstä mitään. Annetaan Pepsin kertoa:
Vertailutilanteenani on pääsiäisen välitarkastus.
 Tällöin kylpyhuone ei näyttänyt vielä lupaavalle. Lattia oli juuri saatu valettua lattialämmityskaapeleiden päälle.

Mutta tänään oli jo huomattavissa edistystä:
Näitäkö laattoja tuonne seiniin on laitettu? Nämä ovat näköjään valkoisia, mutta ihan kivan näköisiä ruutuja. Ja halvalla saitte poistosta niinkuin boorditkin? Oikein hyvä; jää enemmän rahaa minun tikkuihin.
Mutta eiväthän nämä riitä kaikkiin seiniin! Ai näitä on lisää autotallissa, no se on hyvä se.

Mutta miten nämä rivit. Missä vatupassi? Tai en minä tarvitse, kyllähän minä muutenkin näen.
Kyllä ne suoraan menevät. Välitarkastus on hyväksytty, jatkakaa samaan malliin!

Ps. Turkkini on pölyinen kuvissa, koska tarkastin myös lattiavalun kuivuuden pyörähtämällä muutaman kerran lattialla.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Gerbiili sairastaa

Meillä sairastetaan. Tea on voinut viime päivät huonosti. Pian kaksi vuotta täyttävä gerbiilineiti on a) tullut yhtäkkiä vanhaksi ja raihnaiseksi tai b) on yllättänyt "kevätflunssa".
Vielä viikko sitten Tea oli oma reipas ja iloinen itsensä ja nukkui yhdessä Valkon kanssa:
Tiistaina kiinnitin huomiota, että jotain on vialla, että Tea ei juokse entiseen malliin vaan näytti väsyneeltä.
Keskiviikkona kuuntelin harvoin gerbiileiltämme kuuluvaa piipitystä ja huomasin että Tea oli apaattinen. Näytti että Valko yritti hoitaa Teaa:
Koska ruoka kuitenkin maistui, en huolestunut enempää. Torstaina tilanne näytti jopa paremmalta ja Tea jaksoi kipitellä työhuoneen lattialla omana itsenään ja hakea herkkupaloja minulta:
Mutta perjantaina töistä tullessani huomasin, että Valko oli näykkinyt Teaa hännästä ja selästä (tavallisia vammoja kun gerbiilit tappelevat) ja Tea oli taas apaattinen. Koska olimme lähdössä kahdeksi yöksi pois kotoa, jouduin pikaisesti erottamaan tytöt laittamalla Tean siivoushäkkiin ja jättämällä kummallekin reilusti ruokaa.
Koska tänään kotiin palatessa Tea vaikutti pirteämmältä ja kaikki ruoka oli syöty (toisin kuin Valkon kiposta) päätin aloittaa tyttöjen totuttamisen toisiinsa. Koska arvasin että Valko itsepäisenä ja isompana voisi olla vielä heikolle Tealle liian kova vastus, laitoin kaapissa tallessa olevan verkon terraarioon ja jaoin kodin kahteen osaan.
Ratkaisu oli oikea, sillä Tea on selvästi väsynyt ja häntäkin on vasta paranemassa perjantaisesta puraisusta ja Valko taas on todella aggressiivinen ja ärhentelee koko ajan verkon takana Tealle. Piipitystä kuuluu, mutta en tiedä kummaltako. Nyt tiedossa on puolien vaihtoa pari kertaa päivässä ja tilanteen seuraamista.
Onneksi Max on kovasti auttamassa seurantatehtävässä. Luultavasti lähes jatkuva piipitys ja erilainen asetelma gerbiilienkodissa tekee gerbiilitöllöstä taas kovan hitin.

Ps. Edellisessä postauksessa on tietoa kissakahvila Purnauskiksen retkestä! Ilmoittaudu mukaan!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Treffit kissakahvilassa la 9.5.

Haluatko lähteä katsomaan Tampereen Purnauskis -kissakahvilaan kissoja ja kahvittelemaan lauantaina 9.5. klo 16? Olemme Pirkon kanssa järjestämässä iltapäivähetkeä kissabloggaajille kissojen jututtamisen merkeissä.
Ohjelmassa on kissojen kuvaamista (oheiset kuvat kahvilan kissoista) ja niille höpöttelyä rennossa kissamaisessa ilmapiirissä, jossa kissatätit kokevat olonsa kotoisiksi. Samalla voi hörpätä kahvia/teetä ja syödä jotain hyvää sekä jutella muiden kissatätien kanssa, jos rohkenee (tai sitten vain kuiskia kissoille).

Hinta määräytyy sisäänpääsymaksun ja herkkujen mukaan tarkemmin myöhemmin. Tästä lisää tietoa ilmoittautuneille sähköpostiin.
Lähdetkö mukaan? Paikkoja on varattu alustavasti kymmenelle nopeimmalle, mutta jos kysyntä on suurta, niin vielä voimme saada lisäpaikkoja! Ilmoittaudu sähköpostiosoitteeseeni mahd.pian: tassulinna(miumau)gmail.com
Ps. Samana päivänä on PIROK:n kansainvälinen kissanäyttely Tampereen messu- ja urheilukeskuksella Pirkkalassa ja voit yhdistää sekä näyttelyn, kahvilan ja vaikka shoppailun (kuten Tassulinnan emäntä aikoo tehdä).

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Poro saaliina

Ostimme vuosia sitten lapista tuliaiseksi kotiin pehmoporon. Sen paikka oli kirjahyllyn päällä, kunnes eräänä päivänä Max nappasi sen kaverikseen ja poron koriste-elämä päättyi.
Poroa potkutetaan kunnolla ja purraan. Mutta kyllä se sitten on myös rakas Maxille.
Mutta laittaisitko tämän näköistä poroa enää esille hyllyn päälle? 

 Max: Mutta tämähän on MEIDÄN talo = meidän tavaroita!

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Blogin lukijaliikenne

Olen ihmetellyt niin monta kertaa Bloggerin tilastoista löytyvää Tassulinnan blogisivun katselijoiden listaa, että ajattelin nyt ihmetellä ihan ääneen:



Onko teillä paljon ulkomailta tulevaa liikennettä? Tai osaako joku antaa tälle järjellisen selityksen?

Ps. Eikö minulla olekin tietokoneella kiva teema selaimessa (ylhäällä oleva kissan kuva)?