torstai 30. huhtikuuta 2020

Pepsi 12 vuotta

Pepsi täyttää tänään 30.4.2020 12 vuotta. Onko autonromussa (sukulaisen pihassa) syntyneen söpöläisen syntymästä jo tusina vuosia 😮
Vappuserpentiinit on jo laitettu esille, sillä näillä samoilla koristeilla on helppo juhlia myös meidän senioria. 
Pepsi onkin jo siirtynyt selkeästi seniori-ikään. Enää ei niin juosta kuten nuorena. Tosin silloin tällöin tulee villiyskohtauksia. Unet maistuvat suurimman osan päivästä, mutta siihen on tullut tänä keväänä uusi vivahde; enää ei nukutakaan koko yötä (9-10 tuntia) kerralla (kuten on tehty vuosia) vaan välillä on noustava jaloittelemaan. Missä syy levottomuuteen; sitä emme ole keksineet.
Haukottelenko vai jakelenko käskyjä?
Vaikka Pepsi on kodin kuningatar ja antaa siihen ohjeensa, niin olemme huomanneet että myönnytyksiä tehdään entistä enemmän niin ihmisten kuin Maxin suhteen (ja Max on sen hyödyntänyt).
Elämä on vain kivaa ihan hissukseen elämällä. Tosin retket kesäkodille tai mökille ovat aina mieleen, kunhan sitten taas saa välillä rauhoittua omaan päivärutiiniin, joka onkin kuningatarmaisen tarkka (kaikki asiat tapahtuvat tietyssä järjestyksessä).
Onnea meidän rakas ihanaakin ihanampi viisas ja hurmaava Pepsimme!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Palapeliä

Emäntä:

 Koko talven olen suunnitellut palapelien tekemistä, mutta aina se on jäänyt, kun on ollut niin kaikkea muuta touhua kotonaollessa. Mutta nyt aikaa alkoi löytymään. Niinpä aloitin helpommasta löydöstä (löytö facebookin roskalava-ryhmästä) eli 500 palan kissapalapelistä.
Olohuoneen pöydälle on nostettu levy, joka minulla on palapelien tekemistä varten. Palapeliä tehdessä on samalla kiva kuunnella ja seurata sivusilmällä televisiota tai kännykästä youtube-juttuja.
Max: Tarvitsetko emäntä apua? Tiedän etten saisi hypätä palapelipöydälle, mutta huomaatko että tuo pala tuolla kuuluu ihan selvästi tuohon oranssiin kissaan!
Maxin ystävällisellä avustuksella kaunis ja vanhahtava palapeli kissaemosta ja viidestä pennusta tuli nopeasti kokoon.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Pantteri vai leijona?

Pepsi:

Älä emäntä viitsi!
Ei näin saa kiusata kissoja eikä varsinkaan kuningatar -kissoja!
Ja mitä siinä kamerallasikin hosut. Et sitten varmasti näytä niitä kuvia yhtään mihinkään vaan poistat ne kamerastasi; tämä on kuningattaren määräys!
Onhan asia nyt selvä?!

Ai ei, emäntä et ymmärrä miten kaikki minulle nyt nauraa 😿 - Pepsi

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Etäkylässä: Leia ja Luke

Pepsi ja Max:

Emäntä ei ole päässyt aikoihin mihinkään kissakotiin kylään. Joten se päätti testata uutta konseptia; etäkyläily! Ja mekin pystymme osallistumaan esittämällä kysymykset, joten meille sopii tällainen kyläily erinomaisesti.
P & M: Keitä olette ja mistä tulette??

Olemme Leia ja Luke, 3-vuotiaat kissasisarukset. Olemme kotoisin SamNgaosta, Pohjois-Thaimaalaisesta maalaiskylästä. Ihan pieninä meidät hylättiin kirkon pihalle. Siellä asuimme pari ensimmäistä kuukautta. Kirkon piha oli turvallisesti aidattu, meitä hoidettiin ja ruokittiin joka päivä ja tutustuimme moniin eri ihmisiin, mutta oli ihana lopulta päästä omaan kotiin!
Luke
Pepsi: Thaimaassa, onpa jännää! Kuulin että asutte nyt kuitenkin Suomessa?

Leia: Muutimme Suomeen perheemme kanssa jouluksi. Matkustimme pitkään. Ensin monta tuntia autossa, sitten hirveän kauan lentokoneessa, molemmat omissa laukuissamme. Matkan aikana pääsimme kerran lyhyesti sylittelemään lentokoneen vessassa.
Leia

 Max: Olipa pitkä matka! Miltä lumi näytti/tuntui ensimmäistä kertaa?

L & L: Tässä asiassa olemme vahvasti eri mieltä. Lukea ei mikään hetkauta pätkääkään. Lumi, räntä, vesi, pakkanen - kaikki käy! Leia EI pidä lumesta. Eikä loskasta, vedestä tai pakkasestakaan. Luke tarpoo hangessa tyytyväisenä, mutta Leia suostuu näillä keleillä ulkoiluun vain sylistä käsin. Käpäliä ei kastella!

Pepsi: Olen samaa mieltä, ettei käpälät saa kastua. No millaista ruoka on Thaimaassa?
 
L & L: Thaimaassa myydään lähestulkoon vain kalaa sisältäviä kissanruokia! Monet kissat syövät myös riisiä. Leia on kalalle allerginen, joten rouskuttelimme sitä ainoaa raksumerkkiä, jossa ei kalaa ole. Lisäksi Luke söi märkäruokia ja Leia torilta ostettua kanaa.

 Max: Vain kalaa; onhan se hyvää mutta aina.. Oliko siellä erilaisia tirppoja kuin täällä? Entä muita pikkueläimiä?


Luke: Kivoimpia lintuja ovat kanat! Niitä ei kannata yhtään jahdata, ne käyvät muuten päälle, mutta niiden puuhia on mukava seurailla. Naapureilla oli kanoja, jotka tulivat usein meidänkin pihallemme. Toinen suosikkijuttu meillä molemmille olivat pienet gekkoliskot. Niitä vilisti myös sisällä!

 Pepsi: Gekkoja sisälläkin; wau! Mutta mikä on ollut Suomessa tylsintä ja kivointa?


Luke: Tylsintä on ollut sää. Ja se, ettei ulkona saa olla yhtä paljon. Kivointa on se, että sää on alkanut lämmetä, pörriäisiä on ilmestynyt ja ihan kotimme vierestä löytyy tosi jännä kivikko, jossa seikkailu on hauskaa.

  Max: Onko teillä muuta eläinseuraa kuin toisenne?
 
Leia: Kun saavuimme perheeseemme, meidän kanssamme asui 19-vuotias kissa, Ludvig-setä. Hän oli muuttanut Thaimaahan Suomesta, ja oli etenkin Luken idoli. Ludvig-setä menehtyi jo 2 vuotta sitten. Nyt kanssamme asuu meitä vuotta nuorempi sisko, Vilma-koira. Se on ihan ok, vaikka välillä vähän rasittava.

Pepsi ja Max: Voiko teistä lukea jostain lisää?


L & L: Meillä on oma tili Instagramissa, josta voi seurata meidän elämää Suomessa, ja välillä varmaan vähän muistoja Thaimaastakin. Sivun nimi on Leian lauma.

P & M: Kiitos etäkyläilystä! Toivotamme teille mukavaa tutustumista Suomeen. Kesällä on kivempi kulkea ulkonakin, kun tassut eivät kastu (aina)!

torstai 16. huhtikuuta 2020

Raapimismatto saunassa

Emäntä:

Pepsi sai Triolan väeltä syntymäpäivälahjaksi jo kaksi vuotta sitten Ikean raapimismaton. Tämä raapismismatto kiinnitetään ympäripyöräytettävillä tarranauhoilla kiinni kohteeseen. Matto etsi paikkaansa pitkään.. eikä raportoitavaa ollut. Vaikka sitä kokeiltiin monessa paikassa esim pöydänjalassa, eivät kissat innostuneet sitä käyttämään.
Mutta vihdoin löytyi oikea paikka. Pepsi alkoi talvella yllättäen tekemään kynsillään merkkauksia saunan kaiteeseen, joka erottaa lauteet kiukaasta (meillähän sauna on täynnä tavaraa, sillä emme kukaan välitä saunomisesta). Koska kyseessä on vuokra-asunto, piti äkkiä keksiä jotain suojaa. 
Emäntä kiinnitti raapimismaton tähän. Tarranauhoilla sai juuri sopivasti pyöräytettyä maton tukevasti kiinni. Ja nyt Pepsi sitten kynsii mattoa. Ja kaide säästyy! Ja matto pääsi oikeasti lopulta käyttöön. 
Ja mihin Pepsi tuolta kaiteelta kulkee? No saunan lauteilta löytyy yksi Pepsin päiväunipaikka; lasten kissojen nojatuoli.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kynsikkäät ja muuta

Pepsi ja Max:

Emäntä on innostunut viime viikkoina neulomaan.Se päätti tehdä kynsikkäät, kun löysi mieleistään kevätlankaa.
Me ei olla kauheasti avustettu. Ehkä meistä on tullut liian vanhoja syöksymään langan kimppuun?
Max: Mä voisin öisin kutoa, mutta kun emäntä nostaa työnsä aina jonnekin yläilmoihin.
Tällainen pääsiäisasu emännälle valmistui ulkoiluihin. Kynsikkäät, jotka ovat melkein yhtä pitkät ja lämmittävät kuin sormikkaat, mutta sormenpäät ovat auki, jotta puhelinta on helpompi käyttää. Lahjaksi saatu kevätpipo, joka esiteltiin joku viikko sitten ja tietenkin keltainen huivi.


Kuulimme ikävän uutisen ihanan Frieden siirtymisestä suorittamaan pulututkimustaan kauas meidän luotamme. Haluamme toivottaa voimia  Figolle ja H:lle 💔


Arvoimme kesken pääsiäispuuhien myös  tarrakirjan. Tai Pepsi ei oikein innostunut.. joten emäntä arpoi sitten itse.
 Voittaja lapussa luki: Anna Ka. Onnea voittajalle! Hänelle lähtee sähköpostia.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Pakasteen sulatus

Pepsi:

Tänäkin talvena se tapahtui, nimittäin pakasteen sulatus. Kun sattui yhtenä yönä sen verran olemaan pakkasta, että emäntä nousi ennen kuutta eräänä lauantaiaamuna hoitamaan työn.
Tuolta ne kummat äänet kuuluvat, kun jäät tippuu.
Hmm.. En välttämättä halua osallistua tähän työhön tällä kertaa. Voin mennä parvekkeelle valvomaan ettei kukaan syö pakasteita sillä välin kun siivoat emäntä.
Uskaltakaapa naakat edes lähestyä! Täältä pesee! - Pepsi

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Huhtikuun 2020 arvonta

Pepsi ja Max:

Ajateltiin, että voisitte tykätä pitkästä aikaa arvonnasta. Meillä on ylimääräisenä tuollainen tarrakirja. Joku voi muistaa että kaksi vuotta sitten arvoimme samanlaisen kirjan, mutta eihän se mitään haittaa että uusiksi arvomme.
Emäntä tykkäsi omasta kappaleestaan kirjaa kovasti. 
Se täytteli sivuja ahkeraan. Kirjaanhan kuuluu tyhjät aukeamat ja sitten tarra-arkit, joilla voi sisustaa näkymän. Nyt kun se selaili omaan kirjaansa, se huomasi että viimeinen aukeama olikin jäänyt tekemättä:
Ei mennyt muuten kauaa näiden kuvien oton jälkeen, kun kissat olivat löytäneet paikkansa kirjasta.
Eli osallistu mukaan arvontaan kommentoimalla tätä postausta 12.4. klo 12 mennessä, niin me arvotaan tämä (täyttämätön) kirja. Jos voittajaa ei löydy parissa päivässä, suoritamme arvonnan uudestaan. Laitetaan mukaan kuoreen myös jotain kivaa kissalle, jos sellainen sieltä päästä löytyy.

- Pepsi ja Max

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Nimipäivä tiipii

Joka vuosi huhtikuun ensimmäisenä päivänä Tassulinnassa onnitellaan Pepsiä. Kalenterissa lukee nimipäiväsankarina Peppi, mutta se sopii oikein hyvin myös Pepsin nimipäiväksi. Normaalisti silloin ei lahjoja anneta, mutta koska ihmiset eivät kotona olleessaan jaksaneet odottaa enää kuukautta Pepsin syntymäpäivään, päätettiin antaa syntymäpäiväksi suunniteltu lahja nyt. 
Bilteman uudesta kevätkuvastosta isäntä bongasi: tiipii kissalle/koiralle. Se näytti kuvastossa juuri sellaiselta, josta kissat nauttisivat vaihteluna teltta- ja kuutioleikkeihin. Joten pitihän se sitten ajella lähimpään Biltemaan ostamaan intiaaniteltta.
Teltta on tukeva ja paksua kangasta. Tyyny on ihanan paksu. Tilaa teltassa on vaikka useammallekin kissalle (meillä ei pesää jaeta) tai kookkaammalle kissalle/koiralle. Teltan ovet voi pitää auki nauhoilla tai antaa sulkeutua kankaan painosta.
Ja kyllä, tämä oli ostos joka todella näyttää onnistuneen.
Jopa siinä määrin, että on meinannut tulla epäsopua kumman vuoro on intiaanitelttailla.
Enimmäkseen tiipiin käyttötunteja on tähän mennessä ehtinyt käyttää Max. Pepsi kun rakastaa kuitenkin nukkua enemmän ylhäällä kuin alhaalla.