lauantai 30. huhtikuuta 2022

Kuningatar 14

 Pepsi:

 

Tänään on suuri juhlapäivä. Siitä on nyt 14 vuotta, kun synnyin maalaistalon pihaan hylätyyn autoon.  Onneksi minusta ei tullut hylättyä, vaan pääsin kasvamaan sisälle.

 

Kyllä siitä onkin kauan. Mutta ehkä siksi nautin edelleen erityisesti keväisestä ulkoilusta. 

Ai mitäkö tässä kuvassa tapahtui? No Max tapansa mukaan uhosi minulle, joten piti näyttää että kuka se kevään (ja aina muutenkin) kuningatar oikein on!

Syntymäpäivä lahjaksi haluan oikein paljon rapsuja. Paras paikka niiden ottamiseen on tietenkin ihmisen sylissä.

Sieltä korvan alapuolelta rapsuttakaa erityisesti. Normaalipäivänä haluan vähintään aamu-, päivä- ja iltarapsut. 

Nyt pois se kännykkä. Rapsuttaa sinun piti!

- päivän kuningatar Pepsi

torstai 28. huhtikuuta 2022

Alfie -kirjat jatkuu, osa 2

Tassulinnan kirjapiiri esittelee:

 Viime syksynä esittelimme ensimmäisen suomennetun Alfie kirjan, Kissa kynnyksellä. Nyt on ilmestynyt Otavalta toinen osa Alfie -kirjoja, nimeltään Alfie - samettitassuinen ystävä. Pääsimme Maxin kanssa lukemaan kirjan Tassulinnan kirjapiirissä.

Alfie seikkailee Lontoossa, kotikadullaan Edgar Roadilla, jossa hänellä on monta kissaystävää ja erityisesti monta ihmisystävää. Nyt naapuriin muuttaa uusi salaperäinen perhe, josta löytyy sekä salaperäisiä ihmisiä että kissa! Kissa, joka saa Alfien sydämen sykkimään. Mutta perheellä on kiperä salaisuus ja he ovat sulkeutuneet oman kotinsa sisälle. Mutta Alfie haluaa selvittää ja saada uusia ystäviä sekä ihmisistä että valkoisesta kissasta!
Lisäksi uusi perhe ei ole ainut ongelma, joka Alfiella on selvitettävänä. Ongelmien selvitys vaatii sekä muiden kissojen apua, ihmisten johdatusta että seikkailua oman tutun kadun ulkopuolella. Mutta koska Alfie on viisas kissa, ei mikään ongelma ole liian mahdoton.

No mitä mieltä Max olet kirjasta?

Max: Tyhmä kysymys. Se on loistava! Alfie voisi olla idolini, paitsi nautin ehkä liikaa takkatulen lämmöstä enkä olisi valmis uhrautumaan kiipeämällä vaikka korkealle puuhun. Mutta unissani haluaisin olla Alfie ja saada aamupalaksi savulohta! Eli suosittelen!

lauantai 23. huhtikuuta 2022

Räsyriippumatto

 Max:

Yksi päivä emäntä tuli kotiin laatikon kanssa. Se oli joku heräteostos (en tiiä mitä se tarkoittaa, mutta usein silleen sanotut ovat menneet emännällä pieleen). 

Kun emäntä alkoi kokoamaan, menin tietenkin kilttinä poikana tarjoamaan apuani.
Kun laatikon sisältö oli valmis, paljastui sieltä riippumatto minulle! Mutta mutta.. se on liian pieni tai sitten minä olen liian iso 😿
Emäntä pohti mitä tehdä. Ommellako uusi riippumatto vai löytäisikö koko juttu uuden omistajan. Mutta sitten löytyi ratkaisu. Meidän pieni räsymatto, joka on ollut käytössämme mm ulkohäkin mattona, viritettiin telineen kulmiin alkuperäisen tilalle ja nyt mulla on oikea räsyriippumatto! Ja tykkään tästä kovasti!

- Max

maanantai 18. huhtikuuta 2022

Pääsiäinen ja kevät

 Pepsi ja Max:

Se kevät tuli meille tosissaan pääsiäisenä. Tirppojen ääntä mahdottomasti, sulaa maata, aurinkokylpyjä; aivan mahtavaa! Tässä meidän pääsiäiskuvia.

Emäntä teki ulko-oveen kranssin. 
Narsisseja riitti myös sisälle ja ulko-ovelle ruukkuun.
Emäntä kävi Jokilaakson matkailupuutarhassa, jossa oli hauskoja pääsiäisjuttuja.
Emäntä sanoi, että jos olisi tirppa niin muuttaisi juuri tuohon pönttöön. Olisi aina ruokaa 😉
Lauantaina pihassa kävi virpojia.
Max: Ja mä sain ihan oman oksan! Vähänkö ihana oksa!
Lauantai-iltana oli pääsiäisvalakia meidän takapihan pellolla. Me kissat katseltiin vain häkistä, kun emäntä kävi juttelemassa naapureiden kanssa.
Vielä käy ruokintapaikalla tirppoja. Max seuraa styroksilaatikosta fasaania.
Ja meidän takapiha on lähes sula! Katsokaa vaikka. Nyt vaaditaan emäntää valjastelemaan monta kertaa päivässä!

Kyllä pääsiäinen olikin mukava! - Pepsi ja Max

torstai 14. huhtikuuta 2022

Pääsiäisheinää ja -tipuja

 Max:

Mitä sinun pääsiäinen sisältää? Minun pääsiäinen sisältää ainakin heinää ja tipuja. 

Kaura on hyvää! Vaikka sitten tuleekin usein huono-olo ja emäntä ei tykkää.

Mutta nämä tiput vasta ovatkin kivoja!

 Höh, miksi emäntä veit minulta kaikki tiput pois? No ehdinpä edes yhden tipun saalistaa.

Iloista pääsiäistä!

- Max & co

sunnuntai 10. huhtikuuta 2022

Muka kevät

 Max:

Pepsi väitti että nyt on ulkona kevät. No minäpä lähdin innostuneena katsomaan.

No ei ole, täällä on näin hurjasti lunta että masukarvat kastuu!

Yhtä rämpimistä.. Menen valittamaan Pepsille.

Pepsi: Typerys. Eikö se tajua että kevät ei ole jokakohdassa samaan aikaan. Ulkoiluun pitää valita ne keväiset kohdat!
Hyvinhän täällä talon itäreunalla jo kulkee kuivin tassuin!
Max: Minäkö typerys, en ole! Enhän? Miksi minun pitäisi kulkea itäpuolella, kun haluan etelärajalle!

torstai 7. huhtikuuta 2022

Talviunilla

 Max:

 Kun ei tuo kevät sitten tullutkaan, niin päätin jatkaa talviunia.



Voisiko joku herättää, sitten kun taas näyttää lupaavalta?

- Max

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Kevättalvinen viikko

 Pepsi ja Max:

Ollut ihan tavallinen kevättalvinen viikko. Mutta meitä on harmittanut, että tällä viikolla on enemmän lunta kuin viime viikolla. Eikös sen pitäisi niinkuin mennä toiseen suuntaan?

Mutta huolimatta lumesta, on häkissä ollut jo hyvä ottaa aurinkokylpyjä tirppojen tarkkailun välissä. Ei jaksa enää aina vahtia miten ne hyppii tuossa lumisessa maassa (tarkka löytää kuvasta linnun Maxin yläpuolelta).
Pepsi vietti perjantaina nimppareitaan ja sai pyytämänsä kinkkuleikkeen. Onnea muuten myös meidän kaverille Pepille!
Emäntä on ulkoillut ja ihaillut kauniita lähimaisemia.
Tomaatin taimet ovat vielä pieniä. Ollaan luvattu että annetaan olla niiden rauhassa, sillä ei noista kuitenkaan mitään tule kuten ei ole tullut edellisinäkään vuosina. Mutta eipä voi meitä syyttää!
Sitten meillä oli 1.000 postauksen arvonta. Voittajalapusta nousi nimeksi Tytti ja Herra Pesonen. Lähetämme tämän ACat&licat:n huipun matabikynän ja ihmiselle jotain pientä kivaa. Onnea ja masu kohti kevättä!