tiistai 30. huhtikuuta 2019

Päivä Pepsinä

Jos olisit Pepsi, voisi päiväsi mennä syntymäpäivänäsi näin:
Aamu. Aika herätä ja nousta. Onhan tässä jo pitkän yön aikana tullut nälkä.
Aamupalan jälkeen aamutoimet (ei tarvitse kuvata niin tarkkaan, sanoi kuvattava).
Ihmisten aamutohinoiden seuraamista kirjakaapin päältä.
Aamupäiväunet Maxin kanssa sängyssä.
Aktivointihetki emännän kanssa. Tällä kertaa peliä pelaten. Samalla tulee syötyä välipalaksi saksalaisen kaupan tikkuja.
Päiväunet korissa ikkunan luona.
Iltapäivällä ulkoiluhetki talon pihaan. Jos ei huvita juosta rappuja, voi aina pyytää päästä emännän syliin.
Ulkoillessa tulee nälkä. Syntymäpäivän kunniaksi saan kanaa. Se maistuu!
Ruoan jälkeen television tuijotusta sohvalta itsekseen tai emännän sylistä. En nuku. Olen joka päivä hereillä klo 18- ihmisten nukkumaanmenoon.
Pikku riehut Maxin kanssa kuuluvat iltaohjelmaan.
Auringon laskiessa on hyvä mennä seuraamaan moottoriajoneuvojen iltarinkiä parvekkeelle.
Sitten onkin jo aika mennä nukkumaan omaan pesään.

Tassulinnan kuningatar, Pepsi, 11-vuotta

lauantai 27. huhtikuuta 2019

Pepsi ulkokylässä

Pepsi: Eräänä päivänä emäntä ja isäntä puhuivat että lähtevät käväisemään isännän vanhempien luona. Emäntä vinkkasi jotain isännälle, mutta en tajunnut mitään ennenkuin huomasin olevani mukana.
Matkustin autossa repussa, kun oli niin lyhyt ajomatka että ihmiset eivät sen takia alkaneet kaivamaan kuljetusboksia esiin. Mikäs siinä, tykkään repusta, vaikkei siellä ole kauheasti ylimääräistä tilaa.
Tunnistin paikan lähes heti, vaikka olen viimeksi viime kesänä tässä pihassa tassutellut. Piti lähteä heti kiertämään taloa ja tutkimaan mitä talven aikana on tapahtunut.
Tässä puussa on yhtä ihanat tuoksut kuin ennenkin!
Isäntäni on värkännyt talven aikana tuollaisen tuuliviirin vanhempiensa pihaan. Siinä ukko ja akka tekevät työtä.

Ilmalämpöpumpun päältä oli hyvä tarkkailla ympäristöä.
Mutta omenapuusta näki kauemmas!
Tässä olen kyllä jo sitä mieltä, että neljästi kierretty talo riittää. Niinpä lähdimme kotiin ja olimme siellä juuri sopivasti iltaruoan aikaan; kyllä se maistuikin ulkoilun jälkeen hyvälle!

- Pepsi

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Poezenboot - Amsterdamin kissalaiva

Aivan Amsterdamin keskustassa, Singel -kanavan varressa, on kissojen löytökoti Poezenboot -kissalaiva (nettisivuilta löytyy paljon tietoa englanniksi). Laivan ovet ovat auki turisteille pari tuntia päivässä (ma, ti, to, pe ja la klo 13-15). Pääsymaksua ei ole, mutta kodittomille asuntolaivan kissoille saa toki lahjoittaa ja sen tekeekin mielellään käytyään sisällä laivassa!
Kuten muihinkin Amsteramin kohteisiin, niin kissalaivaankin pitää jonottaa. Tänne jonottaa kissoja rakastavat ihmiset.
Matkakaverini ottama kuva toiselta puolen kanavaa.
Sisälle laivaan otetaan kymmenkunta ihmistä kerrallaan. Ensimmäiseksi laivaan astuessa on pieni myymälä ja henkilökunnan työskentelytila.
Seuraavan oven takana oltiinkin jo heti vastassa!
Laiva on selvästi kissojen valtakuntaa!
Kissoilla on mahdollisuus mennä seuraamaan kanavan liikennettä koko laivan pituiselle verkotetulle terassille.
Tämä kuva on kanavan toiselta puolelta, kiitos Marja :)
Kissat ovat hyvin uteliaita ja niitä saa silittää, jos ne itse tahtovat.
Löydätkö kaikki viisi kissaa tästä kissojen kulmaunelmasta?
Kissalaivan kautta voi myös adoptoida itselleen löytökissan. En tiedä oliko muutama kissa häkeissään adoptoitavia vai juuri löydettyjä kissoja.
Kissojen kerrossänky.
Catboat Poezenboot on ehdottomasti jokaisen kissoja rakastavan ihmisen kohde. Minusta laiva on Amsterdamin kivoin käyntipaikka!
Vielä yksi kuva Keukenhofin kukkaloistoa

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Maxin pääsiäistä

Max:

Mulla on ollut kiva pääsiäinen tähän asti. Emäntä on ollut kotona, mitä nyt välillä käynyt vähän ulkoilemassa. Yhdeltä kävelyltä se toi mulle tuliaisia lauantaina. Kerron niistä pian, mutta näytän ensin mitä pääsiäiskoristeille pitää tehdä:
Puput ja tiput pitää höyhentää hyvin!
Yhdeltä ulkoilulta emäntä toi itselleen tuollaisia tulppaanikukkia. Mutta lauantain kävelyltä se toi trullien virpomisoksia. Täällä päin lapset virpoo lankalauantaina! Se oli mulle uutta. Kateellisena jo olin katsellut netistä, kun toiset olivat saaneet pääsiäisoksia palmusunnuntaina, mutta minä en. 
mielenkiintoista
hmm...
oikein mielenkiintoista
jos ihan vähän maistan
erittäin mielenkiintoista
vastustamatonta!
Kyllä nämä oksat kuuluvat kissalle, ei maljakkoon!
Paras pääsiäislelu!
Iloista pääsiäisenjatkoa!

- Max

Ps. Amsterdamin jälkimmäinen kissakohde -postaus julkaistaan ensi viikolla.