lauantai 29. elokuuta 2020

Vastaukset: kumpi kissoista

 Pepsi + Max:

No kylläpä me kyseltiinkin vaikeita viime postauksessa. Ajateltiin nyt avata oikeat vastaukset teille tietoon.


1. Pepsi nauttii pitkistä unista samassa kohdassa nukkuen. Max taas nukkuu lyhyitä pätkiä ja vaihtaa aina välillä paikkaa.

 2. Max tykkää syödä ruohoa, joka on kasvatettu kotioloissa. Pepsistä parasta on aito ruoho ulkona.

3. Maxista maailmassa ei ole parempaa ruokaa kuin raksut. Herkut ovat sitten oma juttunsa. Raksupyramidi löytyy Maxin takia ja sen ansiota onkin että Max ei hotki kipollista raksuja kerralla.

4. Nippuside on Maxin lempparilelu kuten olemme aiemmin kertoneet.

5. Pepsi taas toisinaan innostuu juoksemaan kauppakuitin perässä, joka on mytätty paperitöllöksi.

6. Maxin tapoihin kuuluu tarkistaa leivänmureneet lautasilta ja nuolla lautaset puhtaaksi.

7. Kynnet tuntuvat kasvavan Pepsillä nopeammin ja vahvempina. Maxin kynnet taas pysyvät itsestään lyhyempinä ja ovat heikommat.

 

No nyt te tiedätte taas meistä monta kohtaa lisää! Onko teillä tällaisia tapoja tai ominaisuuksia?

 - Pepsi ja Max

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Kumpi kissoista?

Pepsi ja Max: 

Osaatko ratkaista koskevat kysymykset? Pitkään meitä seuranneille kysely voi olla osittain liiankin helppo, mutta ehkä opit jotain uutta meistä. Vastaa kommentteihin Pepsi tai Max (voit myös lyhentää P tai M). Jutun kuvat eivät anna vihjeitä (ovat aiemmin juttujen yhteydessä käyttämättä jääneitä kuvia). Odottelemme muutaman päivän ennenkuin kommentoimme vastaukset.


1. Kumpi meistä nukkuu pitempiä unia yhtäjaksoisesti?

2. Kumpi meistä syö enemmän sisällä/parvekkeella kasvatettua kissanruohoa?

3. Kumpi meistä oikein rakastaa raksuja?

4. Kumpi meistä tykkää leikkiä enemmän nippusiteellä?

5. Entä kumpi meistä tykkää leikkiä enemmän paperitöllöillä?

6. Kumpi meistä tykkää syödä ihmisten lautasilta leivänmureneet?

7. Kummalla meistä kasvaa pidemmät kynnet (ennenkuin emäntä ehtii niitä leikkaamaan)?

 Siinä teille purtavaa 😸 - Pepsi ja Max

torstai 20. elokuuta 2020

Parvekekasvusto

 Max:

Olen tunnollisesti hoitanut kesän parvekekasvustoa, mutta niinkuin aina, emäntä onnistuu pilaamaan osan omalla puuhastelullaan.. Tuolla oli kerrottu toukokuinen tilanne. Sen parvekesalaateista tuli kitkeriä, kurkku kuoli.. Mutta kyllä se jossain onnistuikin.

Mun riippumatto on pysynyt paikallaan, mikä on erinomainen asia auringosta nauttimiseen, varsinkin kun ulkona ei ole enää usein niin kuuma, että sen takia kiellettäisiin parveke-elämäni. Mutta tuo kukka tuossa nurkassa on surkea. Siitä ei tullut ihan sitä mitä emäntä ajatteli 😹

Muurinkellokaan ei ole kauhean pirteän näköinen olemukseltaan, mutta siinä on tosi nätit kukat. 


Mustasilmäsusanna taas on tehnyt paljon kasvustostoa  ja on se kukkinutkin jo kesäkuusta alkaen.

Emännän neljästä (vai oliko niitä viisi) tomaatin taimesta kolme lähti kasvamaan. Kahdessa kasvista on muutama tomaatti tulossa, mutta yhdestä on sitten tulossa yli 20 tomaattia. Eli onnistu se emäntä ainakin yhden kohdalla niin että saa jotain suuhunsa; nuo kolme ovat jo sen värisiä.

Mutta edelleen minusta paras on mun oma heinä. Siinä on ollut monta kasvustoa kesän aikana. Kaikkien harvennuksesta olen pitänyt tarkan huolen! Näin sitä pitää kasvinsa hoitaa - Max

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Puu kaatuu

 Pepsi:
Otsikko on oikeastaan huijausta, sillä puita oli jo kaatunut, kun pääsin paikalle. Kyseessä oli siis elokuinen mökkipiipahdus emännän matkakaverina, joka ajoittui jo ennen Maxin synttäreitä, mutta kun nuo Maxin postaukset tuli väliin.
 Kaikki alkoi tunnetusti automatkalla kohta itää. Ja jatkui venematkalla saareen.
Sekä sitten saaren ylityksellä mökkiautolla, jossa saan matkustaa ilman koppaa. Mutta perillä ihmetykseni nousi välittömästi.
Siis mitä ihmettä. Kuka täällä on kaatanut puita, kun maisema on näin avara?
 Ai täällä on käynyt joku puukone. Ja jättänyt keskelle polkua oksakasan. Höh sanon minä!
Onneksi maisemat ovat pysyneet kohdillaan, vaikka puita onkin kaadettu.
Poislähtiessä mökkeilyn jälkeen minulta pääsi mökkiautossa itku.

Luulin että sitten ajetaan vain suoraan kotiin, mutta emännällä oli vielä setänsä muistotilaisuus ennen ajomatkaa. Mutta se hyvä puoli siinä oli että sain viettää ajan vapaana autossa. Meinasin lähteä ajelemaan ilman emäntää, mutta en saanut käsijarrua pois päältä, joten piti sitten odottaa emäntä mukaan 😸
Se oli sellainen reissu; lyhyt mutta virkistävä - Pepsi

keskiviikko 12. elokuuta 2020

Maxin 10-juhlista vielä

 Max:


Koska en juhli joka viikko tai kuukausi kymmentä vuottani, niin sallitte vielä muutamia juhlakuvia.
Yhdellä lauantaisella vieraalla oli näin kiva kori! Olisin voinut muuttaa siihen 😸 
Vieraille tarjottiin kakkua. Mutta mä sitä saanut, vaikka siinä oli Leipurin putiikissa tulostettu syötävä kakkukuva minusta päällä. Samasta kaupasta emäntä oli ostanut koristeita sekä kertakäyttölautasia että -mukeja kissateemalla juhliini, kun emännällä ei ole oikeita astioita kissateemalla vielä tarpeeksi kaikille.
Sain mä muutaman lahjankin, vaikken niitä odottanut. 
Mutta korteista paras oli tämä Olgan kortti 😻 Että kissa voikin olla onnellinen tällaisesta postista 😽
Ai miltä musta tuntuu nyt täyden kympin kissana? Ihan rauhoittavalta ja rentouttavalta. Ihanaa, kun mua rakastaa niin moni - purrrr!

maanantai 10. elokuuta 2020

Max 10v

Max:

Tänään on suuri juhlapäivä - täytän  tänään 10.8. täydet kymmenen (10) vuotta! 
Ja olen nyt niin onnellinen kuin täysiä kymppejä viettävä kissa voi olla!
Viikonloppuna minulla oli kylässä kissatätejä ja kaiken lisäksi tietokoneen ruudun kautta oli monta kissatätiä ja kissakaveria etänä lisää! Kiitos kaikille kyläilijöille!
Itse juhlapäivää aion viettää rennosti makoilemalla, vaatimalla herkkuja sekä leikkimällä (en ole liian vanha vielä leikkimään!). Sekä haluamalla paljon rapsutuksia ja pusuja.
Joten jatkankin nyt tästä virallisen juhlapäivän viettoa herkuttelemalla. Kiitos hurjasti kaverit kun juhlitte mun kanssa (eli vaatikaa ihmisiltänne extra-herkkuja Maxin juhlan kunniaksi) - purrrr!

- Max

PS. Ajattelin että haluaisitko sinäkin lähettää mulle lahjan etärapsutuksien lisäksi? Olen sopinut että sen voi toimittaa Alajärven Tassutiimille, kissakavereiden avustamiseksi.  Tilinumero on  FI67 4108 0011 4665 16. Toivoisin että lahjoitus olisi vaikka 10€, kun se on minun ikäni. Ja viestiksi lahjoitukseen voit laittaa  "Max 10". (Alajärven tassutiimillä on voimassa oleva rahankeräyslupa RA/2020/125 - 12.2.2020-31.12.2020.)

torstai 6. elokuuta 2020

Ruokapöydällä

Kissat valloittavat toisinaan keittiön pöydän, mutta aivan eri syistä. Toisinaan syyt sattuvat samaan aikaan.
Maxilla syynä on emännän avustaminen etätöissä ja muissa puuhissa. Tässäkin hän tarkistaa mitä työkalenterissa on sovittuna ettei mikään mene ohi.
Pepsillä taas on toiset suunnitelmat. Hän on huomannut että emäntä lämmittää lounastaan ja on tullut muistuttamaan että lounaan jälkeen pitää ottaa levot hänen kanssaan.
Pepsi: Minua nukuttaa jo kovasti ja sinunkin emäntä tekisi hyvää oikaista hetkeksi ennen seuraavaa työprojektia!

Ja näinhän me tehtiin, kun Max oli varmistanut kalenterista ettei mitään kiireistä ole lounaan jälkeen.

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Astioita läpi

Max:

Emäntä, miksi sinulla on kaikennäköisiä kissa-astioita ja -asioita pöydällä?
Onko meille tulossa joku kylään vai muutenko siivoat kaappeja?
Ai kissatätejä!! No sepä kiva, odotan tosi innolla! Ai muutama yö pitää vielä odotella. Mutta onkohan niillä joku syy tulla emäntä? Ai se on yllätys; onpa jännää!