keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Pepsin lääkekokeilu

Pepsi sai kunnan eläintädiltämme testiin kipulääkkeen (selkäkipuihin), jonka laittoa emäntä etukäteen kauhuissaan puntaroi. Pepsihän ei suostu ottamaan mitään tabletteja, ei kalaöljyä tai muita ravinteita suuhunsa!!
 EI 😾 Ja jos jotain menee ylhäisyyden suuhun tunkemaan, on varmasti tiedossa lähestymiskielto kyseiselle itsensä fyysisestikin mahdollisesti vahingoittaneelle ihmispalvelijalle.
Miten sellaisen, vaikka nestemäisen lääkkeen, siis muka saa Pepsin suuhun?
Ja vielä joka päivä?
Mutta yrittänyttä ei laiteta. Mukana on helppo ruisku, jolla saa vedettyä painokilojen verran lääkettä purkista ja joka vain truutataan kissan suuhun.
Mutta Pepsipä yllätti sekä isännän että emännän. Tilanteesta yritetään karata, mutta kun ruiske saadaan hampaiden väliin, niin sitten ei ole enää mitään ongelmaa. Lääke niellään, karkuun ei pyritä, naamalle ei tule irvistyksiä, ihmisiä ei vahingoiteta, silittää tai palkita saa heti perään. Eikä mistään mökötyksestä ole tietoakaan 🙀 Herää kysymys, että miten hyvää lääke mahtaa ollakaan 😲
Kuuria jatkettiin reilu viikko. Tuloksista ei olla nyt ihan kartalla. Pepsihän ei kipujaan juuri näytä. Nyt on hyvä tarkkailla tuntuuko kivut pahenevan ilman lääkettä. Ja uusia testi jonkinajan kuluttua.

Viime postauksessa Pepsin kivuista useampi ehdotti röntgeniä; se on työnalla loppukesälle, sillä näyttää että meille tulee muutto lähemmäksi röntgenasemia (kerrotaan lisää lähitulevaisuudessa).
Pepsi: Miksi tuon piti taas tulla tuohon viereen sotkemaan minun juttuja!!

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Sirin palkinto ja Pepsi Avenue

Siri-koira Nauran auringolle -blogista päätti ilahduttaa emäntää ja arpoi emännälle Tallinnan tuliaisena skotlantilaista Natura Siberica -luonnonkosmetiikkaa.
Kosmetiikka tuli kauniissa paperipussissa, jossa oli Maxista hyvät terkut ilmeisesti Siriltä.
Pepsi avusti voiton lähikuvauksissa. Natura Siberican huulivoide, käsivoide ja jalkavoide. Huulivoide ja käsivoide on jo testattu ja tuntuvat hyviltä!
Maxista paperipussi on niiiin kiva. Tarkkaa kuvaa ei pystynyt saamaan 😁

Toisena juttuna esittelen meidän Pepsi Avenuen -peltikyltin.
Se sijaitsee missäpä muualla kuin kissojen "huoltohuoneen" oven suussa. Sen takaa löytyy vessat, raksut ja muut tarvikkeet. Max on saanut kuitenkin Pepsiltä luvan käyttää samoja tiloja 😉
Loppuun kuva aidan luona taiteilevasta Pepsistä.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannustyttö ja lemmikkiblogi

Matkasin Pepsin kanssa torstaina käymään mökillä. Mutta koska pohjois-tuuli oli kylmä, emme sitten viihtyneetkään siellä yhtä yötä pitempään.
Tyynemmällä hetkellä Pepsi uskalsi rantaan. Vaahtopäisillä aalloilla ei ollut rantaan halua.
 Matkalla mökille luimme (ei ajaessa vaan lyhyellä pysähdyksellä) että olimme sijoittuneet Cisionin lemmikkiblogien TOP10 -listalla neljänneksi kuten viime vuonna.
Se oli niin iloinen uutinen, että Pepsi päätti juhlia saalistamalla mökillä myyriä. Saldoksi tulikin kolme harvennettua jyrsijää ja ylionnellinen juhannustyttö.
Pepsi: Tässä kuuntelen myyrien liikkeitä.
Muutoin kiersimme mökillä pihaa rannasta ylös mäelle. Liikkeellä ollessa ei ollut niin kylmä kuin paikallaan (saalistusta valvoessa).
Sisällä tuvassa oli sentään lämmin, kun se saatiin lämmitettyä. Siinäkin vain turhautti tuuli, joka sai mökin jäähtymään turhan nopeasti. Niinpä päätimme perjantaiaamuna palata kotiin. 
Soutumatka saaresta autolle, puolisen kilometriä kovassa tuulessa, oli emännästä hyvää kuntoilua. Pepsille tuli keskellä salmea merisairaus (ruohon syöminen kostautui) ja oksut tuli koppaan. Rantaan päästyämme Pepsi sai valjastella rannassa sillä aikaa kun koppa kävi "sukeltamassa" järvessä. Sitten neiti takaisin koppaan ja ajomatka kotiin saattoi alkaa ilman pehmusteita (niin märkää ei koppaan viitsinyt laittaa). 1,5 tuntia ja Max otti meidät erittäin iloisena vastaan kotiin juhannuksen viettoon 😊

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Maxin spinner ja arvonnan voittaja

Emäntä toi Farmari-näyttelystä Maxille tuliaisiksi tämän hetken hittituotteen eli Spinnerin.
Max: Mikä tämä on?
Näyttää mielenkiintoiselta!
Jos vähän täppään! Jännää!
 Maistuu puulle 😲
Arvostelisin että tämä on ihan kiva kissanlelu. Ainakin poikakissoille (Pepsiä ei kiinnostanut tippaakaan).
 Laitatko emäntä pyörimään taas uusiksi?

Katukatti Bobin DVD:n voitti, virallisen valvojan Maxin valvonnassa:
Kissakolmio! Onnea voittajalle!

Joko teillä on testattu spinneriä?

torstai 15. kesäkuuta 2017

Farmari 2017 messuilla

Emäntä oli tänään torstaina muutamaa minuuttia vaille kymmenen odottamassa Farmari 2017 -messujen porttien aukeamista Seinäjoella:
Ilma oli mitä kaunein ja aurinkoisin. Kiva oli kierrellä isoa aluetta kaikessa rauhassa, paahtavimpia seisomisia vältellen.
Juha Mieto haastateltavana
Sillankaide oli aikas kiva 😊
Areenan sisähallissa oli käsityöaluetta ja montaa muuta. Sieltä emäntä kävi hakemassa Verottajan ilmaisen ämpärinkin, kun ystävät olivat niin yllyttäneet 😜
Nälkä ei päässyt yllättämään, kun maistiaisia oli siellä ja täällä (kuten yllä ja alla). Oma vesipullo oli kuumuudessa kuitenkin hyvä olla mukana.
Ja olihan siellä niitä eläimiäkin. Monenlaista rotua karjaa.
Hevosia ja näytöksiä.
Lampaita ja mm niiden paimennusnäytös. Komeasti koira sai ohjailtua laumaa.
Messuilla aika kulki lentäen ja nähtävää riitti! Hieno tapahtuma, vaikkei yhtään mitään kissoihin liittyvää eläinpuolelta löytynytkään 😊

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kesä on tullut ja BOB-elokuvan ARVONTA

Max:

Kesä on tullut ja olen nauttinut ulkona (aina kun olen saanut emännän huudettua pihalle).
Kukkia on vaikka jo mitä ja lisää on tulossa. Ihanaa minusta!
Max: Tahtoo puuhun tirpoille, tahtooooo!!!!

Emäntä jatkaa: 

Kesään kuuluu myös sadehetket ja tässä teille yksi hyvä idea niihin hetkiin:
Kesän alussa ilmestyi Katukatti Bobista DVD, jossa on suomen tekstitys.
Katukatti Bobin suomennetuista kirjoista olemme aiemmin kertoneet näissä linkeissä: Katukatti Bob ja Bobin maailma ja Bobin joulu. Kaikki kirjat ovat olleet emännässä elämyksiä lukea entisestä huumeriippuvaisesta Jamesista ja Bob-kissasta, ja heidän erikoisesta elämästään. Niinpä kun DVD ilmestyi, halusi emäntä heti nähdä sen.
Elokuva on reilu puolitoista tuntinen filmi Jamesin ja Bobin tositarinaan perustuen. 
Tässä ajassa ei elokuvanäyttämöllä ehdi kaikkea läpi käydä, mitä kirjoissa on ollut, mutta oli ihana nähdä komea Bob-livenä ruudulta ja seurata Lontoon elämää. Tuntui mielettömältä, miten aito Bob osasi suoriutua kaikista elokuvan käänteistä ilman "stuntteja"😮
Max: Pusken hajuni arvonnan voittajalle kaupan päälle!
Olemme saaneet blogiin Sonylta arvottavaksi yhden "A street cat named BOB" -dvd:n. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen 19.6. klo 16 mennessä. Jos et lue aktiivisesti blogia, niin jätä kommenttiin sähköpostisi yhteystiedoksesi.
Tätä elokuvaa voin hyvin suositella kaikille kissojen ystäville, joten jos et voita tästä arvonnasta DVD:tä niin suosittelen silti hommaamaan elokuvan!

Ps. Emäntä ei päästänyt Maxia linnunpöntölle.