lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pepsi 8 vuotta

Kahdeksan vuotta sitten, Vappu-päivänä vuonna 2008, isännän setä soitti.
Pepsi 1 kk.
Setä oli löytänyt vanhasta, pihalla lojuvasta Renaultista Kisu-kissansa pentuineen. Setä arveli pentujen olevan noin vuorokauden ikäisiä (näin päätimme Pepsin syntyneen 30.4.) Setä tiedusteli, että haluammeko näistä pennuista sen kissan, josta olimme haaveilleet. Kyllä!
Kun Pepsi oli tasan kuukauden vanha, pääsin ensimmäisen kerran katsomaan Pepsiä. Miten pieni ja arka se olikaan. Niin kaunis ja ne silmät!!
Emo Kisu oli sitä vastoin rohkeampi ja tottunut ulkokissa, joka kävi ulkona saalistamassa välillä ja palasi hoivaamaan pentuaan. Vaikka Kisu-emo kävi ulkona tarpeillaan, alkoi emo opettaa tuliaisina tuomaamme vessan käyttöä Pepsille. Niinpä saimmekin sisäsiistin kissan.

Tässä video Pepsistä 1 kk. Löysin tämän tietokoneen uumenista; en muistanut että tällainen on edes olemassa. Kissankujeita Sonja auttoi muokkaamaan videon teidän nähtäville:

Tässä Pepsi on 12 viikon ikäisenä meillä kotona. Ensimmäiset päivät meni sohvan alla tai nurkkia kierrellessä ja ihmiselle sähistessä, mutta pian Pepsi rohkaistui ja valloitti kotimme. Vuoden vierivät ja pikku prinsessasta..
..kasvoi kotimme kuningatar. Onnea Pepsi 8-vuotta!!

torstai 28. huhtikuuta 2016

Tulitikkutassut

Monessa blogissa on vertailtu kissojen tassuja tulitikkulaatikkoon. Mekin kokeiltiin.
Pepsi -kuningatar ei suostunut siihen että tulitikkurasia olisi lähellä tassuja. Tämä oli paras kuva, jonka rasiasta ja Pepsin tassuista sain.
Max sen sijaan oli heti: "Mikä kiva juttu tämä on? Saanko minä poseerata??"
Niinpä Maxin valkoisista tassuista ja tulitikkurasiasta saatiin hyvin vertaileva kuva. Tassut ovat pienemmät kuin rasia!

Onko teillä jo tehty tassuvertailua? Oliko helppoa vai vaikeata?

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Nutrolin testissä II

Pepsillä on ollut Nutrolin "Kissa Seniori" Omega-rasvahappovalmistetta testissä. Ensimmäisessä osassa täällä yritettiin öljy piilottaa ruokaan, mutta Pepsipä päätti paastota eikä maistelua enempää ruokaa syönyt.
 Tämä harmitti kovasti, sillä nivelrikko on uhkailemassa Pepsiä ja tästä olisi taatusti apua (ei edes kissakuva ruoka-alustassa innostanut syömään..).

"Notkeutta ja elinvoimaa: Nutrolin Kissa Seniori® huolehtii, että yli seitsemänvuotias kissasi saa terveydelleen tärkeimmät rasvahapot ja luonnolliset antioksidantit puhtaassa ja säilyvässä muodossa. Oikeat omegat tukevat vanhenevaa elimistöä, pitävät yllä liikkuvuutta sekä tuovat kiiltoa turkkiin. Hyvin miedonmakuinen öljy on helppo sekoittaa kissan ateriaan kerran päivässä.
Kun kissa ikääntyy, sen notkeus ja liikkuvuus vähenevät. Omistaja saattaa pitää tätä vanhenemiseen liittyvänä rauhoittumisena, mutta usein syynä on nivelten liikkuvuuden heikentyminen, jopa nivelrikko ja kipuilu nivelissä. Yli 7-vuotias kissa hyötyy merkittävästi etenkin kalaöljyn omega-3 EPA -rasvahapoista, joiden on useissa tutkimuksissa todettu hillitsevän tulehdusreaktioita. Myös nivelrikossa on tulehduksella roolinsa. Öljyseoksen pohjana ovat lääkelaatuiset kalaöljyt, joilla on saatu aikaan ainutlaatuinen omega-3 EPA ja DHA -rasvahappojen 1:2 suhde." 
Emäntä päätti ottaa järeemmät aseet käyttöön. Apteekista emäntä osti 2 ml ruiskun. Nutrolinia ruiskuun ja suu auki.
Näin öljy saadaan suuhun (välillä menee helpommin ja välillä ei). Toimenpiteen jälkeen Pepsi on vain vihainen pari tuntia. 
Tuijottaa ärtyneesti emäntää eikä anna koskea. Eli voitto, mutta.. Pepsi ei ymmärrä, että tämä on hänen niveltensä parhaaksi, jotta hyppiminen onnistuisi vielä pitkään! Mitenkäs kissan saisi vielä ymmärtämään tämän?

torstai 21. huhtikuuta 2016

Helsingissä tavataan 3.7.2016

Kiinnostaako kissabloggareiden tapaaminen? Onko kalenterissasi vapaata sunnuntaina 3.7.2016 klo 12? Oletko sattumalta juuri silloin Helsingissä Fredrikinkadulla numerossa 55 (lähellä Kampin asemaa)?
Haluatko tuudittaa kissaa sylissäsi, jos se sattuu siihen kömpimään? Tai sitten vain seurata kissoja ja höpistä muiden kissabloggareiden kanssa?
Sunnuntaina 3.7.2016 Helsingin Kissakahvila on varattu kissabloggaajille klo 12.00-13.30. Kahvilan pääsymaksu on 5 e/hlö. Lisäksi jokainen maksaa mahdolliset kahvilaostonsa itse. Paikkoja on varattu 25 kissaihmiselle ja sitova ilmoittautuminen on tehtävä viimeistään 18.6. mennessä sähköpostiin tassulinna(miukumauku) gmail.com (myös Facebookin kautta yksityisviestinä), sillä paikat pitää vahvistaa kahvilalle kaksi viikkoa ennen tapaamista (varatuista paikoista maksetaan 5e/kpl). Sitä ennen saa varauksensa vielä perua eli kannattaa varata nyt paikka, että pääsee 25 nopeimman mukaan!
Mukana järjestelyissä on Tassulinnan Tuija-emännän lisäksi Päivi Turusta. Jos joku haluaa myös järjestellä, niin ilmoittaudu rohkeasti tai kerro ideasi :) Kahvilan jälkeen on mietitty myös vapaamuotoista retkeä Korkeasaaren suuntaan (sään salliessa) että tämän voit laittaa myös korvan taakse aikataulujesi suhteen :) Ja kaikkea muutakin voidaan kehittää kaksin, kolmin tai porukassa kahvilan jälkeen.
Nyt ilmoittautuminen on avattu. Pian on kesä ja heinäkuun ensimmäinen sunnuntai!

Kuvat on otettu viime heinäkuussa Helsingin Kissakahvilassa bloggareiden tapaamisessa.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Työtarkastajalla eteisprojekti

Talon remonttissa on nyt vuorossa ulkoeteisen remontti. Välioven takaa kuuluu paljon jänniä ääniä. Eli selvästi valvonnan tarvetta!
Pepsin pitäisi päästä oven toiselle puolelle tarkkailemaan työtä, mutta kukaan ei avaa Pepsille ovea..
Onneksi ihmiset ovat laittaneet välioveen kissoille kurkistusikkunan, josta näkee kuka eteisessä milloinkin liikkuu.
Nyt ikkunasta näkee hyvin tarkkailla vaikka laatoituksen edistymistä.
Pepsi: "Kyllä ikkunasta on valvontatyössä hyötyä; näkee, mutta ei likaannu tarkastushommissa. Mutta miksi se lasi on niin likainen - täynnä jotain jänniä tahroja.. Onko teillä koskaan juuri kissan korkeudella ikkunassa tahroja?"

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Maxin unikamut

Maxilla on unikamuja. Sellaisia, joita se kuljettelee öisin ja nukkuu niiden kanssa. Yleensä yksi kamu/yö pääsee Maxin viereen nukkumaan.
Maxilla on tällä hetkellä neljä unikamua.
Valkoinen pesukarhu, harmaa jänö, keltanokkainen "hömö" ja kissa. Näistä keltanokkainen on uusin ja vähiten käytössä.
Vanhin on harmaa jänis. Sen turkki on aivan kulunut kaikesta retuuttamisesta ja vinkupainikkeet (koiranlelu) on purtu rikki kummastakin päästä.
Viime kesän Helsingin tuomisina emäntä toi Maxille Primacat -kissan. Kissa on ehkä toiseksi suosituin unilelu. Kissaa kuljetellaan öisin, kun kukaan ei näe, ympäri asuntoa suussa ja samalla nau'utaan haikeasti (ihmisten iloksi..) ja lauletaan ilmeisesti unilaulua kissanpennulle.
 Valkoinen pesukarhu on tällä hetkellä ehkä suosituin. Siinä plussaa on se, että vinkupainikkeista (koiranlelu) vielä toinen on ehjä ja sitä voi öisin pureskella ja vingutella ihmisten iloksi unimusiikiksi ;)
Pepsi: Aivan outoa touhua, en ymmärrä mitä iloa tuosta saa.. Outo tyyppi..
Max: Olenko minä ihan hassu?

torstai 14. huhtikuuta 2016

Temppukirjaan tutustumassa

Sain kummipojaltani ihanan kevätlahjan juuri jalkani ollessa levossa: Elina Väyrynen - Suuri Kissatemppukirja.
Kissatemppukirjaa on muissakin blogeissa esitelty ja täytyy sanoa että minäkin tykästyin kirjaan. Selasin kirjaa laittaen tarroja kirjan sivuun sen merkiksi, että olisiko tämä juttu enemmän Pepsiin vai Maxiin liittyvä (osaatte varmaan arvata kumpi tarra tarkoittaa kumpaa ja merkkejä tuli loppujen lopuksi paljon!).
Erityisen kirjasta minulle teki se, että sain sen kummipojaltani, jonka luokanopettaja-kirjailija Elina Väyrynen oli signeerannut juuri minulle :)
Kirjassa on useampi osuus: kissan kouluttaminen, hyödylliset tiedot+tavat, temput, kissa-agility ja muut aktivoinnit. Yllä olevassa kuvassa kerrotaan kissan kehonkielestä, johon laitoin Pepsi-merkin, sillä muutama kohta tuntui sopivan hyvin Pepsiin ja auttoi oivaltamaan mm miksi Pepsi kääntää päänsä pois; tarkoittaa häpeää tai tilanteen välttelyä.. hmm.. kuningatar käytöstä :D
Yllä olevassa kuvassa taas kerrotaan Kissan tuntemisesta ja esitettiin erilaisia kysymyksiä esim "jaksaako kissa keskittyä vai kyllästyykö se nopeasti?" - vastaus olisi meillä ensimmäiseen osaan Pepsi ja toiseen Max :)

 Vielä en ole päässyt testaamaan uusia temppuja tms, sillä odotan jalkani tervehtymistä, jotta voisimme kokeilla esim pujottelua (pujottelu -sivulla on nyt molempien kissojen merkit).
Joten kissatkin saavat ihan rauhassa vielä levätä uusien oppimisten suhteen.
Max ja Pepsi: "Anna meidän nyt nukkua ja keskity sinä vain siihen kirjan selailuun!"

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Max tahtoo ulos!

Kaunis kevätpäivä. Sisällä kyynärsauvojen kanssa köpöttelyä. Maxin huutoja toistuvasti ulooooos! UUUULOOOOOS!
Siihen huutoon meni hermot.. Tässä alla näytevideo. Videon laatu on huono ja joka paikka sekaisin, mutta ei ole oikein siivoukseen ollut mahdollista yhdellä jalalla. Videon sentään otti yhdelläkin jalalla ;) Eikö Max selvästi huuda uuuloooos?
No sama kai se on ulkona hetki istuskella. Kiinnitin Maxin flexin pyörivään kuivaustelineeseen, joten Maxikin sai juoksutilaa kuivien puunlehtien perässä.
Ihailin samalla kukkapenkkiäni. Ensimmäinen lumikello on jo nupuillaan :)
Maxin naru riitti juuri ja juuri myös kukkamaalle - emännän oma puutarhuri -apulainen!
Max oli ulkoilusta niin iloinen, että minua tultiin puskemaan monta kertaa.
Max: "Kiitos, kun lähdit minun kanssani ulos keppeinesi! Tulin niin onnelliseksi!"

Ja niin tuli emäntäkin onnelliseksi :) Oletko sinä tullut tänään jostain onnelliseksi?

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Pissitesti

Maxilla haiskahtaa joskus pisut vahvemmille. Tai niin ainakin olen epäillyt. Luin tovi sitten Pesosen blogista kotitestistä ja päätin hankkia sen meille testiin.
Näissä kahdessa kuvassa ei ole kyllä Max vaan Pepsi, joka tuli ensimmäisenä ihmettelemään mitä tapahtuu ja miksi vessa on keskellä lattiaa. Pepsi ei kuitenkaan kiinnostunut asiasta enempää, sillä ei kai kuningatar nyt kaikkien nähden.... (olisihan se noloa, kun vielä kamerakin on näkyvissä!!)
Max on taas se helpompi, joka tekee tarpeensa aina kun vastaan tulee sopiva paikka (tai ei-sopiva ihmisten mielestä). Montaa minuuttia ei siis todellakaan tarvinnut odottaa kun Max asettui paikoilleen:
Testi on siis tämän näköinen, jonka ostin Faunattaresta. Mukana on väriluiska, jonka perusteella hiekan väriä verrataan.
Maxin väri on minun päätelmien mukaan normaalin ja liian happaman rajoilla. Eikä minulla ole hajuakaan mikä voisi auttaa. Vettähän Max juo reilusti enemmän kuin Pepsi eikä tästä rajatuloksesta ainakaan ole ollut ongelmia. Seurata aion jatkossakin silloin tällöin, sillä pussista tekee useamman testin.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Palvelijatar lintsaa!

Pepsi ja Max:

Meidän palvelijatar lintsaa! Se on meidän pääpalvelija, hovimestari, tarjoilija, siivooja ja sitten se meni tiistai aamuna nuljauttamaan nilkkansa nivelsiteet. Ja nyt se sitten hyppii ihme keppien kanssa ympäriinsä eikä muka voi palvella meitä!
Me pelätään vähän niitä keppejä, kun se ihminen hosuu niillä ympäriinsä ja MEIDÄN pitää väistellä ihmistä (asian kuuluu olla toisinpäin)!
Silloin kun ihminen istuu, uskalletaan lähestyä keppejä ja palvelijaa. Mutta kyllä me ei tykätä yhtään palvelun huonontumisesta! Ajatelkaa nyt, ei päästä kuulema edes valjaissa haistelemaan kevät ilmaa pihalle!
Max: Jospa mun puskut auttaa!
Mutta onhan se nyt sitten meidän seurana enemmän; seuraneitinä eikä heilu kaikenlaisissa töissä. Että tässäkin on tietenkin kaksi eri puolta... Mitä tästä nyt pitäisi sitten ajatella?

T- Pepsi ja Max

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kevät sulattaa lumia

Ihanaa kun kevät on saapunut ja joka päivä lämpötila nousee plussan puolelle ja lumet sulavat vauhdilla.
Max: Tuolla on joku jyrsijä, pian pääsen sen kimppuun!
Kukkapenkkini on löytynyt lumen alta:
Yllä tilanne pääsiäislauantaina 26.3. Alla pääsiäismaanantaina 28.3.
Kukkapenkin viereen unohtui syksyllä remontointipöytä. Pepsi ja Max ovat unohduksesta tyytyväisiä; pöydän päällä on hyvä ulkoilla tassuja kastelematta/likaamatta.
Yllä kuva pääsiäistiistaina 29.3. Alla aprilliperjantaina 1.4.
Yllä kuva sunnuntaina 3.4. Lumet sulavat tosiaan ihan silmissä!
Ensimmäinen kukan alkukin jo näkyy!!
Max nauttii aidan vieressä, jo auringon sulattamasta maasta. Lumihangen yli yritään juosta sisälle nopeasti kastelematta tassuja enempää kuin on aivan pakko.
 Loppuun vielä tämän päivän kuva ma 4.4. 

Onko teillä jo vähemmän lunta?