lauantai 9. toukokuuta 2015

Tammereen kissoja

Emäntä vietti lauantai-päivän Tammereella kissojen parissa. Kissanäyttelystä löytyi monta blogeista tuttua kissaa:
Kaunis ja siro Ella 5-v esitteli temppujaan.

Ihana Caleana sanoi mielipiteensä unien häiritsemisestä.

Just Kittying -blogin Cinna ja Kissa Karamelli olivat niin kilttejä ja söpöjä.
Ja komea Pena kävi häkkinsä oviaukolla tervehtimässä.

Näyttelystä emäntä eksyi shoppailemaan ja sieltä sitten Purnauskis -kissakahvilaan kissabloggaajien tapaamiseen. Kahvilan vessat: saatte itse arvata mikä kuva on kissojen mikä ihmisten vessasta:
Meitä oli paikalla seitsemän hassua kissatätiä (+ 1 mies) ja kahdeksan kissaa.
Maistelimme uusia menuun makuja ja ne olivat herkullisia. Yllä Viirukin olisi halunnut päästä maistamaan todella todella kovasti; kävi kokeilemassa onneaan jokaisen lautaselle vuorotellen :) Alla jälkiruoka:
Olipa hieno päivä!
Lumillakin on jo levon aika kovan seurustelun jälkeen.

31 kommenttia:

  1. Oli kiva tavata!
    Just päästiin kotiin ja ollaan molemmat sekä kissa että ihminen ihan poikki. :)
    Onks mun Penalla noin pitkät viikset??? En oo huomannutkaan, että ne on noin pitkäks jo kasvanu. :D
    -Ihminen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva tavata! Kyllä sillä Penalla taitaa olla viikset jo noin pitkät :D

      Poista
  2. Oli kiva tavata taas! Kiitos kun järkkäsit sitä kahvilatapaamista. Aika monta kissabloggaajaa ja kissaa olet tänään tavannut :) PS. Miten toi KissaKaramelli on tossa kuvassa noin ruipelo? Sehän on vähän "plösö" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassu..eihän hän nyt mikään plösö ole. Suloiset tytöt!

      Poista
    2. Oli kiva tavata teitä. Monta kissaa tuli tosiaan eilen treffattua :) Karamelli oli ihana (kuten toisetkin)! - emäntä

      Poista
  3. Olisipa ollut kiva nähdä myös kissakaramelli, Cinna, Pena ja muut tuolla näyttelyissä, harmi etten sinne mennyt :( Mutta tulipahan nyt sitten nähtyä teitä kaikkia immeisiä :---) Oli kyllä kiva tapaaminen, järjestäkääpä semmoinen taas uudestaan :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hienoa kun tulit kahvilaan! Pitää laittaa toivomus muistiin :)

      Poista
  4. Viiru oli kyllä aika liikkis <3 :') Ihanat treffit, näitä lissee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiru on ihana!! Niin pieni ja söpö ja rohkea ja... Lisää pitää päästä tapailemaan!

      Poista
  5. Hö, mun listalle ei ollut heti päivittynyt sun postaus. Voi kuinka kivoja kuvia sulla on, hyvin fiilikset välittyypi :) Kiva, kun keksit tapaamisen, tälläin yhdessä hoidellen oli oikein mukava järkätä. Seuraavaa tapaamista innolla odotellen, olisko vaikkapa alkusyksystä passeli ajankohta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä oli tosi kivata toimia; ei tuntunut liian isolta järjestää! Alkusyksy voisi olla hyvä :D

      Poista
  6. Vessat on kyllä ihan mahtavat Purnauskiksessa ja ihan kaikki muukin =)
    Kiva Tuija , kun järkkäilitte tämmöset treffit. Vain kissaihmiset ymmärtää kissahöpötyksiä. Onkohan Maxilla ja Pepsillä jo kova ikävä mammaansa?Uskoisin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessat olivat erilaisia ja omalaatuisia Purnauskiksessa. Oli tosi kiva tavata! Ja Pepsi ja Max ovat olleet kovin seurallisia kuutisen tuntia :D

      Poista
  7. Ihastuneena ja kateellisena täällä katselen :D Jospa joku kerta onnistuisin pääsemään tapaamisiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa lähteä tapaamisiin! Löytää vertaisseuraa! :)

      Poista
  8. Tosi tosi sosiaalista jälleen kerran! :))) Varmasti mukava nähdä tuttuja kisuja ja ihmisiä. Ehkäpä mäkin joskus uskaltaudun mukaan, jos tapaamispaikkana olisi Helsinki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Sandran pitää lähteä, toivotaan että Helsinkiin järjestyisi jotain!

      Poista
  9. Hieno päivä, ensin kissanäyttely ja päälle kissakahvila ja sen kissat ja herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissanäyttely, shoppailu (löysin ihanat sandaalit!), kissakahvila, herkuttelu (lounas ja kissakahvila). Onnellisena menin nukkumaan :D

      Poista
  10. Oi mikä täydellinen päivä! Ehkä minäkin onnistun vielä joskus aikatauluttamaan itseni tuollaiseen täydelliseen päivään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen, sitä se oli! Ainoastaan lämpimämpi ilma olisi tehnyt vielä paremman päivästä.

      Poista
  11. Ihanaa, tutustumista blogikissoihin ja sitten bloggareihin. Justiinsa hyvä päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kissoja ja hassuja kissatätejä! Kyllä taas jaksaa täällä kaukanakin kirjoitella :)

      Poista
  12. Kaihoisasti katson noita kuvia, onpas teillä ollut kiva porukka ja kiva päivä. Ja kivat kissat :-)! Vielä minäkin pääsen tapaamiseen, jos niitä vain vielä jaksetaan järjestää?! Onhan tulossa vielä, onhan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissabloggaajien tapaamiset ovat hurjan kivoja! Eiköhän niitä järjestetä jatkossakin; olen ihan koukussa niihin :)

      Poista
  13. Voi harmi kun flunssa iski! Onneksi teitä oli kuitenkin ihan mukavan kokoinen ryhmä ja hauskaakin taisi olla. :) Ensi kerralla minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli harmi! Rapsutin Viirua sinunkin puolesta ;) Ensi kerralla sinäkin!

      Poista
  14. Onpahan uskomaton määrä komeita ja kauniita <3 <3 Tuollaisen vessanpytyn kannen minäkin haluan ja molempiin vessoihin, aivan mahtava. <3 Hauska kaappikin, kissan mentävä aukko, hih nauratti. Ihanaista iltaa kaikille. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vessat olivat kyllä persoonallisia ja yksi paikan erikoisuuksista :)

      Poista
  15. Kuvat viestii hyvin tunnelmia!

    Nää mun kommentit tulee milloin sattuu, kun välillä ipadilla ei jaksa ruveta kirjoittaa ja välillä ei ehdi vastata. Mut tää tuli nyt tässä. Kotona ja rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että kuvat puhuu :) Ei se haittaa, koska kommentit tulee. Aina ei jaksa kommentoida, mutta jokainen kommentti on tervetullut :)

      Poista