maanantai 28. syyskuuta 2015

Pepsi ja Max kävivät Tammereella

Pepsi ja Max:

Me päästiin käymään Tammereella, kun emäntä ei halunnut jättää meitä kotiin kaksin, kun Maxin sairastelun syy on vielä etsinnässä. Etukäteen ihmiset jänskättivät, miten Max pärjää, kun se inhoaa muutenkin matkailua. Mutta kaikki meni loistavasti. Me molemmat nautittiin täysillä Tammereella käynnistä!
Se Tammereen parveke on niin siisti. Siellä pystyy ottamaan aurinkoa ja siellä on lämpimämpi kuin meidän häkissä (näin syksyisin).
Ja sieltä parvekkeelta on tosi siistiä seurata alla kulkevia autoja ja ihmisiä!
Välillä pitää tietty lepäillä ja toki reissussakin on hyvä tehdä selväksi kuka on kuka!
Meitä kävi moikkaamassa myös pari tätiä, joista toisen tuoksut tunnistettiin Penaksi (oi mitkä aromit!) ja toinen täti oli Miukumaasta. Ne tädit toivat nuo ylläolevat lelut meille (Maxin tassun edessä).
Tammereella oli tosi kivaa! Mutta kiva oli palata kotiinkin ja päästä kopasta omiin ympyröihin.
Matkattiin automatkat tosi nätisti yhdessä eikä neuvottu yhtään kuljettajaa!

32 kommenttia:

  1. Olipas tosiaan kivannäköinen parveke, oikein lasi laitettu just teitä varten tiirailuaukkoon?! :) Mukava varmaan välillä nähdä muitakin ympyröitä, ni kotiin on sitte taas hyvä palata.. -Mimmi ja Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, just lasi sopivassa kohdassa niin ei pääse tuuli tuulemaan päin näköä. Kyllä nyt taas kotikulmat on kivoja! - Max

      Poista
  2. Täällä ollaan ihan kateellisia, tollainen katettu partsi olisi ihan mielettömän kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katettu partsi on huippu! Ja se että se ei ole kovin korkealla, että näkee ihmiset ja autot just hyvin yläpuolelta niin ettei ne huomaa ;) - Pepsi

      Poista
  3. Kuulostaa tosi kivalta reissulta, ja olette rohkeita, kun uskallatte matkustaa vieraissa paikoissa. - Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta matkustelu on niiiiin ihanaa!! Max ei niin kovasti piittaa, mutta nyt taisi silläkin olla hauskaa. - Pepsi

      Poista
  4. No kivalta reissulta näyttikin! Vaikka aika hassuilta näytätte yhdessä samassa kopassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä haluaisin olla ennemmin turvavyövaljaissa tai edes omassa kopassa, mutta kun Max pelkää autossa ja sitä rauhoittaa selvästi minun oleminen sen vierellä.. Eli minkäs teet, kun ihmiset pakottavat minun hoitamaan sitä! Höh! - Pepsi

      Poista
  5. Ootte kyllä tosi suloiset matkustajat. Hö, mun olis tarvinnu käydä partsin alla teitä pongailemassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei sinua näkynyt partsin alla vaikka yritettiin katsella!! - Pepsi ja Max

      Poista
  6. Hienosti reissattu! :) En ehtinyt kysellä, mutta toivottavasti Maxin yskiminen on laantunut jo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole yskinyt moneeeen päivään. Tänään emäntä aikoo aloittaa ruokatestaukset, jos sieltä löytyisi syy. - Max

      Poista
  7. Kiitos teidän emännälle, kun kutsui meidät katsomaan teitä ja isännälle kyydityksistä. Oli kyllä ihana tavata, olette niin suloisia ja reippaita. Tuolla meidän blogin kommenteissa oli ja yks kateellinen kissatäti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olisi se kiva kun meidän ihmiset haki teidät meitä moikkamaan. Me niiiiiin tykätään vieraista, jotka tykkää meistä!!! - Pepsi ja Max

      Poista
  8. Miten ollaan autossa neuvomatta kuljettajaa?? ~Friede

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öö, ollaan vaan hiljaa ja uskotaan että kyllä ne ihmiset osaa ajaa oikeaan paikkaan! Tietty jos ne olisi meinanneet mokata, oltaisiin heti puututtu asiaan! - Pepsi ja Max

      Poista
  9. Miksette tullu meitä moikkaamaan höh, piha reffeille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun.. Itse asiassa se pälkähti sunnuntai-aamuna mieleeni, mutta koska lähdettiin jo aamupäivällä niin arvelin että teillä nukutaan vielä. Jos olisin hoksannut aiemmin.. Pitää ensi kerralla yrittää! - emäntä

      Poista
  10. Olipa hyvä kun pääsitte mukaan! Matkailu avartaa ja kotiin on aina niin mukava palata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä se avartaa? Niin no ainakin näkee eri aluekanavaa tirppa-tv:stä :D - Pepsi ja Max

      Poista
  11. Ai tekin olitte Tammereella! Höh! Olis ollut kiva käydä moikkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mekin oltiin. Se tuli vähän pikaisesti se meidänkin lähtö. Mutta kyllä me taas tullaan käymään Tammereella ainakin ensi vuonna! - Pepsi ja Max

      Poista
  12. Oli tosi kiva nähdä teitä, ootte kyllä ihan mahdottoman ihana parivaljakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih.. ollaanhan me ihan kivoja :) - Pepsi ja Max (ujosti)

      Poista
  13. Kiva päästä välillä suureen maailmaan Tampereelle saakka. Ja mukava, että Maxkin voi matkalla hyvin. Pikaista paranemista Maxille ja myös vaivan selviämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa minä oikein nautin suuren maailman menosta!! Enkä yskäissyt kertaakaan siellä (kannatti yskiä etukäteen että ottivat mukaan) - Max

      Poista
  14. Ihania kuvia, näytti olleen kisuillakin hauska reissu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli meillä hauskaa!! - Pepsi ja Max

      Poista
  15. Kissatkin pääsivät reissuun, siistiä!

    VastaaPoista
  16. Vai olitte te myös Tampereella, matkailu avartaa ja tosi mukavaa kun Max kesti hienosti matkat ja toivotaan pikaista lopullista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pelkäsin aluksi että joudunko taas eläintätille, mutta en onneksi! - Max

      Poista