keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Metsälenkillä

 

Käyn Maxin kanssa toisinaan metsälenkillä. Nyt kun oli viileämpi sää eikä pihassa loikoilu oikein maistunut, lähdimme seikkailemaan lähimetsään. Samalla näki miten kesä on edennyt helleviikon jälkeen.
Ihailen usein Maxin sulautumista luontoon.

Välillä piti pysähtyä kuuntelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä.

 Evästauko

 Pienet oksat käveltiin yli. 
Isompien puiden päältä hypättiin. Emäntä kompuroi perässä molemmista.

 Matka jatkui. Metsävadelmia vaikuttaisi tulevan tänäkin vuonna lenkin varrelle. Nam!
 Välillä taas pysähdyttiin katselemaan ja kuuntelemaan.

Tuli vastaan metsäpolun syvempi kohta, joka oli muuttunut isoksi syväksi lätäköksi. Max miettii kuvassa mites nyt. No emäntä nappasi pojan kainaloon. Kuvaa en sattuneesta syystä onnistunut ottamaan samalla: sen verran Max halusi pois sylistä "minä kävelen itse" tyyliin (vai pelkäsikö että tiputan vahingossa veteen?).

 Loppumatka mentiin metsäautotietä. 

Viimeinen lepo vielä ennen kotipihaan menoa.
Olipas virkistävä lenkki. Eikä tällä kertaa tullut ketään vastaan häiritsemään lenkkeilyä; koiraa, ihmistä tai mitään muuta lintua suurempaa.

12 kommenttia:

  1. Ihanaa lenkkiseuraa teillä molemmilla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä on parasta kun ollaan kaksin lenkillä.

      Poista
  2. Nyt pääsette sitten molemmat virkeinä pyhänviettoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: Niin kai. Paitsi lenkin jälkeen kyllä unet maistui Maxille. Ja minäkin saan nauttia neljän päivän vapaasta,

      Poista
  3. Metsä on jännä paikka. Niin kissalle kuin ihmisellekin. Meistä mielestä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: Sano muuta. Sitä kissan kanssa kulkiessa kiinnittää ihan eri asioihin huomion, kun yksin liikkuessa.

      Poista
  4. Ja ihan puhtaat valkoiset sukatkin vielä tuon lenkin jälkeen! Reippaita ootte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: No normaalisti Max saa ne likaiseksi, mutta nyt kun kannoin sen märän kohdan yli niin taisi olla aika puhtaat.

      Poista
  5. Pepsille olisi kysymyksiä mun blogissani:)

    VastaaPoista
  6. Eiks Pepsi tykkää metsälenkeistä? Ihmettelee meidän tytöt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä: Tykkäähän Pepsi metsäkävelyistä. Mutta jos palvelusväki haluaa oikeasti lenkille, on Max parempi vaihtoehto. Toinen asia on sitten mustikassa käynti ja maailman ihmettely ;-)

      Poista