sunnuntai 15. maaliskuuta 2026

Maxin yliherkkyys

 Max on ollut aiemmin yliherkkä kolmoisrokotteelle, mutta nyt tuli kilpirauhaslääkkeestä samat oireet; kasvoihin ja muualle ihoon monta ilkeää paisetta. 

Maxin silmä alkoi jopa sulkeutumaan illalla pari viikkoa sitten, kun kaksi paisetta vain kasvoivat silmän alla. Niinpä emäntä soitti heti seuraavan aamuna eläinlääkärille. 
Vaikka Max väitti kopassa, että olisi pärjännyt kotona, oli ihan selvä että paiseet tekivät kipeää eikä edes ruoka maistunut. Eläinlääkäri laittoikin Maxin kortisonikuurille ja kilpirauhaslääkitys lopetettiin siksi ajaksi.
 Max: Ei saa kuvata! En ole kuvauksellinen nyt!

Kortisonikuuri saikin paiseiden kasvun lakkaamaan ja hiljalleen ihon parantumaan niin ettei paiseet enää lisääntyneet eivätkä vuotaneet. Abilar voiteella emäntä rasvasi monta kertaa päivässä. Max kaipasi myös erityistä huomiota koko ajan ja yhä vieläkin.
Nyt sitten odotellaan että säihkysilmä on taas valmiina potrettikuvauksiin. Nyt ei kuulemma tunnu vielä yhtään kuvaukselliselta ja ilme on surullinen koko ajan. Pitää odottaa että karvat alkavat kasvamaan takaisin. Aloittelemme myös toista lääkettä, jos se kävisi paremmin. 

6 kommenttia:

  1. Voi Max-kulta, toivottavasti toivut pian ♥️

    VastaaPoista
  2. Voi Max, paranemisia. Mä niin tiedän, ettei silloin huvita poseerata kun nassu ei oo kunnossa. Toivottavasti tuosta ei tuu yhtä pitkää tuskaa millä mulla oli aknen kanssa. Tsemppiä!
    - Eppu -

    VastaaPoista
  3. Voi Max-ressukkaa 😿
    Toivottavasti uusi kilpparilääke ei tee yhtä pahaa reaktiota.

    VastaaPoista
  4. Voi ei, kurjaa tuollainen! Harmilliset paiseet. Hyvä, että emäntä vei heti lääkäriin ja sait hoitoa. Abilar on tosi hyvä voide, meillä sitä käyttävät kaikki perheenjäsenet :-D
    Pikaista paranemista ja ilon paluuta Maxille!

    VastaaPoista
  5. Onpa ikävä vaiva, Maxin komeassa naamassa tuommoiset mokkulat! :( Hyvä että on jo parantumaan päin ja sait toisen lääkkeen kokeiluun. Kylläpä koettelee nyt. <3

    VastaaPoista
  6. Voi poloinen! Toivotaan kovasti että toinen lääke sopii paremmin.

    VastaaPoista