tiistai 8. heinäkuuta 2025

Pepsin ultra

 Pepsi:

Ei se tiedä koskaan hyvää, kun emäntä käyttäytyy koko aamupäivän kelloa katsoen ja lopulta nappaa minut koppaan, mutta Max saa jäädä nukkumaan päikkäreitä. Ei tiennyt myöskään tällä kertaa. Mutta ällistyin, kun mentiinkin eri paikkaan kuin yleensä. Tällä kertaa auto (se jota jotkut kutsuvat pölynimuriksi) ajoikin Kaikun eteen.

Johan sen sanoin verikokeissa käytyäni, ettei siitä tiedosta hyvää seuraa. Niinpä minut vietiin sitten ultraan. Ensin kiva Sirpa-täti tutki minut. Hänkin kuuli selvästi sydämeni sivuäänen. Sen jälkeen emäntä ei ehtinyt ottaa kuvia, kun piti pitää minua paikoillaan. 
Karvaa ajettiin massustani ja sitten ultra tutki minua seisoessani, ollessani kyljelläni ja vielä selälläni. Pitää sanoa tämän Sirpan kunniaksi että se osasi käyttäytyä niin rauhallisesti että tyydyin heiluttamaan häntää ärtyneesti ja pari kertaa kiemurtelemaan. En halunnut loukata häntä murinallani tai esittämällä kynsiäni ja sainkin siitä emännältä paljon kehuja. 
No mitäkö todettiin. Sydän oli normaalikokoinen, eikä vuotoja havaittu; sivuääni on virtausääni. Munuaiset ja maksa todettiin normaalin näköisiksi. Mutta sitten se mutta: rintaontelon etuosassa oli liikaa nestettä. Se ei selvinnyt mistä se johtuu, mutta voi olla esimerkiksi lymfooma, josta ei kyllä löytynyt mitään löydöstä. Nesteestä vaarana on että minulle tulee hengitysvaikeuksia, joita voidaan sitten jatkossa koittaa helpottaa nesteenpoistolla rintaontelosta. Mutta siihen ei nyt ryhdytty, sillä se olisi vaatinut rauhoittamisen ja minulla ei ole havaittu mitään hengitysvaikeuksia. 
Väliin minulta toivottu keltaisen akileijan kuva, kun se väri viimeisenä aukesi akileijoista. 
Jatkan siis elämääni samaan tapaan kuin tähän asti: sekä tavallista ruokaa että munuaisruokaa, nestettä tyrkytetään joka välissä ja nautin kesästä ja kukista. Syksyllä sitten uudet verikokeet, jos kuntoni ei huonone sitä ennen. Jatkan valtakuntani hallitsemista tilan aitona kuningattarena.

- Pepsi

sunnuntai 6. heinäkuuta 2025

Puussa vai maassa

 Max:

Toisinaan mietin että olisiko puusta paremmat näkymät pihalleni. 

Mutta vaikka olen hyvä kiipeilemään sisällä, niin en ole koskaan oppinut kiipeilemään puihin kuten vaikka Pepsi. Olisi pitänyt opetella ehkä se taito jo nuorempana. 
Mutta toisaalta miksi kiivetä puuhun, ei siellä kasva heinä ja ruoho kuten alhaalla maassa. Täällä on minusta paljon parempi.

- Max

keskiviikko 2. heinäkuuta 2025

Mökkitarkastus

 Pepsi:

Mökkitarkastuksesta päivää. Onko ketään kotona?

Ketään ei taida olla kotona. No ei se mitään, teen kuningattaren valtuuksilla tarkastuksen ilman asukkaitakin.

Olenhan sentään mökin pääomistaja. 

- Pepsi

sunnuntai 29. kesäkuuta 2025

Akileijat kukkivat

Max:

Emäntä rakastaa akileijoja. Ihan sama onko ne kerrottuja vai yksinkertaisia, monivärisiä vai yksivärisiä, niin silti emäntä rakastaa niitä. Ihan lajikkeet eivät ole vielä kukassa, mutta tässä tällä hetkellä olevat. Kiiruhdetaanpas niiden ohi.
Rose Barlowit ovat ihanan monikerroksisia. 

Emäntä ei vain tunnu kyllästyvät näiden ihailuun. 

Pepsi: Keltainen väri ei ole vielä avannut nuppujaan. Joten jatketaan pihakierrosta sitä odotellessa. Onhan täällä paljon mielenkiintoisempiakin paikkoja ainakin minusta. 

torstai 26. kesäkuuta 2025

Pepsi voisi muuttaa

 Pepsi:

Ei taas. Emäntä tajusi että olisi minun aika käydä tarkastuksessa Atella. Sitä huolestutti se että kylkiluuni tuntuvat selkeämmin ja oksentelisin muka enemmän kuin ennen.

Niinpä minut nostettiin nälkäisenä koppaan (ihan varmasti kylkiluut tuntuu, kun nälkäisenä pidetään) ja sitten autolla eläinlääkärille.
No Atte sitten tutki ja tunnusteli. Minun paino oli laskenut viime kerran jälkeen (3kk sitten) 400 grammaa, joten painoin nyt 3,1 kg. Stetoskooppi löysi myös sydämen sivuäänen. 

Sitten kävi niin miten ei ole ennen käynyt. Minulta otettiin verikokeita tassusta ja sain paniikkikohtauksen. Huusin ja rimpuilin minkä pystyin. Emäntä ei saanut enää pideltyä minua kiinni, joten hoitaja tuli viereisestä huoneesta auttamaan, joten sitten kahden ihmisen pidellessä Atte sai tuikattua piikin minuun. Tuossa pöydällä on lisäksi kasvoilleni laitettu "kuonokoppa", sillä yritin purra emäntää. Vähän nolo kertoa, mutta pelkäsin niin mitä tapahtuu, jos kaikille selviää veriarvoni.
No ei se minun riehuminen auttanut. Silti kaikille selvisi että munuais- ja maksa-arvoni ovat nousseet. Ja nyt on sitten tiedossa lisää tutkimuksia. Kysynkin teiltä arvoisat lukijat, että voinko muuttaa teille pikimmiten? Saisitte rauhallisen, oman arvon tuntevan, viisaan ja hyväkarvaisen kissan. 

 - Pepsi 17v

sunnuntai 22. kesäkuuta 2025

Juhannusta mökillä

 Max ja Pepsi:

Juhannusviikolla matkasimme mökille. Matka oli pitkä, kuten aina, mutta emäntä teki parhaimpansa eikä viivytellyt turhia matkalla. 

Automatkan jälkeen oli soutumatka saareen ennen metsäautotieajelua mökkiautolla saaren toiselle rannalle. Tuossa vaiheessa tiesimme matkan olevan jo voiton puolella.

Max: Olin etukäteen päättänyt että tällä reissulla tutkin niin paljon kuin ehdin ja uskallan. Emäntä nappasi minusta tuollaisen hupsun kukkakuvan vielä kun olin talon nurkalla. Mutta sitten päätin mennä tutkimaan lähintä puuvajaa. Siellä olisin viihtynyt pitempäänkin, mutta piti jatkaa muualle.

Päätin lähteä mökistä ylärinteeseen. Varovaisesti. Kuunnellen muutaman minuutin välein onko täällä turvallista ja onhan emäntä lähellä. 
Olen jo näin kaukana. Vieläkö uskaltaisin.
No nyt olen jo tosi kaukana. Aiemmin käymäni puuvajakin on jäänyt liian kauas (kuvan oikea reuna). Parempi palata äkkiä takaisin. Täällä voi olla ties mitä vaaroja!
Pepsi: Emäntä kantoi minut rantaan, kun en olisi halunnut muuta kuin nukkua vintillä. No onhan se tietenkin tärkeää käydä tekemässä päiväkirjamerkintä tältäkin käynniltä rantakeloon.
Nyt voidaan varmaan jo palata takaisin sisälle. 
Max: Jatkoin taas levon jälkeen seikkailuja. Kiipesin jyrkkiä kallioseinämiä ja kävin myös tutkimassa mökkiä alapuolelta. Kyllä tuo parvekkeen kissaverkoitus on hyvin huomaamaton vai mitä?
Viimeisenä aamuna emäntä kantoi minut rantaan. En olisi halunnut. Muttei tuo lätäkkö itse asiassa ole ihan hirveä. Silti halusin lähteä nopeasti takaisin turvaan. Voin harkita käyväni kuitenkin vielä toistekin rannassa.

Meillä oli huippukiva juhannusreissu. 

- Pepsi ja Max




keskiviikko 18. kesäkuuta 2025

Maxin kasvi hävitettiin

 Max:

Muistatte ehkä, kun olen kertonut ihanasta pihan kasvistani. Viimeksi täällä. No sille kävi huonosti.

Minähän olen järsinyt kasvia aina ohimennen ja välillä mennyt tarkoituksella. Emäntä alkoi miettimään, että eihän se ole syynä aika usein olevaan löysään vatsaani ja alkoi yhdistelemään pensaan hoitoani ja vatsaani keskenään. 

Sitten emäntä bongasi että naapurin pihalla on ihan sama pari metrinen pensas kukassa ja kävi ottamassa siitä kuvan salaa yksi aamu. Emäntä ei ollut ihan varma mikä pensas on kyseessä ja varmisti asian ihanalta Saaripalstan Sailalta.
Sailalta tuli viesti että se on Terttuselja. Miten ihana nimi minusta. Mutta emännästä ei ollut. Myrkytystietokeskuksen mukaan: 

"Terttuselja (Sambucus racemosa) on yleinen pensas pihoilla ja puistoissa. Sen kirkkaanpunaiset marjat kypsyvät heinä-elokuussa. Kasvi sisältää ruoansulatuskanavaa ärsyttäviä hartsiaineita, joita esiintyy erityisesti siemenissä, vähemmän marjan mallossa. Marjojen syömisestä on seurannut vatsakipua, oksentelua ja ripulointia."
Ja nyt näyttää sitten tältä. Emäntä hävitti pensaan ja aikoo seurata ettei se tuohon enää nouse. Onnekseni olen löytänyt kasvia myös toisesta paikkaa pihastamme. Pelkään vaan että emäntä hävittää vielä senkin. 

Nyt olen vähän epätietoinen että oliko tämä nyt sitten hyvä juttu vai ei. Mitä mieltä te olette?

- Max

sunnuntai 15. kesäkuuta 2025

Alkukesän kasvillisuutta

 Max:

Ai kasvaako meillä mitään pihalla. No ainakin ruohikko. Emäntä mutisee että on ollut kylmä kevät ja alkukesä, mutta silti ruoho kasvaa ihan silmissä.
Minulla on ollut kiire hoitaa pihaa, etten ole juuri ehtinyt kuviin pysähtyä. 
Mutta kukkihan pioni jo täysillä. Sade päätti jo kukinnan.
Pepsikin on käynyt pihalla lyhyitä ulkoiluita. Siitä on tullut vanha, eikä se enää oikein jaksa. Mutta saanpahan minä enemmän valjasteluita 😸
Japaninakileija on ensimmäisenä akileijapenkistä kukinnassa.
Ja kurjenmiekkapenkin "joutsen" meinasi syödä ensimmäiset kukat suihinsa.
Kasvihuone odottaa lämpöä, että taimet pääsisivät vauhtiin.
Kielot, lemmikit ja mansikat kukkivat.
Mutta parhaiten kukkivat voikukat. Niitä on ympäri pihaa. Onko teillä ollut voikukkia pihalla?

- Max

torstai 12. kesäkuuta 2025

Melkein nälkäkuolema

 Max:

Kuolen nälkään!

Miksi raksuni ovat korkealla tiskipöydällä. Mitä kissan kiusaamista tämä on?

Et voi aina keksiä selityksiä. Mikä selitys se nyt on että peset lattioita ja nostat kaikki lattialta ylös siksi aikaa. Tämä lattiahan on jo pesty ja kuivaan sitä parhaillani. Raksuni voi siis laskea jo alas ettei minulle tule nälkäkuolema kesken päivän.

- Max