keskiviikko 30. huhtikuuta 2025

Pepsi 17v

 Pepsi:

Kuka täyttää 17 vuotta? En ainakaan minä nyt vielä niin vanha ole. Juuri pari vuottahan sitten täytin kymmenen. Kyllä nyt on menty laskuissa todella pahasti sekaisin. 

Sillä välin kun yritätte laskea uudestaan että mitä oikein täytänkään nautin keväisestä ulkoilusta. 
Kiitän kaikista onnitteluista, mihin lukuun sitten päädyttekään. Toivottavasti ette kuitenkaan liian suuren lukuun.

 - Pepsi, ikinuori kuningatar

sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Vahingossa vieretysten

 Ohops, vahingossa oltiin näin ja jäätiin vielä kiinni.

Ei näin pitänyt käydä.

- Pepsi ja Max

torstai 24. huhtikuuta 2025

Lanaus

 Max:

Meidän tie on ollut aikamoisessa kunnossa. Kuoppia varmaan enemmän kuin tasaista. Tosin ei se minua ole kyllä haitannut, mutta emäntä on sellaista puhunut.

Mutta nyt ulkoillessani naapurin traktori on kulkenut edestakaisin talon edestä. Tuolta se tuli ja..
  ..tuonne se meni. Ja toisinpäin.  Niin monta kertaa etten enää muista mihin suuntaan se menikään viimeksi. 

Tuolla se onkin. Äkkiä omaan pihaan etten jää alle. 

- Max

sunnuntai 20. huhtikuuta 2025

Pääsiäisen tärkeimmät

 Max:

Pääsiäisessä lauantaita ei pidetä mitenkään erityisenä päivänä muihin päiviin verrattuna. Mutta minulle lankalauantai on ehdottomasti tärkeä välipäivä, koska silloin kulkee meilläpäin trullit ja ne tuo minulle kivoja koristeltuja puunoksia. 

Vitsoja, en malta enää pysyä paikoillani. 
Näin monta pajunoksaa vain minulle!
Miten ihania koristeitakin!
Ihan parasta. Saanko jo höyhentää nämä kunnolla?

Pääsiäisellä on kuitenkin muutakin merkitystä, kunhan ehdin puuhiltani ajatella. Tiedän sen, ei sitä täälläkään vietetä pelkästään trullien ja valkioiden takia. Tärkeintä siinä on että Jeesus kuoli, mutta nousi ylös haudasta, jotta voi elää ja olla meidän kanssa. 

Pitkät vapaat tekevät kyllä meille kaikille hyvää. Olenkin ottanut hyvin rennosti, kun olen päässyt emännän viereen päiväunille. Miten te olette viettäneet pääsiäistä?

Iloista pääsiäistä jokaiselle!

- Max


keskiviikko 16. huhtikuuta 2025

Pensas herää jo

 Max:

Miksi pensaani olet allapäin? Onko joku syönyt liian varhaiset silmusi. 

Ymmärräthän että siinä yritettiin vain suojella sinua, kun oli vielä pakkasia tulossa ettei silmut paleltuisi.

Nyt olisi oikeampi aika herätä, kun pihassa on jo kiuru ja peippokin. Odotan uusia silmujasi innolla.

- Max

sunnuntai 13. huhtikuuta 2025

Kattotöitä

 Max: 

Meillä oli jännä tapahtuma. Se alkoi sillä kun meillä kävi eri kertoina miehiä kävelemässä katolla. Minua pelotti joka kerta että katto putoaa päälleni ja menin sohvan alle piiloon. 


Pepsi sen sijaan tutki tarkkaan näiden miesten tekemiä tarjouksia (yksi tulosti tarjouksen paikanpäällä omalla tulostimellaan) ja tutki ne hyvin tarkkaan vertaillen. Vihdoin Pepsi remonttipäällikkönä päätti emännän kanssa mikä otetaan.
Sitten yksi päivä pihaan nostettiin tuollaisia telineitä. Silloin oli tullut juuri takatalven lumisade. Mutta lumesta huolimatta Pepsin piti päästä tarkistamaan mitä uusia kiipeilytelineitä talon seinää vasten oli nostettu. 
Seuraavalla viikolla emäntä nosti meidät aikaisin maanantaiaamuna koppaan. Lähtiessämme autolla emäntä sanoi että nyt näette viimeisen kerran katon tuollaisena päivitystä kaipaavana. 
Mietimme mihin joudumme, mutta matka olikin lyhyt mummolle lomaresidenssiin. Siellä onneksi tarjoilu pelaa ja on ihana terassi. Tämä toistui monta kertaa, että aamulla päivähoitoon ja iltapäivällä kotiin. Olimme myös yötä mummolla, kun emännällä oli jotain kiireitä (normaalisti paheksumme kiireitä, mutta mummolla oli ihan kivaa). 
Pepsi piti kuitenkin tärkeänä että kotona ilta- ja yölomalla käydessään hän pääsi työnjohtajan tarkastuskierrokselle. Ja mistä paremmin näkee ympärilleen kuin nousemalla maahan laskettujen seinätikkaiden päälle. 
Ja sitten vihdoin koitti se päivä, kun emäntä haki meidät viimeisen kerran päivähoidosta ja pääsimme toteamaan, että nyt ei katto romahda päällemme emmekä edes kastu sisällä. Tässä kuvassa olen tutkimassa tilannetta häkistä käsin, jos et heti minua huomannut.

Olemme kaikki tyytyväisiä sekä kattoon että hoitoon (mummolla saa paljon herkkuja). 

- Max (sekä Pepsi ja emäntä)

torstai 10. huhtikuuta 2025

Kevättä vastassa

 Pepsi ja Max:

Olemme aloittaneet ulkoilukauden varovaisesti. Vielä on niin kylmiä ja hurjia tuulia ettei aina huvita ulkoilla. 

Ulkoillessa keväällä on  niin monta asiaa hoidettavana; maisteltava, haisteltava ja kuunneltava. Koko meitä ympäröivä maailma on täynnä uutta innostusta. 
Joko te olette aloittaneet ilman tuoksuttelukauden häkissä, terassilla, parvekkeella tai ulkoilemalla?

- Pepsi ja Max


sunnuntai 6. huhtikuuta 2025

Kukkoilevat

 Pepsi:

Pihan vahtiminen käy toisinaan työstä. Nytkin siellä on fasaaniukko kukkoilemassa. Kuningattaren reviirillä!

Siellä se akkaa kosiskelee. Ja huutelee sille aarioitaan. 
Mutta voisivat mennä johonkin muualle minun pihalta. Vaikka naapurin puolelle. 

- Pepsi

Ps. Jokaisessa kuvassa sekä uros- että naarasfasaani; naaras maastoutuu vaan todella hyvin