torstai 2. heinäkuuta 2026

Viidakosta hyökkäykseen

 Max:

Suuret tiikerit väijyvät saalistaan viidakon kasvillisuuden seasta.

 Kun saalis menee juomaan lätäköstä, on hyvä hyökätä kimppuun!

Pepsi: Tämä ei ole lätäkkö. En aio mennä uimaan sadevesiastiaan. Ja olen pantteri ja juoksen takuulla kovempaa kuin sinä, joten turha edes yrittää!

sunnuntai 28. kesäkuuta 2026

Kesäkuun kukkia

 Pepsi ja Max:

Esittelemme pihamme kesäkuun kukkia.

Ensin pitää kuitenkin sopia että kumpi saa olla ohjaamassa emäntää kuvauksissa. Max sai tämän kunnian, sillä hän on pääpuutarhuri.
Max: Kieloja kukkii siellä ja täällä. Tämän etuoven pielessä matkalla etupihan syreenille.
Siniset iirikset ovat kauniita.
Mutta ei tämä muutoissa jo 15 vuotta mukana siirtynyt hassumman näköinen iiris ole.
Sammalleimujen sekaan eksynyt akileija on tehnyt uuden värimuunnoksen ja on emännästä kyllä hyvin kaunis yksilö. 
Akileijat ovat parhaimmillaan. Niitä emäntä ihastelee joka päivä. Syksyllä emäntä aikoo uudistaa akileijapenkin, sillä osa samassa penkissä kukkivista kukista on kuollut. Maa tarvitsisi vähän möyhennystä ja uutta energiaa. Akileijat pääsevät kyllä takaisin, mutta enemmän erillään toisistaan. 
Syreenit eivät enää kuki. Joten ne tarvitsevat myös vähän hoitoa tassuilla ja hampailla. 

- Max

torstai 25. kesäkuuta 2026

Verhojen lyhennystä

 Max:

Vihdoin emäntä sai aikaiseksi alkaa lyhentämään verhoja. Kauan siitä piti muistutellakin ja luonnollisesti olin heti valmis auttamaan emäntää ettei työstä tulisi liian vaikea. 

Mittaustyö on erityisen tärkeää ennen leikkaamista, että verhoista tulee oikean pituiset. 
Tämän verran pitää leikata!
Myös nämä verhot odottavat leikkausta ja ompelua. Pidän kankaasta kiinni ettei se karkaa.
Näitä pitää lyhentää tämän mitan mukaan. Siitä vain rohkeasti emäntä sakset käteen ja leikkaamaan. Minä  näytän kyllä mittaa. 

- Max

sunnuntai 21. kesäkuuta 2026

Juhannusmökkeily

 Pepsi ja Max: 

Juhannukseksi meidät kaapattiin autoon ja matkustettiin Savoon mökille. Vaikka matkat ovat tylsiä, niin kyllä mökkeily on vaan kesällä ihan parasta. 

Mökillä tyhjennettiin ensimmäiseksi vesiämpärit, jotka emäntä kiireen vilkkaan oli käskystämme käynyt rannassa täyttämässä. Kun juomat oli juotu, oli aika keskittyä muuhunkin. 
Emännällä oli kukkapenkki parhaimmassa kukassa. Osa iiriksistä oli kaatunut vesisateessa ja niistä emäntä teki huvimajaan kukkakimpun. 
Kun pitkä ruoho oli leikattu, päästiin mekin tutkimaan pihaa. 
Tosin vuorollaan. Eli toisen piti aina malttaa odottaa sisällä tai parvekkeella.
Pepsi: Ei, en hypännyt järveen vaan kivelle. Alla taas ihailen maisemia. 
Tähyilin minä kyllä maisemien lisäksi salakoita. Jos katsot kuvaa tarkasti, näet tuhansia salakoita kutemassa rannassa. Minäkin nousin turvaan etteivät kimppuun käy. En käynyt nappaamassa saalista, kuten lokit ja korpit tekivät.
Rannassa käynti on kivaa, mutta sen jälkeen on aina urakka kun pitää nousta ylös mökille. Voitin emännän kirkkaasti joka kerta ylösnousussa.
Max nautti enemmän mökin lähistöllä ulkoilusta. 
Max: Mutta kyllä minäkin rannassa kävin. Tässä kuva todisteeksi. 
Sinne jäivät kukat kukkimaan mökille. Kotiin oli palattava, sillä emännällä ei ole vielä loma. 

Miten teidän juhannus meni?

- Pepsi ja Max

torstai 18. kesäkuuta 2026

Arkikuva jugurttivaras

 Kun emäntä jättää maitolasin, jäätelökulhon tai jugurttikipponsa vahtimatta voi käydä näin:

Se saa pitää, joka löytää! - Pepsi


sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Meidän syreeneitä ei viedä

 Pepsi ja Max:

Meillä on aivan ihania syreenipensaita. Olemme saattaneet siitä joskus aiemminkin mainita :D

Kasvamme niissä lähes kiinni, koska ne ovat niin ihania. Mutta kuulimme yksi päivä jotain eriskummallista. Emäntä mietti ääneen, pitäisikö syreenipuskia vähentää!
Pepsi alkoi siinä samassa kynsimään pensaita; tätä ei ainakaan viedä eikä tätä!
Max taas tarttui oksaan kiinni (huom tassu) ja katsoi emäntään sellaisella katseella että tuon höpöajatuksen saa sitten unohtaa samointein. 

torstai 11. kesäkuuta 2026

Syysvilja kasvaa

 Pepsi ja Max:

Muistatteko vielä, kun syksyllä täällä kerroimme että meidän pellolle laitettiin syysvilja. 
Toukokuun alussa se alkoi kasvamaan. Näissä toukokuun alussa otetuissa kuvissa se on aika samassa vauhdissa kuin meidän pihan ruohotupsut. 
Mutta sitten se veti ohi meidän ruohosta. Tosin emäntä alkoi samalla hillitsemään meidän pihan kasvua. Nämä kuvat on otettu 24.5.
Vilja kasvaa aivan silmissä. 
Viimeinen kuva on otettu 10.6. ja jos tarkasti katsot niin viljatähkät ovat jo valmiina. Nyt odotetaan koska pelto muuttuu keltaiseksi. 

- Pepsi ja Max

sunnuntai 7. kesäkuuta 2026

Polttopuita lisää

 Pepsi:

Ensi vuodeksi ei ole mielestäni tarpeeksi kuivia polttopuita. Emäntä onkin tehnyt niitä jo tovin. Nyt nimittäin puuta on, sillä Hannes-myrskyn kaatamaa puuta löytyy, kun jaksaa kysellä ja pilkkoa puuta. Olemme emäntää yllyttäneet tekemään nyt kunnolla, sillä ensi talvena emme aio palella!

Pepsi: Kyllä, polttopuut ovat tässä hyvin kuivumassa. 
Täällä myös näyttää hyvältä männyltä. 
Mutta lisää vaan! Polttopuuta ei voi olla koskaan liikaa vai mitä?

- Pepsi 


torstai 4. kesäkuuta 2026

Ranta on..

 Pepsi ja Max:

Kävimme mökillä viime viikonloppuna. Mökkeilyyn kuuluu olennaisesti ranta ja vesi.

Max: Mökin kulmalta katsottuna ranta ei ole liian jännä. 
Pepsi: No ehkä, mutta liian kaukana. Lähemmäs on päästävä!
Matkalla kukkii emännän kukkapenkin ensimmäiset kukat. Eikö ole värikäs kukkapenkki, kun siihen on laitettu kaikkea sekaisin.
Puumerkit on kaiverrettava uimarappuihin. Viime vuotiset viestit ovat talven aikana kadonneet. 
Emännän kanssa istuttiin rantakivellä ja katseltiin kauas.
Tännekin kaivataan uudet merkinnät. Minä voin hoitaa.
Sitten istuimme emännän kanssa myös toisella laiturilla. Että nautin. Ranta on jotain niin kiehtovaa ja rauhoittavaa!
Max: No kävin minäkin rannassa. Minusta ranta on jännä. Melkeinpä liian jännä. 
Mutta onhan näitä rantapolkuja kiva kävellä. Silloin vesi ei käy ainakaan kimppuun. 

- Pepsi ja Max