keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Töllön katsaus vuoteen 2025

 Max:

Vuoden 2025 viimeisistä uutisista päivää. Vuoden lopuksi on tapa tehdä yhteenvetoa vuodesta, niinpä mekin töllössä kertaamme vuotta.

Vuosi 2025 oli heikko suurpetovuosi. Siitä huolimatta että jälkiä oli runsaasti niin pupuilta, tirpoilta, myyriltä kuin peuroilta, niin ovat mokomat oppineet turhan fiksuiksi. Ja emäntä myönsi aivan liian vähän metsästyslupia.

Toimittajamme Pepsi ei ole enää kiinnostunut saalistuksesta, niinpä hänen saalikseen jäi kalojen tiirailu niin emännän isän kädestä kuin laiturin päästä (ei aivan pudonnut järveen).
Minä, uutispäällikkö, sentään vietin tunteja vapaa-ajallani metsästyksen parissa. 
Ja välillä aina onnisti. Yläkuvassa kesän ainut tirppasaalis, räkätinpoikanen. Mokomat ovat liian hyviä lentäjiä ja heillä toimii varoitusjärjestelmä turhan hyvin. Luultavasti valjaissani olevasta kulkusestakin on haittaa.
Mutta kunnon metsästäjä ei luovuta, vaan jaksaa aina vaan kiertää. Ja kuten alla se on tuottanut tulosta mökillä pulskan myyrän merkeissä.
Ja kyllä minä myyrän kotipihassakin onnistuin saamaan. Huomatkaa saalistajan tiukka ilme!
Tämän vuoden metsästyskausi on päättynyt. Toivottavasti emäntä löytää tirppojen pöntölle uuden paikan, jotta tirpat eivät lopu pihastani ja pääsen ensi kesänäkin tirppoja laskemaan. Kuva Hannes-myrskyn jäljiltä.

Toivotan kaikille katselijoille rauhallista vuoden vaihtumista ja parempaa vuotta 2026!

perjantai 26. joulukuuta 2025

Maxin joulu 2025

 Max:

Rrrrakastan joulua.Tässä kuvia lahjahetkestäni.

Sain monta pakettia, joissa oli herkkuja ja leluja. 
Tykkäsin lahjoistani ihan mahdottomasti! Ja myös Pepsin lahjoista, kun se lahjoitti ne minulle (saatoin myös omia).
Lahjojen jälkeen parasta on paperit. Ihanat rapisevat lahjapaperit. 
Lahjapapereiden välissä oli myös hyvä ottaa nokoset. Ei saa häiritä.
En ole antanut viedä papereita pois, nautin näistä niin pitkään kuin mahdollista. Vaikka ensi jouluun! Onhan se jo ensi viikolla?

- Max

Ps. Papereista poistettu sittemmin nauhat ja irtoavat teipit. 



keskiviikko 24. joulukuuta 2025

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

torstai 18. joulukuuta 2025

Joulukalenteriaika

 Max:

Aloitin jo marraskuun alussa pyytämään joulukalenteria, mutta piti kärsiä marraskuun lopulle ennenkuin emäntä heräsi. Vihdoin kausi kuitenkin aukesi

Tänä vuonna sain kaksi kalenteria. Yleensä kuulema saan kuitenkin vain yhdestä kalenterista herkut, mutta kalenterikausi pidentyy kahden kalenterin avulla. 

No silti olen pyytänyt useimpina päivinä molemmista kalentereista herkut. Emäntäähän on helppo koittaa jekuttaa iltapäivällä sillä, että aamulla se ei olisi ehtinyt antamaan 😸 

Cosman kalenteri on tuttu ja erinomainen kalenteri, jossa on eri makuja kylmäkuivattuja kuutioita. Nam!

Rosewoodin kalenterissa taas on enemmän kylmäkuivattuja herkkuja päivän pussissa. Molemmat ovat siis oikein hyviä!

Kunpa aina olisi joulukuu!

- Max suuri joulukalenterien ystävä

sunnuntai 14. joulukuuta 2025

Palapeliä tehden

 Max:

Palapelit on tosi kivoja. Olen mielelläni heti auttamassa.

Tällä kertaa emäntä ei ollut vaan kovin kiltti. Se sanoi että haluaa koittaa tehdä itse palapelin ja niinpä en päässyt avustamaan emäntää kuin alussa ja lopussa. 
Se oli emännän ensimmäinen sellainen palapeli, missä ei ollut kuvaa valmiista palapelistä. Kannessa oli kuva vain vuosia aiemmasta tilanteesta ja piti kuvitella miltä nyt näyttää. Kyllä tuntui ottavan toisinaan tiukoille emännällä kuvittelu ja tekeminen. 
Mutta ihme ja kumma emäntä sai palapelin valmiiksi. Ehkä se ei olekaan sitten ihan avuton. 

- Max

torstai 11. joulukuuta 2025

Kissa, joka jäljitti kaappaajan -kirja

Pepsi ja Max: 

 Saimme luettavaksi Bazar kustannukselta Condrad kilpparikissasarjan neljännen kirjan: Kissa joka jäljitti kaappaajan. Olemme esitelleet aiempia osia myös blogissamme.

Tämä osa jatkoi L.T. Shearerin hienoa sarjaa eläköityneen poliisin Lulu Lewisin ja hänen kanssaan jokilaivalla asuvan Conrad -kissan uudesta seikkailusta. Kirjassa Lulu ja Conrad kaipaavat rentouttavaa joulua ja menevät Lulun kummitytön luokse Bathiin. Mutta joulusta ei tulekaan rentouttava. 

Kirja saapui muuten kivassa pahvissa.
Kirjassa on otsikon mukaisesti kaappaus. Ja Conrad alkaa tarkalla hajuaistillaan selvittämään sitä yhdessä Lulun kanssa. Onneksi Conradilla on myös tarkka kuulo ja hyvät kynnet.
Luimme kirjan yhdessä ja nautimme sarjan neljännestä osasta. 
Max merkkasi jopa kirjan, sillä tämä oli  hänen mielestä aivan upea joulunajan kirja. Suosittelemme lukemaan ja/tai antamaan vaikka lahjaksi (myös itselle)!

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Jouluköynnöstä

 Emäntä laitteli joulukoristeita ilahduttamaan itseään. Selkänsä käännettyään Max käytti tilanteen hyödyksi ja syöksyi jouluköynnösten kimppuun.

Max: Onnistuinpas! Joulukoristeista rakastan eniten jouluköynnöksiä.
Oi teitä on ollut niin ikävä jo monta monta kuukautta. 
En halua luopua teistä enää koskaan. Olette minun!
Minä en luovu näistä sitten. Hommaa emäntä omasi!

Emäntä: Maxin oli luovuttava köynnöksistä ihan turvallisuutensa vuoksi. Köynnökset ovat nyt porrasjakkaralla laitettuna tarpeeksi korkealle Maxin ulottuvilta. Tämä siksi että emäntä tietää kyllä miten köynnöksille kävisi, jos ne antaisi Maxille. 


keskiviikko 3. joulukuuta 2025

Töllö herää, jos uutiset löytyy

 Tervehdys töllöstä pitkästä aikaa. Töllö on ollut kesälomalla. Mutta nyt kun töllön lämmitys taas toimii (patteri takana), niin on aika aloittaa lähetykset.

Olemme pitäneet lähetyksistä kesälomaa. 

Lomalla on levätty hyvin. Mutta nyt on aika taas alkaa metsästämään uusia uutisaiheita.
Reportterimme on jo matkalla, kunhan vain löytäisi uutiset.