lauantai 23. joulukuuta 2017

Maukumaista joulua 2017

Toivotamme kaikille lukijoillemme maukumaista ja maukasta Joulua 2017!

- Pepsi, Max ja emäntä

torstai 21. joulukuuta 2017

Nukkekodin joulutunnelmaa

Nukkekoti on edelleen paketissa. Tai sen kalusteet on laatikoissa pakattuna ja itse nukkekoti nököttää hiljaa keittiön kulmassa.
 Emäntä toivoo edelleen, että muutto omaan kotiin joskus toteutuisi ja sitten nukkekoti heräisi taas toimintaan.
Pepsi: Koska me taas leikitään nukkekodilla?
Onneksi voi tehdä muita nukkekodin puuhasteluja. Gepetton tuotteet ovat olleet viimeksi työnalla blogissa täällä ja nyt emäntä halusi tehdä pari pikkujuttua nukkekotiin.
Muuton yhteydessä säilytyspoksit on aina tarpeen. Niitä käytettäessä on kätevä, jos poksit saa koottua vaikka pinoon. Poksin teko vaatii vain pinnan käsittelyn (tässä akryylimaalilla) ja palojen loksauttelun paikoilleen.
Joululahjaksi nukkekotiin emäntä teki kaksi juttua: lumista talvea varten on hyvä varata kelkka ja kenellepä ei maistuisi pikkuletut lettupannulla tehtynä 😋. Kummankin pinta on käsitelty petsillä. Kelkkaan käytettiin lisäksi pari tippaa liimaa osien kokoamisessa. Pannu oli heti käyttövalmis pinnan kuivuttua.

Mutta kurkataanpa kuitenkin sisälle nukkekotiin, sillä emäntä halusi kuitenkin pientä joulutunnelmaa nukkekotiin.
Joulukuusi tuli esiin laatikosta helposti (taitaa olla Tassulinnan ainoa kuusi tänä jouluna) ja sen ympärille on koottu pari lahjapakettia ja tänä syksynä koottuja Gepetton esineitä. 
Joulukissakin tupsahti jostain esiin ja voi olla se lähteekin pian kelkkamäkeen 😸
Pepsi: Kelkkamäkeen? Minä kyllä kelkkailen vain tällä pahvilootalla sisällä.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Maxin oma nojatuoli

Max:

Mua harmitti ihan kauheesti, kun maalla myytiin mun tornin nukkumatuoli  😿 Ja sitten olen ollut Pepsille pikkasen kateellinen sen omasta sängystä, jota kuningatar ei salli mun edes testata (jossa Pepsi nukkuu joka yön)😿 Ihmisetkin taisi huomata, että vaikka täällä on paljon hyviä nukkumapaikkoja, niin mua harmittaa, kun mulla ei ole ollut mitään omaa.
 Mutta sitte emäntä vilautti yksi päivä isännälle Pesosen nojatuolia ja isäntä sanoi heti, että tuollainen pitää Maxin saada joululahjaksi. Ja isäntä piti lupauksen ja ihmiset lähtivät yksi ilta ajamaan Ikeaan vain ostaakseen mulle oman Poäng -nojatuolin.
Tällaisen! Onneksi ihmiset ei malttaneet oottaa jouluun asti. Ei mua haittaa että sain jo nyt tuolin.
Seurasin tarkkaan, kun ihmiset pikakokosivat tuolin (ilman ohjeitakin se näytti onnistuvan) ja sitten mulle sanottiin että "Maxin, tämä on Maxin oma". Pepsille sanottiin kanssa sama että "Maxin oma". Niinpä hyppäsin nojatuoliin.
Tässä on tosin kiva makoilla ja katsella ihmisten töllöä. Paikkaansa tämä vielä hakee, kun ihmiset siirtelevät paikasta toiseen. Mutta oon mä silti sen aina löytänyt niin olohuoneesta, makuuhuoneesta kuin eteisaulastakin.
Että mä olen nyt onnellinen, kun sain ikioman nojatuolin ennakkojoululahjaksi!

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulun avustusta

Pepsi ja Max:

Me luultiin että maalla oli vain joulu, mutta sitten kuultiin että kyllä se tulee kaupunkiinkin. Tosin joulukuusta me ei varmaankaan saada tänne, kun sille ei oikein ole paikkaa.
 Emäntä leipoi pipareitakin. Itse asiassa kahdesti. Ekat meni kuulema ihan pieleen rakenteeltaan ja maultaan. Mitäs ei uskonut heti meidän ohjeita! Onneksi toisena päivänä toisesta gluteenittomasta jauhosta tehdyt piparit onnistuivat ja emäntä tuli taas iloiseksi.
Pepsi auttoi emäntää pakettien teossa. Pepsi on expertti nauhojen laitossa, siinä kun Max on teippauksessa.
Max: Yhtenä päivänä emäntä halusi tehdä meistä jouluenkeleitä, jotka valaisevat ympäristönsä. Onnistuinko mä hyvin?
Pepsi: Mä en kestä! Olen kuningatar, en mikään enkeli.
Emäntä hei, minä en ala tähän pelleilyyn!
Pepsi: Päästäkää mut tuonne huoneeseen pakoon kameraa ja heti!
Sitten vielä loppuun Teippitarhan ihanien tarrojen ja washiteippien arvonta (johon emäntä ei saanut ketään apulaista arpomaan ja joutui itse töihin). Voittaja on: Sofia ja Olga.
Onnea tytöt!

perjantai 15. joulukuuta 2017

Joulukissat 2017

Vuoden 2017 Joulukissa-kierros on tänäkin vuonna tehnyt monta kissaa omistajineen onnellisiksi. Lopussa lista kaikista Joulukissa postauksista, mutta sitä ennen näytämme meidän saamamme lahjan, joka saapui lopulta meillekin.
 Max: Tämä laatikko on selvästi mulle!
 Mulle tämä, mulle tämä paketti!
 Nämä on selvästi raksuja mulle ja ne tuoksuu hurmaavilta!
 Pepsi: Mutta tässä kortissa on selvästi minun nimi ensimmäisenä; kiitän oikeasta tärkeysjärjestyksestä Riiviökissat!
 Pepsi ja Max: Mitä nämä on? Pupun korvia? Onpa jännät aromit!
 Pepsi ja Max: tässä meidän koko paketti: raksuja, herkkuja, leluja ja korvat. Emäntä sai teetä.
 Max: Nämä herkut on meille ihan uusia kanalastuja, mutta toooosi hyviä! Mä tykkään!
Max: Ja nämä raksut on aivan niin hurmaavan makuisia kuin oli hajuisiakin!
Max: Olipa hyvää, maistapa sinäkin Pepsi muutama 😺 Kiitti Riiviökissat!

Ja tässä kaikkien muiden postaukset Joulukissaan liittyen:

Kiitos kaikille osallistujille!