Max oli maalla se kissa, joka ei innostunut yhtään emännän kehittämästä aktivoinnista vaan aina mielessä oli vain ulkohäkki, ulkoilu, ulkohäkki, ulkoilu, ulkohäkki.. Kun muutimme kaupunkiin, Maxin elämä mullistui. Siitä on kerrottu esimerkiksi täällä.
Hissukseen Max on oppinut uusia juttuja parvekkeella istumisen lisäksi. Pelkkä oleilu tuntuu kasvattavan pelkästään Maxin massua roikkuvaan suuntaan, varsinkin kun Maxista tuntui kehittyneen oikea herkkupeppu..🙀
Emäntää on alettu vaatimaan joka ilta tarmokkaasti viettämään aikaa Maxin kanssa. Joka ilta vähän enemmän ja enemmän pidempiä leikki-/aktivointihetkiä. Max on alkanut oppimaan ihan uusia asioita ja sen että aivojaankin voi kasvattaa (uusi aluevaltaus 7-vuotiaalle kissalle)!
Tälle tueksi isäntä osti Maxille hiiren, jonka sisästä pitää itse saada herkut ulos.
Emäntä oli ihan varma, että juuri Maxille tämä on liian haasteellista. Mutta päivässä Max tajusi idean ja kauan eivät herkut hiiren masussa viihdy siirtyessään isompaan massuun.
Kyllä itse työllä hankitut herkut maistuvatkin hyviltä!
