sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Avoin puutarha: Korventaus

Palasin tänään Pepsin kanssa mökiltä. Mökkireissulta tulee omaa postauksensa. Katsoin jo etukäteen osuisiko joku Avoin Puutarha -kohde autoreitilleni ja yksi osui. Piipahdin kurkistamaan pihaa (Pepsi odotti varjoiseen paikkaan laittamassani autossa, ikkunat raollaan).
Korventaus on iso maalaistalon piha Vesannon Horonkylässä. Piha oli valtava eri osineen ja erilaisia puita, pensaita ja kukkia jne on noin 1000 lajiketta. Tässä kuvasatoa:
Pihassa oli myös pari ihanaa lammasta:
Ja lisää kukkia:
Olipa antoisa pysähdys. Tarjolla ollut kakkukin oli suussa sulavaa. Sitten jatkoimme Pepsin kanssa matkaa kotiin.
Pepsi: "Tulithan sinä, jätit minut noin vain odottelemaan autoon ja itse karkasit ties minne!"

18 kommenttia:

  1. Pepsin olisi pitänyt päästä mukaan tutkimaan kukkia! Tyttöjen kuuluu saada tuoksutella ihania kesän hajuja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi pitänyt päästä! Jätetään vaan minut autoon ja vedotaan siihen että pihalla näkyy pari koiraa! Olisin minä niille pärjännyt! - Pepsi

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Lampaat olivat kivan näköisiä :) Ja kukat kauniita erivärisissä asuissaan :)

      Poista
  3. Pepsin ilme - priceless!

    Toi puutarha, ohhoh ja wau, hienoja värejä ja muotoja. Mutta miten ne jaksaa ylläpitää, on varmasti iso työ. Iso kunnioitukseni puutarhureille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso piha, satoja kasveja.. Jotenkin tuntui, ettei yhden ihmisen aika riittäisi tuon kaiken ylläpitoon. Huh!

      Poista
  4. Pepsin olisi kyllä pitänyt päästä haistelemaan ja ehkä vähän maistelemaankin :) noita kaikkia ihanuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi pitänyt!! Siellä olisi ollut kiva haistella ja maistella ja hyppiä puissa! - Pepsi

      Poista
  5. Horonkylä, hihi! Lisää hienoja suomalaisia paikannimiä :)

    VastaaPoista
  6. Mä kävin Lohjalla Villa Magnoliassa. Siellä oli myös Rekku Rescuen pop-up kissakahvila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissakahvila kuulostaa hyvältä :) Ja Villa Magnolia kuulostaa eksoottiselta!

      Poista
  7. Kyllähän Pepsin olisi tuolla pitäyt päästä tutkimaan tilan jyrsijätilanne, ammattilainen kun on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä olisi varmasti ollut pulskeita hiiriä ja myyriä!! Ihan varmasti! - Pepsi

      Poista
  8. Hyvä, että Pepsi kuitenkin odotti, kärsivällisesti ilmeisesti. Oli kyllä käymisen arvoinen paikka, kun noin ihanaa kukkaloistoa sait katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emännälle se ainakin oli virkistävä pysähdys matkan varrella. Pepsillä saattoi olla tylsää autossa, mutta rauhallisesti se siellä odotti. - emäntä

      Poista
  9. Hihi, voi Pepsiä ♥ Olisi saattanut olla lampaissa ihmettelemistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin minä voinut niitä lampaitakin kaveerata! - Pepsi

      Poista