tiistai 16. kesäkuuta 2015

Tyttöjen reissu Tammereelle

Emännän käydessä viime viikonloppuna Tammereella, lähti Pepsi kaveriksi viikonloppureissulle. Pepsi tykkää kovasti autoilusta ja matkailusta, joten mikä sen mukavampaa kuin laulella automatkat yhdessä radion tahdissa ja nauttia äidin hyvästä huolenpidosta perillä.
Äitini on ostanut varta vasten kissojen kyläilyä varten pienen kiipeilytelineen.

Parveke on Tammereen hitti.
Parvekkeella Pepsi vietti runsaasti aikaa tuijotellen alaikkunoista ulos.
Käväisimme myös ulkona, mutta naapuritalon kattoremontin suojamuovit paukkasivat tuulessa talon päällä sen verran pelottavasti, että ulkoilusta ei nyt Tammereella nautittu.

Emännän käydessä kylässä Pepsi vietti laatuaikaa äitini kanssa.
Yhdessä oli mukava katsella televisiota ja rapsutukset olivat Pepsin mieleen.
Maxin aika oli kulunut kotona isännän kanssa. Max vaikutti iloiselta, kun me tytöt saavuimme kotiin.

24 kommenttia:

  1. Pepsi on varmasti loistoluokan reissukaveri ja osaa nauttia vierailusta. Eikä näytä hullummalta nuo Maxinkaan olot! :) Kivahan se on varmaan pitää taloa pystyssä isäntäporukalla.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat Pepsistä! Ulkoilukuvassa on kieltämättä moittiva ilme yläilmoihin päin :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun ne pressut siellä katolla, juuri katseeni suunnassa! Sellaiset pitäisi kieltää!! - Pepsi

      Poista
  3. Oijjj, olipa huomaavaista ostaa kiipeilyteline ♥ Teillä näyttää olleen ihana reissu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kiipeilyteline on kyllä pieni.. mutta kyllä siihenkin teroittaa hyvin kynsiään, kun sohvaan ei kuulema saa ;) - Pepsi

      Poista
  4. Pepsillä on ollut ihan ykkösmatka ja saanut siten kaiken huomion.
    Hyvä Pepsi ja terkut myös Maxille.

    VastaaPoista
  5. Kyllä kannatti ottaa Pepsi matkaan! Kiva reissu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepsi todella nautti, vaikka etukäteen pohdin, että onkohan liian pitkä ajomatka. Ei ollut :) - emäntä

      Poista
    2. Pepsi on paitsi söpöliini myös fiksu söpöliini! Kiva reissu.

      Poista
  6. Oli varmasti kiva reissu, harmi ettei enää ehitä reffaamaan kun lähitte jo pois HÖ
    -Ruffe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :( No mutta ensi kerralla, jos katolla ei ole pressuja, voitaisiin vaikka moikata ulkona! - Pepsi

      Poista
  7. Tytöillä tyttöjen menot ja pojilla -no, laiskottelut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän tyttöjen silmissä pojilla oli ollut tosi tylsää :)

      Poista
  8. Selvästikkin ollut hyvä reissu. Kiva pikkuinen raapimapuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa ja raapimapuu menee ihan hyvin pikkureissulla :) - Pepsi

      Poista
  9. Harmi, kun en ollut kotona sua näkemässä, mutta otetaaan uudestaan pian. KIva tyttöjenreissu teillä onkin ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt moikkaamaan Gebsua :( Mutta kyllä minä taas tulen sinne päin! - emäntä

      Poista
  10. Onpa kivaa, että Pepsin kanssa voi reissata noin hyvin. Tulee kissallekin vaihtelua, kun välillä pääsee toisiin maisemiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä tykkään niin vaihtelusta! Sitten on taas kiva olla välillä kotona! - Pepsi

      Poista
  11. Reisukissa Pepsi :)

    Tyttöjen on aina välillä syytäkin viettää yhteistä kivaa aikaa erillään ukkeleista, kun ei ne aina ihan tajuu mikä on tosi kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei ne miehet aina tajuu mitä naiset kaipaa.. - Pepsi

      Poista